ūüď∑ BLOGI

Remppafiilikset Harjavallassa

Harjavallan nuokkari on ollut keväästä asti remontissa. Tältä siellä näytti kesäkuussa.

Tältä siellä näytti elokuun alussa.

Me nuoriso-ohjaajat mietitään täällä jo huonekaluja täyttä häkää ja kohta pistetään tavarat tilaukseen. Toivottavasti nuokkari valmistuisi pian niin pääsisitte tekin nauttimaan taas nuokkarista ja tietysti meistä ihanista ohjaajista. Meillä on teitä jo kauhea ikävä!

РHarjavallan nuokkarin väki


Jaa tää somes:

Uusia tuulia Huittisissa

Hei!

Huittisten kaupunki on saanut uuden ohjaajan nuorisotyöhön, nimittäin minut. Olen 29-vuotias pojanretale, lähtöjään Pohjois-Savosta, sittemmin opiskelin pohjoisemmassa, rakastuin naiseen ja sitä kautta löysin tieni Sastamalaan, jossa nykyisin asustan, vaimoni, lapseni ja koirani kanssa.

Nuorison parissa olen työskennellyt jo liki 10 vuotta, erilaisissa työtehtävissä, erilaisten nuorten kanssa. Koen olevani huumorintajuinen yksilö, myöskin helposti lähestyttävä. Savolaiset sukujuureni takaavat tasaisen puheensorinan. Olen aina nauttinut ihmisten kanssa tehtävästä työstä. Tutustuminen uusiin ihmisiin kasvattaa omaakin maailmankatsomusta moneltakin kantilta. Keskustelujen kautta oppii näkökulmia, semmoisia joita ei aikaisemmin ole edes osannut kuvitella ajattelevansa.

Nuorempana harrastin budo-lajeja, lentopalloa ja koripalloa, nämä harrastukset jäivät urheiluvamman takia sivuun. Nykyisin rakkaimpana harrastuksenani lienee frisbeegolf, ja usein minut tavoittaakin joltain lähialueen radalta heittelemästä (mikäli vaimo on antanut luvan). Olen myös hionut taitojani monessa muussakin lajissa, mutta mikäli alkaisin niitä luettelemaan, niin tämä kirjoitus kuivaisi pystyyn.

Tervetuloa morjestamaan minua Huittisten nuorisoklubille, jahka toiminta käynnistyy!

Ystävällisin terveisin,
-Kari Rissanen 

 


Jaa tää somes:

3 SuomiAreena-ohjelmaa

SuomiAreenassa oli yli 170 loistavaa ja ajatuksia herättävää keskustelutilaisuutta puristettuna viiteen päivään. MTV Katsomon kautta voi katsoa suurimman osan ohjelmista, mut jos sulla ei kuitenkaan ole aikaa tai energiaa katsoa ihan kaikkia, kato nää kolme. Näissä puhutaan esim. somesta, mediasta ja tubettamisesta. Puhujina on mm. Alma (YleX), Lucas, Hermanni ja Mansikkka.

Vihapuhe, valemedia ja vastakkainasettelu ‚Äď nuorten ohjeet suomalaisille

Digiboom vai digidoom ‚Äď Miten sujuu kasvatus digiajassa?

 

Unelmaduuni vai unelmana duuni?

Mitä sä tykkäsit näistä? Jäikö jokin mietityttämään? Olis kiva jakaa ajatuksia, joten laita mulle viestiä:

‚Äď Anniina Korpi, verkkonuorisoty√∂ntekij√§


 

Jaa tää somes:

Mitä tehdä kesällä?

Kesä on ihanaa aikaa, koska kesäloma! Kesäksi monella on suunnitelmia; on mm. kesätöitä, kesäreissua, kesäfestareita (huom. etuliitteet). Tämä kesä ei mielestäni ole vielä ihan täysin startannut keliensä puolesta, mutta ei anneta sen haitata! Itsellä ei tälle kesälle ollut oikein sen suurempia suunnitelmia, mutta kyllä sitä aina tekemistä keksii. Heille, joilla on sama tilanne ja ovat ehkä jopa tekemisenpuutteessa, olen listannut asioita joita itse ajattelin tehdä vielä lomani aikana, josta saa toki ottaa vinkkiä!

Kes√§n ‚ÄĚ To do ‚Äďlista ‚ÄĚ

  • k√§y uimassa (tai vaihtoehtoisesti kastele edes varpaat) ‚Äď k√§y Pitkiksell√§ & Yyteriss√§
  • ota aurinkoa
  • lue kirja
  • j√§rjest√§ piknik ‚Äď mukaan viltti, mansikoita, vesimelonia, limsaa, suklaata, croisantteja yms.
  • Pori Jazz ‚Äď aivan ehdotonta k√§yd√§ sy√∂m√§ss√§ muikkuja ja kes√§ ei ole kes√§ ilman metrilakuja!
  • valvo yksi y√∂ auringonnousuun asti
  • sy√∂ pehmist√§
  • makoile koko p√§iv√§ s√§ngyss√§ ja kato Netflixi√§
  • pelaa m√∂lkky√§
  • Porisperen sunnuntai ‚Äď koska Sanni ja JVG!
  • ja viimeiseksi ja haastavimmaksi: viet√§ yksi someton p√§iv√§, ja haastan just sut t√§h√§n mukaan!

Oikein hyvää kesää kaikille!

‚Äď J


 

Jaa tää somes:

Ylioppilas 2017


Monista mutkista ja ongelmista huolimatta kirjoitti t√§m√§kin tytt√∂ ylioppilaaksi t√§n√§ kev√§√§n√§. Muuten aina uusille asioille avoimena nuorena p√§√§tin vuonna 2014 l√§hte√§ kuitenkin jatkamaan koulua sit√§ “perinteist√§ kautta” lukioon. Siell√§ viett√§m√§ni kolme vuotta olivat osittain el√§m√§ni parasta aikaa, josta isoin kiitos kuuluu yst√§villeni ja kavereilleni, joiden kanssa yhdess√§ kesytettiin lukio. Erityisesti koen saavani olla kiitollinen meid√§n kuuden tyt√∂n porukasta, joka on ollut koossa p√§iv√§kodista saakka. T√§h√§n viel√§ lis√§t√§√§n lukuisat lukiosta saamani uudet tuttavuudet p√§√§lle. Valitettavia koulukiusaamisjuttuja lukiessa todella ymm√§rt√§√§ kuinka hyvin kaveriasiat itsell√§ onkaan.

Lukio-aika ei kuitenkaan omassa tapauksessani ollut ainoastaan ihanaa nuoruuden kukkimisen aikaa. Välillä se oli hyvin rankkaa. Toisena vuonna uupumus iski kovaa. Vielä ykkösellä arki; harrastukset, kaverit, koulu ja opiskelu sekä aika omalle itselle, olivat kaikki tasapainossa. Aikaa ei ollut millään tasolla ollut liikaa, mutta silti elo sujui mukavasti. Vuoden jälkeen aikaisempi kurssien holtiton ahmiminen ei enää tuntunutkaan niin hyvältä suunnitelmalta. Oma riittämättömyydentunne sekä muut raskaat ajatukset eivät tehneet loppulukiosta helppoa, mutta hammasta purren betonin läpi puskemalla, hankin kuin hankin minäkin päättötodistuksen ja muiden paitsi itseni (paha taipumus perfektionismiin pyrkimiseen) mielestä hyvät paperit.

Entä nyt? Kirjoitan tätä tekstiä viimeisellä kesätyöviikollani vapaa-aikatoimella Merikarvialla. Ensi viikolla ei silti suinkaan ala loma, vaikka työt saadaankin kasaan. Ensi maanantaina suuntana Niinisalo ja vapaaehtoinen asepalvelus. Tekijöinä päätökseni syntyyn olivat mm: tiedossa oleva välivuosi  Рrahkeet eivät riitä heti sisällepääsyyn omaan unelmakouluun -, halu pysyä aktiivisena, tasa-arvon suuri osa maailmankatsomuksessani Рmiksi vain miesten tulee puolustaa isänmaata? Рsekä halu paksumpaan nahkaan. Palveluksen jälkeen tiedossa uusintahaku opiskelemaan kauppatieteitä yliopistoon, jonne olen tiennyt haluavani lukion ykköseltä saakka.

Keväällä päässä pyöri paljon ajatuksia epävarmasta tulevaisuudesta, ja jopa ennen varmoilta tuntuneet päätökset oli emmittävä uudestaan. Ahdisti kaiken irrallisuus, mikään ei pitkään ollut varmaa. Ei lakki, mahdollinen työpaikka tai tarve asunnolle, opiskelupaikka, sija vapaaehtoispalveluksessa eikä moni muukaan asia. Lohdutukseksi välitän eteenpäin äitini muistutusta siitä, että myös tuo hapuileva vaihe on ainutlaatuinen elämässä, eikä vastaavaa tule ehkä enää koskaan. Tuostakin ajasta tulee siis nauttia. Kontrollifriikille vaikeampi tehtävä, mutta toisaalta hyvin vapauttava tilanne, kun ohjat ovatkin vaihteeksi maailmalla, eivätkä omissa käsissä.

Tulee myös muistaa; elämä on täynnä mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, niihin tulee vain tarttua. Ja mitä sitten vaikka tulisikin harha-askelia? Aina voi lähteä uudestaan opiskelemaan tai vaihtaa alaa sekä maisemaa, jos siltä tuntuu. Kaikilla meillä on oma paikkamme tässä maailmassa, joskus sen löytäminen vain ottaa aikansa.

РMaija Palomäki (@maijasmind)


 

Jaa tää somes:

4 Months in Finland

Hello again! I’m Bea from Spain and I’ve been in Finland since 4 months.
I have to say that this is being one of the best experiences that I have ever done.
I’m discovering new places and new people and I hope to discover more and more every month.
I would like to share in this blog some pictures about my experience so far!

Pori, Baltic sea


Yyteri Lietteet

Koivurranta, Kokemäki

Ice swiming, Pitkajärvi

Kokkola

Textures from the nature

Kokemäki

Koivuranta summer camp.

Stockholm

Seitseminen, nature camp

Kiitos! ūüėä
-Bea, EVS-volunteer


 

Jaa tää somes:

Nauttikaamme kesästä turvallisesti

Kesä on täynnä iloista menoa ja vauhdikkaita tilanteita Рerityisesti nuorilla. Vapaa-aikaa on runsaammin ja siitä nautitaan yhdessä kavereiden kanssa. Porukalla tulee usein herkemmin otettua turhia riskejä. Nuorten tapaturmat liittyvät useimmiten mopolla tai autolla kaahailuun, runsaaseen päihteiden käyttöön tai  urheilu- ja vapaa-ajan viettotapoihin ja harrastuksiin. Riskinotto on tyypillisempää nuorille pojille ja miehille. Kokemattomuus ja elämyshakuisuus voivat myös johtaa nuorilla tapaturmiin. Toisten nuorten ihailun ja arvostuksen tavoittelu saattavat lisäksi painaa vaakakupissa enemmän kuin oma terveys ja turvallisuus. Nuorten tulisi oppia ja osata itse pohtia ennakoiden tilanteen vaarallisuutta ja mahdollisuuksia toimia siinä.

‚ėÄÔłŹNautitaan silti kaikki kes√§st√§ ja l√§mpimist√§ kes√§p√§ivist√§ mutta maltti mieless√§ kaikessa.‚ėÄÔłŹ

Listasin alle vanhoja kes√§biisej√§. Osa on varmasti niist√§ sellaisia, ett√§ ovat j√§√§neet ikivihrein√§ soimaan ja jopa¬† 2000 ‚Äďluvulla syntyneetkin nuoret ovat niit√§ kuunnelleet.

-Kesäterveisin Tiina Palomäki, Nkkilan kunnan vapaa-aikasihteeri

ūüé߬†Kes√§biisej√§ ūüéß
v 1966 Danny                                           Kesäkatu
v. 1973 Raulu Badding Somerjoki               Paratiisi
v. 1973 Freeman                                       Ajetaan me tandemilla
v. 1985 Popeda                                         Pitkä kuuma kesäk-17
v. 1990 Raptori                                         Oi beibi
v. 1992 Dr Alban¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬†¬† ¬†¬† It¬īs my life
v. 1993 Movetron                                       Romeo ja Julia
v. 1995 Mr. President                                Coco jamboo
v. 1996 Nylon Beat                                   Rakastuin mä looseriin.
v. 2001 Mamba                                        Vielä on kesää jäljellä
v. 2003 PMMP                                         Rusketusraidat


 

Jaa tää somes:

Kesä on leireilyn aikaa!

Kesäleiri tunnelmia Kylmälahdesta.

Upean tyyni Joutsijärvi suorastaan kutsuu melojia vesilleen.

‚ėÄÔłŹūüéíūüéĺūüē∂ ūüöīūüö£ūüŹľ‚ÄćūüöĶūüŹĽūüŹäūüŹľ ūü§łūüŹľ‚ÄćūüĆĺūüŹźūüé®ūü¶č ūü¶ÜūüĆ≤ūüĆĽūüĒ•ūüŹłūüƧ ūüé£ūüĆäūüćďūüéĮūüć≤ūüŹČūü•ė ūüćß ūüćĘ ūüć°ūü時öĹÔłŹūüĆ≥ūüŹď

Kes√§ on upeaa aikaa leireilylle. Vuosittain sadat nuoret k√§yv√§t kaupunkien kes√§leireill√§ saamassa el√§myksi√§ leiritoiminnasta, melonnasta, retkeilyst√§ ja sosiaalisesta yhdess√§olosta. N√§in tapahtuu my√∂s Ulvilassa. Vuoden aikana n. 65 lasta ik√§ryhmist√§ 7 ‚Äď 13 kokee leirien mukavuuden Kylm√§lahden leirikeskuksessa Joutsij√§rvell√§. Leirien ohjelmaan kuuluu leikkien, askartelujen, liikunnan ohella yhdess√§oloa iltanuotiolla ja erikoisohjelmaa, oli se RC-autoilua, melontaa tai suunnistuksen alkeita yhdess√§ opiskellen. Er√§s t√§rke√§ asia leireill√§ on turvallisuus. Turvallisuus yhdess√§ teht√§viss√§ jutuissa, uimisessa ja koko leirill√§ olemisessa.¬† Ulvilassa turvallisuuteen on panostettu ohjaajien lukum√§√§r√§ss√§. Meill√§ leirill√§ on keskim√§√§rin 1 ohjaaja kolmea lasta kohden. Lapsilla on turvallista olla leirill√§, kun valvontaan ja turvallisuuteen on satsattu.

Muistot leiriltä kantavat pitkään. Vieläkin tulee vanhempia sanomaan, että heillä on ollut itsellään upea leiri täällä silloin 1980-luvulla. Samaa toivomme nuorten sanovan vanhempina sitten 2030-luvulla, kun he tuovat taas omia lapsiaan kaupungin leirille. Kesäleiri on elämys joka jää muistoihin!

‚ėÄÔłŹūüéíūüéĺūüē∂ ūüöīūüö£ūüŹľ‚ÄćūüöĶūüŹĽūüŹäūüŹľ ūü§łūüŹľ‚ÄćūüĆĺūüŹźūüé®ūü¶č ūü¶ÜūüĆ≤ūüĆĽūüĒ•ūüŹłūüƧ ūüé£ūüĆäūüćďūüéĮūüć≤ūüŹČūü•ė ūüćß ūüćĘ ūüć°ūü時öĹÔłŹūüĆ≥ūüŹď

-Markku


 

Jaa tää somes:

The Amazing Race Pori ‚Äď T√§ss√§ kilpailussa ei ketjuja s√§√§stell√§!

ūüöī‚Äć The Amazing Race Pori ‚Äďpy√∂r√§ilykilpailu starttasi nelj√§tt√§ kertaa viime lauantaina 13.5. Porin keskustan nuorisotalolta. Kilpailussa nuoret py√∂r√§iliv√§t 2 ‚Äď 4 hengen joukkueissa ymp√§ri Poria tehden erilaisia rastiteht√§vi√§. T√§n√§ vuonna reitiksi valikoitui L√§nsi-Porin alue. Matkaan l√§hti yhteens√§ 11 juniori- (12-17v) ja 8 (18-29v) senioritiimi√§.

Matkaa Amazing Race reitillä oli noin 28 kilometriä ja erilaisia rasteja reitillä oli 30 kappaletta. Matkan varrelle mahtui paljon erilaisia hauskoja ja sopivasti haastavia tehtäviä. Rasteilta löytyi muun muassa jousiammuntaa, tulitikkupulmia, kahvakuulanheittoa, pullopostin ongintaa, pesäpalloa, rugbya, keilausta ja kirjastotehtävä. Myöskään takaiskuilta ei vältytty, kun muutamalta joukkueelta hajosi pyörä. Onneksi huoltotiimillä oli matkassa pari ylimääräistä kulkupeliä ja joukkueet pääsivät jatkamaan kilpailua.

Juniorisarjan voittajatiimiksi kiri Konttikolmoset huimalla suoritusajalla 3h 42min! Seniorisarjan voittajatiimi Naurulokit polki maaliin ajassa 3h 58min!

Kilpailun järjestivät yhdessä Porin kaupungin vapaa-aika ja liikuntapalvelut sekä Porin ev.lut. seurakuntayhtymä. Mukana rasteilla toimi useita yhteistyökumppaneita eri organisaatioista ja yhdistyksistä.

-Reetta, The Amazing Race Pori -tiimistä


 

Jaa tää somes:

Melise from France; EVS ‚Äď volunteer in Finland, Kokem√§ki

My first day at work; coffee break at school with youth worker Ida (left) and outreaching youth worker Tiia (right). My name is Melise and I’m French! I’m from Limoges, and I’m also a social worker, I’m in Finland for 10 months, in Kokemäki, and I’m working in the youth house with youngsters. I arrived on 9.2.2017. I choosed to come in Finland because of the EVS project, and because I wanted to come in a Nordic country. And I’m very happy of this decision! This project is about social inclusion of youngsters, work about differences between countries, and activities with them. But at least, it’s more than just activities.

We made some french merveille with youngsters in the youth house.

What is “EVS” ??

EVS is an European Voluntary Service. It’s an European program for young people who want to work and discover a new country, a new language and a new culture in the same time! It’s open for all young people between 18 and 30 years old, who are an European citizen, ant that’s all! You don’t need to have any degree, or any skills. Just desires to travel, discover about a country, and about yourself and to work. I wanted to make an EVS project, because I wanted to improve my English, learn more about myself, and travel before to work! Of course, I’m improving my working skills also.

Members of the internationality club ice skating in Riste

My life and my work in Kokemäki

I’m living with 3 others volunteers: 1 French man, and 2 Spanish people (1 woman and 1 man). They work in Harjavalta and Nakkila. During my work time in the youth house, I’m with youngsters; we play games, or we listen to music… And one part of my work is to prepare activities, like for Active school or about sports in Sport hall, take time with them when they want to speak, or to talk about differences between France and Finland, or about me and my French culture. Moreover, during the Internationality Club, we talk about actualities, we make activities to know more ours cultures, and the aim of this group is also to promote diversity, and desire to know more the world, countries and people.I work also in the youth workshop, where my role is to guide young people when they need it. For example, I cook with one of them once a week. The goal is to share, take time to make a meal, and to follow a recipe. So, I have a lot of things to do!

Making some french crepes in the internationality club

What I want to do here

During my EVS project, I want to discover Finnish culture, learn to know youngsters and take time with them, improve my English and myself, and for sure I want to travel in Finland and to share my adventure!! That‚Äôs why I created a blog, to share my experience, and to write what I do, what I think, and what I feel: ‚ÄúUne limougeaude en Finlande‚ÄĚ (name of my blog). I want to take advantage of these 10 months to know more about me and to realize this challenge !

So, see you in the youth house!

– Melise

Nature camping in Seitseminen, with othet EVS-volunteers and youth workers from Kokemäki and Harjavalta


 

Jaa tää somes:

Etsivä päivystys Merikarvian kahvila-konditorio Herkkupuodissa

Mervi ja Noora etsiv√§st√§ nuorisoty√∂st√§ tulevat kerran kuukaudessa Merikarvian kahvila-konditorio Herkkupuotiin pelailemaan ja juttelemaan nuorten kanssa. P√§ivystys on suunnattu 13-29-vuotiaille nuorille. Etsivill√§ on mukana erilaisia pelej√§ ja nuorille tarjotaan kahvit ja pulla. Paikalle voi tulla morjestamaan etsivi√§, pelaamaan korttia ja juomaan kupposen kahvia vaihtaen kuulumisia. Mukanamme on maskottikettumme Tico, jolla on t√§rke√§ rooli onnenpy√∂r√§pelin valvojana ūüėČ Onnenpy√∂r√§ss√§ p√§√§set testaamaan tietotaitosi; kuinka hyvin tunnet oman kuntasi? Ent√§ miten sujuu luova esiintyminen? Onko sananselitys vahvin lajisi? T√§t√§ kaikkea p√§√§set kokeilemaan kun py√∂r√§yt√§t onnenpy√∂r√§√§¬† ūüôā Taitavat taitajat palkitaan herkuilla ūüôā

Etsivä nuorisotyö on päivystänyt kevään 2017 ajan ja jatkaa syksyllä samalla ajatuksella. Mistä tämä ajatus lähti? Haluamme antaa seutukuntamme nuorille mahdollisuuden tavata meidät säännöllisesti heidän omalla paikkakunnallansa ilman, että nuorten tarvitsisi miettiä kulkuyhteyksiä Kankaanpäähän toimistollemme. Oli sitten asiasi mikä tahansa, voit tulla poikkeamaan päivystysaikana kahvila-konditorio Herkkupuotiin! Löydät meidät seuraavan kerran paikalta maanantaina 29.5 klo 11-15. Mukavaa kesän odotusta kaikille!

-Mervi ja Noora, etsivä nuorisotyö


 

Jaa tää somes:

Satakunnan haastepyöräily on alkanut!

Varma kev√§√§n merkki on tienpieliin ilmestyneet kirjauslaatikot. Kyseess√§ on Satakunnan haastepy√∂r√§ily, jota poljetaan ajalla 1.5.‚Äď25.6.2017. Kirjaukseen edellytet√§√§n py√∂r√§ily√§ 10 km. Haastepy√∂r√§ilyss√§ on kaksi sarjaa, alle ja yli 5000 asukkaan kunnat, joissa kisaillaan muita kuntia vastaan.

Lis√§ksi on kuntakohtaisia py√∂r√§ilytapahtumia, kuten Huittisissa koululaisten oma kampanja-aika, jossa py√∂r√§ilypassia voi t√§ytt√§√§ ajalla 1.5.‚Äď21.5.2017. My√∂s py√∂r√§ily kotoa kouluun ja takaisin hyv√§ksyt√§√§n suoritukseksi, vaikka py√∂r√§ilyn kesto on alle 30 minuuttia ja matka alle 10 km. Passien palauttaneiden kesken arvotaan huippupalkintoja! Passeja saa kouluilta sek√§ nuoriso- ja liikuntatoimistosta Huhkolinnasta.

Huittisissa Satakunnan haastepy√∂r√§ily huipentuu Y√∂py√∂r√§ilyyn kylilt√§ Vampulan Nuokkarille torstaina 15.6.2017, jolloin Vampulan Nuokkarilla on kaikille py√∂r√§ilij√∂ille pannu kuumana klo 17.00‚Äď24.00!

Aurinkoisia pyöräilykelejä!

-Reija


 

Jaa tää somes:

Mitä kuuluu Kaskelottiin?

Noh, pääsiäismunien piilotusta, NHL-turnausta ja valokuvaus projektii!

Meillä Kaskelotissa piiloteltiin pääsiäisen kunniaks pääsiäismunia nuorille, en sitten tiedä kumpi ajatuksesta enemmän oli innoissaan, ohjaajat vai nuoret. Kaikki munat kuitenki löyty ja kivaa ol.

Lisäks päätettiin järjestää nuokkarilla pitkästä aikaa NHL-turnaus. Työkaverin kanssa odotettiin hirveetä ryntäystä ilmottautumiseen ja päätettiin rajata osallistuja määrä 20 hlö. Noh, ei siihen kuitenkaan niin hirveetä ryntäystä ollutkaan vaan saatiin jopa potkia vähän nuoria osallistumaan turnaukseen. Kuitenkin mahti hyvät palkinnot oli luvassa. Nyt on saatu alku pelit käyntiin ja perjantaina ois sitten viimisten pelien vuoro, jännityksellä ootetaan kenestä tulee Kaskelotin NHL:n mestari!

Kaiken tämän lisäksi olen kevään ajan pohtinut erästä projektia ja kovasti pohtinut kuinka sen nuokkarilla sais toteutettuu. Kysessä on valokuvaus projekti, aiheena MINUN NUOKKARINI ja kuvista luodaan kollaasi nuokkarin seinälle.  Nuoret saavat itse ottaa nuokkarista kuvia ja kertoa kuvien avulla millainen on tämä heidän nuokkarinsa. Nyt on projekti lyöty käyntiin ja innolla jäädään odottelemaan miljoonia kuvia ja miltä näyttää ulvilan nuokkari nuorten silmin!

Rauhaisaa kevättä toivottelee, Kaskelotin ohjaaja Tiia


 

Jaa tää somes:

Hello everyone!

I’m Bea, from Spain, and I’m living in Kokemäki since February, making an EVS program. I’m working in Harjavalta with young people at the youth house, between other places.

I’ve been in Finland almost 3 months, but for me has been like two weeks. Everything is going so fast that I can’t even notice it.

The first days were perfect, everyone from the hosting organization (Sataedu) and from the work were really kind, everytime trying to let us feel our self at home and sharing tips from the Finnish culture with us. Although everyone told me that the finnish people is really shy and close, my first impressions are not like this at all!

I would like to share in this post my first experience making hiking because I think is one of the experiences when you can really feel Finland from the inside.

I really was looking forward these days since I knew that I was going to make it, but also I was a little bit worry because I never did that before and I knew that it can be really tired, and also because of the cold…but hopefully everything was perfect! Of course you have to be prepared for the weather because everything can happens here in Finland, I think that this is the most important part for making hiking. Althought  I have to say that at night  was freezing!

The best part was when I was literally walking in the middle of the forest, with nothing sourrround you but trees, moss and ground. Is in this moment when you can really feel part of the nature, and not  something unaware of it. You can appreciate the sounds, the smell, the textures… everything.
You can not feel this just from your window, looking from the outside, or throught your  screen phone, giving likes to landscapes pictures that you wouldn’t mind to go but the lazyness beats your as always. And at the end you prefer to stay at home than go out and discover new things and places.

With this I want to say that I really encourage everybody to go abroad, discover new places, new people, new points of view and also things about yourself that you wouldn’t discover in your hometown. One year ago I wouldn’t say that I love hiking, in fact I’m used to be quite lazy…but now is diferent.

I’m still feeling a lot of spectation about how are going to be the next 7 months, but is not like in the first days, that I didn’t know anything about Finland and about how it was going to be my life here. Currently I could say that I found my place here.

This picture is made by Melise, another evs volunteer from France, here you can check her blog where she is sharing her experience in Finland.

-Bea, EVS-volunteer


 

Jaa tää somes:

Karkkihaaste – OMG it’s a Candyland Party

Pipsa ja Roni kisaa OMG it’s a Candyland Partyjen vapaalipusta tunnistamalla karkkeja.

OMG it’s a CANDYLAND Party
pe 5.5.2017 klo 19‚Äď23 Porin keskustan nuokkarilla.¬† 7.lk‚Äď17v.

Sis√§√§np√§√§sy 2,50 ‚ā¨. (7.lk Ti√§ks√§√§-passilla ilmaiseksi).
Tapahtuma on päihteetön.

Tapahtuman järjestää Porin vapaa-aikavirasto yhdessä nuorten tiimin kanssa. Mukana menossa myös Porin perusturvan Suun terveydenhuolto!

Seuraa Pipsaa:
~ Insta: @pipsaaw
~ Snap: @pipsaaa

Seuraa Ronia:
~ Insta: @ronikkristivn
~ Snap: @romppa32

#omgitsaparty
#omgitsacandylandparty


 

Jaa tää somes:

Arton kyselytunti vol 1

Kaskelotin nuokkarilta blogiin haastattelen YST√ĄV√ĄNI-KIRJA sivun tyyliin yht√§ aktiivista nuokkarilla k√§vij√§√§ eli legendaarista Ulvilan nuorisovaltuutettua:

Nimeni:  Nico Toivola
Ikäni:
16 vielä, 17 kohta
Missä asun?
Ulvilassa
Ketä perheeseeni kuuluu?
√Ąiti ja kaksi siskoa plus kaksi kisua
Lempivärini:
Valkoinen
Lempiruokani:
Tortilla
Parasta musiikkia ikinä:
Menevä poppi, hyvät kappaleet, suomalaiset hitit
Paras elokuva ikinä:
Luokkakokous 2
Paras kirja ikinä:
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Parhaat idolini ikinä:
Aki ja Rita
Toiveammattini:
Ensihoitaja
Mitä pelkään?
Että elämä menee kehnosti,  köyhyyttä
Mitä inhoan?
Valehtelua
Mistä unelmoin?
Pääsisin New Yorkiin

 -Nicoa haastatteli nuorisonohjaaja Arto Helppolainen


 

Jaa tää somes:

Nakkilan Nuorisovaltuuston ensimmäinen kokoontuminen!

Kunnanhallituksen asettama Nakkilan nuorisovaltuusto kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa keskiviikkona 22.3. Kokouksessa valittiin nuorisovaltuustolle puheenjohtaja ja puheenjohtajana toimii vuosina 2017-2018 Roosa Marjamäki. Muut nuorisovaltuuston jäsenet ovat Senni Nummi, Amanda Skyttä, Tiitus Kallio, Iines Kantomäki ja Riku Terkamo

Ensimmäisessä kokouksessa mietittiin hieman  tämän vuoden toimintasuunnitelmaa, johon palataan nuorisovaltuuston seuraavassa kokouksessa huhtikuun lopulla. Myös nuorisotila puhututti, eli mistä nuorisotila kun  liikuntakeskus puretaan ja ennen kuin uusi on valmis, niin siihen menee vähintään vuoden 2018 loppuun.

Nuoret  kaipaavat myös nuorisotilaa kesäkaudelle, mikä voisi olla auki peri kertaa viikossa. Vanha nuorisotila on auki  viimeisen kerran  lauantaina 13.5, johon nuorisovaltuusto alkaa suunnitella jotain ekstra ohjelmaa.

-Nakkilan Nuorisovaltuusto


 

Jaa tää somes:

Puhelin vs kone -challenge

Kummalla on helpompi löytää tietoa: puhelimella vai tietokoneella?

Testasin miten hyvin voi löytää vastaukset nuorten esittämään 3 kysymykseen:
(00:56) Mitä mä voisin opiskella?
(03:02) Mistä vinkkejä interrail-reissuun?
(04:54) Mistä apua kun ahdistaa?

Kerro sun kokemukset Youtuben puolella, tämän videon kommentteihin.

– Bolgerina , Porin Netari-ohjaaja


 

Jaa tää somes:

Kerhopäivä Merikarvialla

Merikarvian Nuorisotalolla on joka tiistai kerhopäivä.
Ensin on kerho erityisryhmään kuuluville nuorille. Kerhoa on järjestetty jo noin kahdeksan vuoden ajan ja sitä pitää kunnan nuoriso-ohjaaja.

Kerho lähti käyntiin yhden erityisnuoren vanhemmilta kun he toivoivat, että kunnassa järjestettäisiin jotain toimintaa erityisnuorille heidän vapaa-aikanaan. Aluksi kerho oli kerran kuukaudessa, mutta nyt se on joka tiistai, paitsi loma-aikoina.

Kerhossa tehdään samoja asioita kuin muidenkin nuorten kanssa. Pelaillaan pelejä, lauletaan, askarellaan, kuunnellaan musiikkia ja leivotaan. Pari kertaa vuodessa on vähän pidempi kerhokerta ja silloin yleensä käymme kunnan kesäkerholaisten kanssa paistamassa kodalla makkaraa ja muutenkin ulkoilemme. Muutaman kerran olemme myös käyneet erityisryhmille suunnatuissa tansseissa. Työkeskuksen, jossa nuoret käyvät päivisin töissä, ohjaajien mukaan kerho on lähes viikon kohokohta nuorille.

Tämän viikon tiistaina nuorisotalolla aloitti myös tyttökerho, joka on suunnattu 7-9-luokkalaisille tytöille. Kerhoa pidetään yhdessä kunnan, seurakunnan ja etsivien nuorisotyöntekijöiden kanssa. Ensimmäisellä kerralla vähän tutustuimme toisiimme, kyselimme nuorilta mitä he haluaisivat kerhossa tehdä ja keksimme kerholle nimen, josta tulikin hieno nimittäin NeitoMonsterit

-Tuija Hirvikoski nuoriso-ohjaaja

Jaa tää somes:

Nuorten Nettikahvila on saanut uuden biljardipöydän!

Nuoret ovat Kokemäen nuorisotilalla jo pitkään kaivanneet uutta bilispöytää vanhan toimimattomuuden vuoksi. Nuorten vaikuttajaryhmä otti asian alkuvuodesta hoitaakseen ja nuoret saivat onnistuneesti biljardipöydälle sponsorin, Kokemäen Lämpö Oy:n, joka kustansi tilalle biljardipöydän. Nyt nuoriso saa nauttia upouudesta pöydästä nuokkarilla, tule sinäkin kokeilemaan kuinka pelaaminen sujuu!

-Kokemäen nuokkari


 

Jaa tää somes:

Koulukiusaamisesta

Koulukiusaaminen on vakava asia. Se on tarkoituksellisesti tai suunnitelmallisesti toista vahingoittavaa ja siksi se eroaakin tavanomaisesta nahistelusta kavereiden kesken.

Koulukiusaaminen.comissa pohditaan sitä, kuinka monta kertaa lapsen tai nuoren mieli kestää porukasta pois jättämisen, ivailun ja vihamielisyyden. Onko yksi kerta jo liikaa?  Entä miten jatkuva kiusaaminen vaikuttaa koulumuistoihin, jos kokee päivittäin syrjimistä ja pilkantekoa?

Minua syrjittiin melkein koko ala-asteen ajan. Se tuntui pahalta, kun jätettiin pois porukasta. Mutta jaksoin ystävieni ja harrastusteni avulla. Tarinoiden kirjoittaminen auttaa unohtamaan kiusaamisen, ainakin hetkellisesti.

Kiusatusta tuntuu, ettei kukaan välitä. Ajan saatossa kiusattu voi alkaa ajatella ansaitsevansa kiusatuksi tulemisen, syyttä! Sinä voit auttaa kiusattua, yksikin ystävällinen ele voi tehdä ihmeitä toiselle. #kokemustaon

– Melissa


 

Jaa tää somes:

Hiihtolomaviikon puuhastelua

Nakkilan nuokkari Naksu on ollut koko  hiihtolomaviikon avoinna ihan normaalisti ja lomaviikon kunniaksi torstaina  nuoret tekevät lämpimiä voileipiä  ja huomenna  torstaina on myös perinteinen  elokuvailta nuokkarilla.

Eli nuokkari Naksussahan elokuvailtaa pidetään joka toinen torstai.

Myös kylpylämatka Nokian Edeniin tehdään  huomenna ja sinnekin lähtee  lähes linja-autolastillinen lomapäivän viettoon.  Mukana on  vähän kaikenikäistä sakkia lapsista aikuisiin  mutta myös ihan mukavasti
nuoria on lähdössä mukaan.

Koska nyt  saatiin talvikelit vihdosta viimein  niin kannattaa hyödyntää nämä talvipäivät ja lähteä esim. luistelemaan sillä liikuntakeskuksen jäät ovat hyvässä kunnossa ja latupohjiakin on jo tehty eli hiihtämäänkin päästään.

Ei kannata myöskään unohtaa  Salomonkallion laskettelukeskusta, missä  rinteet ovat  hyvässä kunnossa, eli tosiaankin myös laskettelemaan pääsee omassa kunnassa . Eli ei muuta kuin mukavia  hiihtolomapäiviä  ja nauttikaa talvikeleistä .

-Tiina Palomäki ,  vapaa-aikasihteeri


 

Jaa tää somes:

Oma elokuva OmaFilmi! -festivaalille?!

Valtakunnallinen nuorten (12-18-v.) lyhytelokuvafestivaali OmaFilmi! j√§rjestet√§√§n Sastamalassa 20.‚Äď21.5.2017.

Tee oma elokuva aiheesta “Mun Suomi” ja l√§het√§ se 21.4.2017 menness√§ OmaFilmi! -raadin katsottavaksi. Lyhytelokuvafestivaalilla n√§ytet√§√§n v√§hint√§√§n yksi elokuva jokaisesta maakunnasta.

Täältä löydät tarkat ohjeet elokuvan tekoon: http://www.omafilmi.fi/ohjeet-2/

Festarilla on luvassa myös työpajoja ja muuta ohjelmaa! Menossa mukana mm. Kasmir, Riku Nieminen, Koi, Metka, Amazement. Festarille on vapaa pääsy!

Kato YouTubesta>>

OmaFilmin Facebook>>

Instagram @omafilmi

OmaFilmin sivut: omafilmi.fi

-Reija


 

Jaa tää somes:

OMG! Olipas kivat tubebileet!

Porin kaupungin vapaa-aikavirasto j√§rjesti yhdess√§ nuorten ryhm√§n kanssa OMG it‚Äôs a Tube Party ‚Äďtapahtuman perjantaina 10.2.2017 keskustan Nuorisotalolla. Bileiss√§ juhlistettiin 100-vuotiasta Suomea ja vietettiin kansallista mediataitoviikkoa tubettamiseen keskittyv√§ll√§ ohjelmalla.

Tapahtumassa esiintyi YouTube-tähti Lakko. Häneltä kysyttiin nuorten esittämiä kysymyksiä, jonka jälkeen Instagram-kilpailun voittanut Alex pääsi haastamaan Lakon Fifa17-pelissä. Lopuksi nuoret pääsivät tapaamaan Lakon Meet&Greetissä. Villilä tuotannot hoitivat Lakon esiintymisen äänentoiston ja tapahtuman videokuvaamisen. Tässä heidän tekemät videot tapahtumasta:

Suomi100-pisteell√§ p√§√§si tutustumaan 100visio-hankkeeseen ja ideoimaan, miten Suomea voisi kehitt√§√§. Pisteell√§ nuoret saivat ottaa itsest√§√§n Suomen kasvot ‚Äďkuvan sek√§ kirjoittivat valkotauluun mik√§ Suomessa on heille t√§rke√§√§. Pisteell√§ jaettiin Suomi100-karkkeja ja Suomi100-asuun pukeutuneita Nuokkakarhuja.

Tube-huoneessa nuoret pääsivät juttelemaan paikallisten tubettajien, Milla ja Elisa Grönmanin kanssa ja kysymään Villilä tuotantojen Marilta editoimisesta. Nuoret saivat testata miten hyvin he tuntevat tubettajia sekä kokeilla Youtubesta tuttuja haastetehtäviä Satakunnan Osuuskaupan lahjoittamien tuotteiden avulla. Tässä Milla Grönmanin video huoneesta:

Nuortenideat.fi-huoneessa kävijät tutustuivat vaikuttamispalveluun. Ajatus Tube-tapahtuman järjestämisestä lähti nuorilta Nuortenideat.fi-vaikuttamispalvelun kautta. Nuortenideat.fi-huoneessa oli aikajana, josta näki miten nuoren kirjoittamasta ideasta tuli OMG it’s a Tube Party-tapahtuma. Tältä se näytti:

Jos sulle tulee mieleen millaisen tapahtuman tai millaista vapaa-ajan tekemistä sä haluaisit, että me järjestettäisiin, niin käy kirjoittamassa ideasi tänne >>

Tapahtuma päättyi jokaisista OMG-bileistä tuttuun discoon. Järjestäjät kiittää kaikkia mukana olleita. <3

РAnniina Korpi, verkkonuorisotyöntekijä

Jaa tää somes:

Nuorten osallisuus

Nuorten osallisuus, vaikuttaminen ja kuuleminen

Kuluva vuosi mullistaa nuoren vaikuttamismahdollisuuden omassa kotikunnassaan. Uuden kuntalain 26 § velvoittaa jokaisen Suomen kunnan perustamaan nuorisovaltuuston tai vastaavan nuorten vaikuttajaryhmän viimeistään 1.6.2017 Samalla kuntien tulee taata em. nuorten vaikuttajaryhmälle mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua heitä koskevien asioiden käsittelyyn.

Pomarkussa kuten monissa muissakin pikkukunnissa poliittiset nuorisoyhdistykset ovat kuolleet tai ‚ÄĚhenkitoreissaan‚ÄĚ tai el√§v√§t ainoastaan paperilla. Aikoinaan ne kasvattivat monesta j√§senest√§√§n aktiivisia vaikuttajia kunnanhallitukseen ja lautakuntiin. Vaikka ajat ovat muuttuneet uskon, ett√§ nuorista l√∂ytyy edelleen uusia mausteita mauttomaan kunnallispolitiikkaan.¬† Mik√§li Sin√§ 13 ‚Äď 18 v nuori haluat olla mukana p√§√§tt√§m√§ss√§ oman kuntasi asioihin ilmoittaudu ehdokkaaksi Pomarkun nuorisoneuvostoon paikallisten oppilaskuntien kautta. Mik√§li olet jo ammattiin valmistavassa koulutuksessa voit ottaa yhteytt√§ vapaa-aikasihteeriin p. 040-523 7758.

 

Uusia ideoita, parannusehdotuksia,  toimintaa ?

Pomarkun ‚ÄĚnuokkarin‚ÄĚ aloitelaatikko kumisee tyhjyytt√§√§n. Aloitteita on runsaan kuukauden aikana tullut kaksi¬† !¬† Antaako t√§m√§ valheellisen k√§sityksen nykytilasta ¬†? Oletteko todella niin tyytyv√§isi√§ omien tilojen varustukseen, sisustukseen, aukioloaikoihin ja toimintaan vai annatteko meid√§n ‚ÄĚkalkkisten‚ÄĚ p√§√§tt√§√§ mihin nuorisotilojen v√§h√§iset m√§√§r√§rahat k√§ytet√§√§n. Nyt her√§tys nuokkarin v√§ki viel√§ ehdit ideoimaan.¬† V√§ltt√§m√§tt√§ ei aloitteiden tarvitse koskea pelk√§st√§√§n nuokkaria ja sen toimintaa vaan laajemmin Pomarkun koko harrastus- ja vapaa-aikasektoria… Pianhan koittaa jo kauan ehdotettu hiihtoloma.¬† Haluaisitko silloin jotain uutta toimintaa, retki√§, ‚ÄĚs√§pin√§√§‚ÄĚ-¬† sana on vapaa‚Ķ

-Reijo Peltomaa, vapaa-aikasihteeri


 

Jaa tää somes:

Ulvilassa tapahtuu talvilomalla!

Me täällä Ulvilan vapaa-aikatoimessa järjestämme kaikenlaista touhua ja tekemistä lapsille ja nuorille talviloman aikana. Meillä on toimintapäivä pienille, sekä järjestämme isommille (yli 10v) retken Seinäjoelle Duudsonit Activity Parkkiin. Sen lisäksi meillä on jo tavaksi muodostuneet lasketteluretket sekä Sappeelle, että Himokselle. Toimintaa on siis melkein joka päivälle ja jokaiseen makuun, niin ei varmasti tule kenellekään tylsää loman aikana! Osa retkistä tuli nopeasti täyteen, mutta Sappeen reissulle on vielä tilaa, jos mielii mukaan laskettelemaan! Lisää retkistä löydät osoitteesta www.ulvila.fi → pikalinkit  vapaa-aikatoimen retket ja tapahtumat, sekä facebookista Ulvilan vapaa-aikatoimi.

Ja jos ei retket ja ohjatut jutut nappaa, niin ainahan aikaa voi viettää Kaskelotissa nuokkarilla, joka on auki normaalisti koko talviloman (Harjunpään nuokkari on kiinni) tai voi vaikka lähteä ulkoilemaan, pulkkailemaan ja mennä kuntosalille ja uimaan! Toivottavasti talvinen sää suosii ja on mahdollista myös hiihtää ja luistella. Jäät Ulvilassa pidetään säiden salliessa hyvässä luistelukunnossa.

Mukavaa ja aktiivista talvilomaa kaikille ja toivotaan loman ajaksi hyvää talvista säätä! =)

Kaskelotin nuokkarin aukioloajat:
Ma-to      15:00 Р20:45
Pe          15:00 Р21:45

-Mari Kotolahti, vapaa-aikaohjaaja


Jaa tää somes:

Vaikuttavaa nuorisoa

Hei! Porin Nuorisovaltuusto, tuttavallisemmin ‚ÄĚ Porin Nuva‚ÄĚ, on perustettu vuonna 2000 ja toimii nuorten √§√§nen√§ Porissa. Nuorisovaltuustomme j√§rjest√§√§ nuorille erilaisia tapahtumia ja tekee aktiivisesti vaikuttamisty√∂t√§ nuorten eteen. T√§n√§ vuonna nuorisovaltuusto keskittyy erityisesti paikallisuuteen, nuorten aktiivisuuteen sek√§ nuorisovaltuuston n√§kyvyyteen nuorten vaikuttamiskanavana. Mik√§li sopivia tilaisuuksia l√∂ytyy, tulemme mielell√§mme esittelem√§√§n nuorisovaltuustoa ja yhteisty√∂kumppaniksi suunnittelemaan toimintaa porilaisille nuorille.

Nuorisovaltuustolla on edustajat viidessä Porin kaupungin lautakunnassa: kasvatus ja opetus-, kulttuuri-, vapaa-aika-, teknisessä-, ja ympäristölautakunnassa. Nuvalla on valtuustokokous kaksi kertaa kuukaudessa ja sen lisäksi työryhmiä 1-3 kertaa kuukaudessa, joissa tehdään esim. tapahtumien suunnittelutyö.

Porin Nuorisovaltuusto aloittaa vuoden 2017 toimintakauden alla n√§kyv√§ll√§ kokoonpanolla. Mukaan vaikuttamistoimintaan p√§√§see ymp√§ri vuoden. Jos olet 13‚Äď20 ‚Äďvuotias vaikuttamisesta kiinnostunut porilainen, olet tervetullut kokouksiimme! Seuraava kokous on 2.2.2017 klo 16:15 Porin Nuorisotalolla. Seuraavat kokousp√§iv√§t tulevat n√§kyviin t√§nne nuokka.fi ‚Äďsivujen kalenteriin >>

Nuokasta löydät myös lisätietoa meistä >>

Porin Nuorisovaltuusto 2017:

Roosa Kuivalainen, pj, Ympäristölautakunta, Lapsi- ja nuorisopoliittinen johtoryhmä

Hermanni Haaparanta, vpj, Sivistyslautakunta, Nuva ry:n edustajisto

Adalmina Rosendahl, vpj, Kulttuurilautakunta

Henna Rantala, sihteeri

Mikael Savila, varasihteeri

Emmy Pettersson-Fernholm, rahastonhoitaja

Rasmus Lindfors, tiedottaja

Ilari Vasama, Vapaa-aikalautakunta

Oscar Lehto, Tekninen lautakunta

Heidi Storberg
Hilla Kontinen
Julia Mäkivaara
Rasmus Lindfors
Christer Waren
Ida Ekberg
Antti Koivula
Sonja Pukkila

– Porin Nuorisovaltuusto


Jaa tää somes:

Käärme lemmikkinä

Kun miettii lemmikin valintaa kannattaa käydä läpi mahdollisimman monia vaihtoehtoja, jotta löytäisi juuri itselleen sopivan lemmikin. On myös hyvä miettiä mitä eläimeltä haluaa. Etsitkö paijattavaa pörröturkkia, seurallista eläintä vai sellaista jota on kaunis katsella ja jonka elämää on mielenkiintoista seurata? Vaikka eläinten kirjo on laaja usein kuitenkin suositaan kissoja, koiria ja pieniä jyrsijöitä kuten marsuja ja hamstereita. Nyt haluaisinkin lisätä ihmisten kiinnostusta toisenlaisiin eläimiin tuomalla suomuiset sihisijät eli käärmeet parrasvaloihin.

Haluaisin n√§in alkuun oikoa muutamia ennakkoluuloja k√§√§rmeist√§. Usein kuulee kauhistelua siit√§ miten k√§√§rme on tappaja ja miten k√§√§rmeet ovat kamalia otuksia. K√§√§rmeet eiv√§t ole sen enemp√§√§ mit√§√§n ‚ÄĚtappajia‚ÄĚ kuin kissat tai koiratkaan. Luonto on sellainen ett√§ toisia lajeja k√§ytet√§√§n ravinnoksi, eik√§ sit√§ tulisi kauhistella. K√§√§rmeet ovat suhteellisen rauhallisia otuksia, tosin lajien v√§lill√§ on eroja ja my√∂s yksil√∂lliset erot ovat huomattavia. K√§√§rmeet eiv√§t kuitenkaan pure tai hy√∂kk√§√§ kohti jolleivat tunne oloaan uhatuksi.

Olen monesti kuullut tarinaa, jossa käärme tulee yöllä mittailemaan nukkuvaa omistajaansa, että pystyisikö se syömään tämän. Melkein aina tarinan vakuutteluksi kuulee että tämä tapahtui kertojan serkun vaimon työkaverille tai jonkun muun yhtä kaukaisen sukulaisuus suhteen kohde henkilöön. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, eivät käärmeet mittaile saalistaan, mutta kyllä ne eron osaavat tehdä sen välillä onko saalis syötävän kokoinen vai aivan liian iso.

Itseäni ehkä eniten huvittaneet luulot käärmeistä ovat olleet se että käärmeitä luullaan limaisiksi ja ettei niillä ole selkärankaa. Eivät käärmeet ole limaisia ja niillä on selkäranka, eivät ne mitään kastematoja ole.

Käärmeet ovat joko kuristaja- tai myrkky käärmeitä. Kuristajakäärmeet eivät aina ole mitään kuuden metrin mittaisia ison miehen reiden paksuisia jättiläisiä esim. pikkuinen viljakäärmekin kuuluu kuristajakäärmeisiin.

Käärmeet eivät syö sinun valmistamaasi jauhellihaa tai fileesuikaleita. Käärmeet syövät kokonaisia pieniä nisäkkäitä, lintuja riippuen lajista myös kala, linnunmunat ja jopa toiset käärmeet ovat ruokalistalla. Käärmeen ruokaa ei saa lämmittää mikrossa!

Sopiiko käärme minulle?

K√§√§rmeet eiv√§t sovi sellaiselle joka kaipaa paijattavaa lemmikki√§ tai ylip√§√§t√§√§n sellaiselle ket√§ ei ole paneutunut asiaan kunnolla, my√∂s k√§√§rmeiden pitk√§ ik√§ on asia joka pit√§√§ ottaa huomioon. Monet k√§√§rmelajit el√§v√§t jopa 20 vuotiaiksi. Pitk√§n i√§n vuoksi voisi olla hyv√§ hankkia ensim√§inen k√§√§rme aikuisena yksil√∂n√§ ‚ÄĚkierrosta‚ÄĚ. Aikaisempi omistaja osaa varmasti opastaa k√§√§rmeen hoidon kanssa ja kertoa yksil√∂n luonteesta. Jos kuitenkin hankkii k√§√§rmeen poikasen t√§ytyy huomioida ett√§ k√§√§rme kasvaa ja tarvitsee isomman terraarion. Jos k√§√§rmeest√§ kuitenkin joutuu luopumaan sit√§ EI SAA P√Ą√ĄST√Ą√Ą LUONTOON. K√§√§rmett√§ ei my√∂sk√§√§n kannata antaa sellaiseen kotiin jossa asiaan ei ole paneuduttu.

Viljakäärme (Pantherophis guttatus guttatus)

Viljak√§√§rmeet sopivat hyvin ensik√§√§rmeeksi pienenkokonsa ja rauhallisen luonteensa ansiosta. Eiv√§t aikuisenakaan tarvitse kovin suurta terraarioa Viljak√§√§rmett√§ voivat lapsetkin k√§sitell√§. T√§ytyy kuitenkin muistaa ett√§ K√Ą√ĄRME EI OLE LELU.

Viljakäärmestä on useita eri värimuotoja

Parhaiten tietoa löytyy lajin tieteellisellänimellä (ylhäällä mainittu).

Kuningaspyton (Python regius)

Kuningaspytonit ovat myös pienen kokonsa ja monien värimuotojensa ansiosta erittäin suosittuja vaikka ovatkin tunnettuja paastoilustaan.


-G-


Jaa tää somes:

Uusi vuosi, uudet kujeet

Näin on jälleen vuosi vaihtunut, ja vietetään vuoden 2017 ensimmäistä viikkoa. Joulu on taakse jäänyttä aikaa, ja nyt alkaa uuden vuoden uudet kujeet. Vihdoin saatiin kevyt lumipeite maahan myös tänne meille satakuntaan. Ja kun koululaisilla on vielä viikko lomaa, niin voi hyvillä mielin suunnata itsensä laskettelu rinteeseen tai vaikka pulkkamäkeen pitämään hauskaa ennen kuin arki ja kevätlukukausi alkaa taas.

Nuorten jääkiekon MM-kisat ovat myös käynnissä, mutta viime vuotisten kultajuhlien jälkeen tämä vuosi nuorilla leijonilla menikin täysin penkin alle. Se oli kuitenkin odotettavissa, ettei ihan samaa menestystä taida tulla, kun suurin osa viime vuoden huippulupauksista suuntasi kohti Pohjois-Amerikkaa.

Jospa täällä meilläkin alkaisi nyt upeat ulkojääkelit, ja saataisiin uusia tulevia nuoria leijonia ja muitakin talviurheilun tulevia huippulupauksia pitämään Suomen mainetta ja kunnia yllä talviurheilun huippumaana.

Hyvää ja entistä parempaa alkanutta vuotta kaikille, siis ihan jokaiselle <3

-Nuoriso-ohjaaja Rintsi-


 

Jaa tää somes:

Joulu Рrauhan, yhdessäolon ja muistamisen aikaa

  Joulu on jo ovella

Joulu on tulossa ja enemmän tuntuu siltä, että kaikilla on hätä ja kiire valmistella mahdollisemman hyvä  Joulu itselleen ja perheelleen. Välillä mietin, että miksi olemmekaan tehneet Joulusta niin suuren stressin aiheuttajan Jouluarkeemme. Liiallinen pyrkimys täydellisyyteen lahjoissa, ruuissa ja siivouksessa voi aiheuttaa turhaa stressiä vanhemmille ja perheille. Joulunhan pitäisi kuitenkin olla hiljentymisen ja rauhan aikaa. Ei kiireen ja hätäilyn, kuten se nykyisin tuntuu olevan.

Jouluna myös kysellään, että oletteko lapset olleet kilttejä. Harvemmin kysellään, että oletko sinä vanhempana tai aikuisena tehnyt vuoden aikana hyviä tekoja kanssaihmisille. Muiden huomioiminen ja auttaminen pitäisi olla yhteiskunnassamme niin itsestään selvää, mutta nykyään se ei ole niin. Auttaminen ja toisen huomioiminen ei ole enää nyky-yhteiskunnassa automaatio. Usko aitoon auttamiseen ja hyvyyteen on kokenut jonkin sortin pienen inflaation. Hyvä mieli auttamisesta ei ole ilmeisesti toivottu seuraus vaan palkintona pitäisi olla materiaa ennemmin tai myöhemmin.

Satakunnan alueella on esim. Ulvilassa ollut jo vuosittain Joulupuu ‚Äď ker√§ys. Siin√§ muutamaan kauppaan ja pankkiin tuodaan Joulukuusi, jossa on ripustettuna lahjatoiveita ik√§jakauman mukaisesti toteutettavaksi. Kuka tahansa voi ottaa lahjatoiveen ja palauttaa ostetun lahjan toimipisteeseen. Lahja menee niille perheille, joilla ehk√§ ei ole niin montaa lahjaa jaettavana perheen lapsille. Pienell√§ eleell√§ saat hyv√§n mielen ja my√∂s lahjan saaja saa hiukan paremman Joulun. ¬†Win ‚Äď win tilanne. Kaikki saavat jotakin hyv√§√§. Joskus joku lahjan saaneista ehk√§ jatkaa perinnett√§ omassa aikuisuudessaan. Hyv√§n tekemisen keh√§ py√∂rii eteenp√§in. Muutama kerran itse tuohon Joulupuu ‚Äď ker√§ykseen osallistuneena voin todeta, ett√§ vilpit√∂n antaminen ja auttaminen antaa¬† hyv√§n mielen ja onnellisuuden tunteen. Tuntuu, ett√§ omakin Joulu on pelastettu.

Karhukuntien nuorisotoimet toivottavat rauhallista, kiireetöntä ja hyvää Joulua kaikille !

-Markku


 

Jaa tää somes:

Joulukorttiaskartelua

Onko osa joulukorteista vielä tekemättä tai uupuuko joulupaketista pakettikortti? Kortteja voi tehdä helposti itse esimerkiksi kierrätysmateriaaleista.
Alla yksi helppo joulukorttiohje!

Tarvikkeet:

  • Kartonkia korttipohjaan
  • Koristepaperia (t√§m√§ voi olla vaikka pala kirjan sivua)
  • Leimasin
  • Liimaa

Hyvää ja jännittävää joulunodotusta!

-Reija, nuorisoasiainhoitaja


 

Jaa tää somes:

Naksun joululista TOP10

Naksun nuoret keräsivät joulubiiseistä oman TOP10 listansa Nuokkakarhun YouTubeen!

-Naksu


 

Jaa tää somes:

Joulumusiikkia ja pipareita!

Tyttötiistain tytöt kokosivat täksi jouluksi joulusoittolistan kaikkien kuunneltavaksi. Lista on koottu tyttöjen oman joulubiisimaun mukaan. Tällä jos millä pääsee joulumielelle! Joulubiisejä kuunnellessa voi samalla vaikka paketoida lahjoja, juoda glögiä, kirjoittaa joulukortteja kavereille, leipoa pipareita tai ihan vain rentoutua.

Listalta löytyy sekä kaikille tuttuja jouluklassikkoja että uudempiakin joulubiisejä:

Tyttöjen kanssa leivottiin myös pipareita syksyn viimeisellä tyttötiistaikerralla. Piparisatsista ei tainnut palaa kuin vain yksi pipari, joten hyvin onnistuttiin! Tässä kuvasatoa marras-joulukuun taitteessa olleesta tyttötiistaista.

Tyttötiistain tytöt ja ohjaajat toivottavat kaikille oikein iloista ja rauhallista joulua!

Merja ja tyttötiistain tytöt


 

Jaa tää somes:

Etsivä juoksee nuorten perässä ja Emmi juoksee etsivän perässä

Moikka oon Emmi ja opiskelen Mikkelin ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogiksi. Suoritin harjoitteluni Kokemäen etsivässä nuorisotyössä syksyllä 2016. Etsivä nuorisotyöntekijä ja muutkin kivat tyypit otti mut avosylin vastaa ja tarjosi mahtavat kahdeksan viikkoa. Suuntautumisalani on Erityisen tuen tarpeessa olevan lapsen, nuoren ja heidän perheidensä tukeminen ja ammatillisen kasvun syventävä Рharjoitteluni pohjautuu tähän.

kuva1kokemakiblogi

Nuorisotyön viikolla oli lentopallopeli, jossa pelaajina oli päättäjiä ja nuoria.  Kuva: Jussi Rakkolainen

Olen harjoitteluni aikana mm. toteuttanut nuorten kanssa yksilöhaastatteluja, ollut mukana tyttöjenillassa paistamassa tikkupullia ja kihartamassa nuorten hiuksia, kuunnellut Euroviisu-biisejä ja mussuttanut friteerattuja banaaneja Kansainvälisyys-klubin kanssa, suunnitellut Nuorisotyön viikolle ohjelmaa

(muistathan sääkin olla #hupparikansanPuolella) ja jahdannut Pokèmoneja nuorten kanssa sekä juossut ympäri Satakuntaa etsivän perässä.

Kahdeksan viikon aikana sattui ja tapahtui paljon. Viimeisen viikon aikana sain itse toteuttaa omia suunnitelmiani ja järjestin tapahtuman Nuorisotyön viikon kunniaksi. Opin itsestäni uusia puolia ja sain varmuutta tekemiseeni, tästä kiitos Kokemäen etsivälle, joka rohkaisi ja luotti minuun.

Kokem√§en etsiv√§ nuorisoty√∂ on loistava harjoittelupaikka, voin suositella! Parasta mun harjoittelussa olivat tapaamani ihmiset. Yhden nuoren kommentti j√§i mieleeni hyvin: ‚ÄĚet s√§ t√§√§lt√§ mihink√§√§ l√§he, j√§√§t meen kans t√§nne‚ÄĚ.

kuva2kokemakiblogi

Nuorisopalvelut edustamassa Kokemäen liikuntahallin avajaisissa. #konupa

– Emmi


 

Jaa tää somes:

500 pelituntia

Monista peleistä pystyy tarkistamaan kauanko pelaaja on pelannut kyseistä peliä yhteensä. Harvoista tekemisistä voi nähdä siihen käytetyn tuntimäärän niin tarkkaan kuin pelaamisesta. Hyvään kirjaan saattaa uppoutua tuntikausiksi, Netflix-sarjan katsominen saattaa mennä maratooniksi ja villasukkien kutomisessa aika voi vierähtää niin nopeasti, että on vaikea arvioida kauanko siihen meni aikaa. Siltikään niihin kulutetusta ajasta ei puhuta niin negatiiviseen sävyyn kuin pelaamiseen menneestä ajasta. Jos pelaaminen tuntuu mukavalta ja se auttaa rentoutumaan, niin silloin aika ei ole mennyt hukkaan. Ei pelaamisen tarvitsekaan olla tehokasta ajankäyttöä. Se on viihdettä.

Tuntim√§√§r√§n tuijottamisen sijaan kannattaa keskitty√§ omaan fiilikseen: ‚ÄĚMilt√§ pelaaminen musta tuntuu?‚ÄĚ Jos se tuntuu puuduttavalta, pinna kiristyy liian helposti tai pelaamisen vuoksi ei riit√§ en√§√§ aikaa perusjuttuihin kuten kouluun, kavereihin ja nukkumiseen, niin silloin kannattaa pist√§√§ pelit hetkeksi sivuun. Ei ammattipelaajatkaan pelaa koko ajan.

Verkkonuorisotalo Netarissa liputetaan rennon pelaamisen puolesta. Olit sitten kasuaalipelaaja tai pro, olet tervetullut pelaamaan meidän Netari-ohjaajien kanssa. Netarin Twitch-striimeissä saat tarkemmat ohjeet miten pääset peleihin mukaan, joten seuraa kanavaa: twitch.tv/netarifi >>

– syaanisilli, Porin Netari-ohjaaja

PS. Hyvää Peliviikkoa (14.-20.11.2016) kaikille

twitch_kesakuu_tupla


 

Jaa tää somes:

Halloweenin naamiaisdisco

Merikarvian nuokkarilla discoiltiin Halloweenina!
Tässä etsivien nuorisotyöntekijöiden tunnelmia illasta:

Heippa kaikille!

Mukavaa kun p√§√§stiin osallistumaan teid√§n Halloween discoon. Ilta oli eritt√§in hauska ja osa porukasta innostui lopulta ihan tanssilattiallekin asti. Erityisesti mielt√§ l√§mmitti kun osa oli niin hienosti n√§hnyt vaivaa pukeutumisen suhteen. P√§√§stiin palkitsemaan kolme parasta pukua! ūüôā Toivottavasti lahjakorteista on hy√∂ty√§ teille. ūüôā

Huomattiin my√∂s kuinka fiksusti nuoriso osaa k√§ytt√§yty√§, ei ainakaan ehditty yht√§√§n rellest√§vi√§ nuoria bongata ūüėÄ T√§llaista lis√§√§ kiitos!

Tyk√§ttiin kovasti olla mukana ja ollaan tulevaisuudessakin jos vaan meid√§t huolitte mukaanne. ūüôā Ehk√§ keksit√§√§n taas jotain kivoja palkintoja!¬† ūüėČ Kuvia kertyi muutamia ja niit√§ voi kysell√§ Tuijalta.

Kuvat lahjakorttien voittajista:

kiekkoilijablogi nallejaleijonablogi

-Terveisin Etsivät Mervi & Noora


 

 

Jaa tää somes:

Nuorten lukemattomuus

Yle.fi:n 4.3.2016 julkaistussa uutisessa kerrotaan, ett√§ suomalaiset nuoret lukevat koko ajan v√§hemm√§n ja ilottomammin. Ero sanavarastossa on hurja niiden v√§lill√§, jotka lukevat ja eiv√§t lue. Lukeva 17-vuotias nuori hallitsee 50¬†000 ‚Äď 70¬†000 sanaa, nuori, joka ei lue, vain runsaat 15¬†000.

Minun mielestäni, jos nuoret lukisivat, heillä olisi koulussa helpompaa. Mielestäni on aina aikaa lukea.

Lukemisessa mielikuvitus ja sanavarasto paranevat ja jos siitä innostuu, voi saada jonkinlaisen harrastuksen, esimerkiksi tarinankirjoittamisharrastuksen.

lukeminen2blogi

Uutisessa selvennet√§√§n my√∂s, ett√§ alle puolet yli kymmenienvuotiasta lukee kirjoja v√§hint√§√§n kerran viikossa. ‚ÄĚTuntuu silt√§, ett√§ lukemisen arvostus on ohutta, vaikka se antaa meille √§idinkielen.‚ÄĚ Tutkija P√§ivi Heikkil√§-Halttunen kertoo uutisessa. Lukemista ei harrasteta en√§√§ entiseen malliin. Etenk√§√§n pojat eiv√§t en√§√§ innostu kirjoista. Onkin haaste, miten saataisiin pojat kiinnostumaan kirjoista.

Ensimmäiseksi pitäisi räjäyttää käsitys lukemisesta.

Jos on muita harrastuksia päivällä, niin mielestäni ainakin illalla kyllä pitäisi pari sivua ehtiä lukemaan. Kirjailijatkin ovat lukeneet ja siksi heistä on tullut niin hyviä, miksi emme me kirjailijanalut voisi seurata heidän jalanjäljissään.

Min√§ itse aion tulla yht√§ hyv√§ksi kuin lempikirjailijani Derek Landy. ūüôā

lukeminenblogi

– Melissa


 

Jaa tää somes:

Koulunkäynti on kivaa(?)

Moikka mooi!

Täällä teille kirjoittelee Julia! Oon siis 16-vuotias tyttö Kokemäeltä, tai no tällä hetkellä mä asun viikot Kankaanpäässä. Käyn Kankaanpään opistoa, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaan linjaa, eli musta valmistuu NuVa (toivottavasti). Ysiluokan alussa mä olin aivan sataprosenttisen varma, että mä lähden sosiaali ja terveysalalla opiskeleen mielenterveys ja päihdetyöntekijäks, arvakkaa lähinkö? En. Mua rupes ittee hirveesti ällöttämään ja jännittään koko sosiaali- ja terveysala joten mun oli pakko keksii jotain muuta. Sit sain kuulla tästä Kankaanpään opistosta ja aattelin, että no pakko käydä ainaki tutustumassa, että millanen paikka toi nyt sitten on.

Keväällä mä sitten kävin täällä pääsykokeissa ja tutustumassa. Mä tiesin heti, että tänne mä haluun opiskelemaan ja kun kesäkuussa tuli kirje, että pääsin tänne kouluun niin sitten pitikin hakee asuntolapaikkaa.

Koulu on alkanut kaikinpuolin hyvin. Ensin m√§ yll√§tyin kuinka rankkaa t√§√§ koulunk√§ynti on, mutta sitten tajusin vaan stressaavani ihan liikaa. Meill√§ on t√§h√§n menness√§ ollut kaksi projektia, jotka molemmat on menny tosi hyvin. Lukuaineita meill√§ on ollut nyt √§idinkielt√§ ja matikkaa. √Ąidinkielt√§ opiskellaan itsen√§isesti ja matikasta sain vapautuksen, koska p√§rj√§sin ns. l√§ht√∂tasotestiss√§ sen verran hyvin, ett√§ k√§yn vain kertaustunneilla ja teen kokeet.

Asuntolaelämä on tosi mukavaa! Varsinkin, jos on hyvä kämppis. Mä itse vaihdoin kämppistä ekan kahden viikon jälkeen. Meillä oli sen ensimmäisen kämppiksen kanssa sen verran erilainen unirytmi ettei siitä tullut mitään. Nykyinen kämppikseni on aivan mahtava ja tullaan sen kanssa ihan huippu hyvin juttuun!

Mä pelkäsin silloin, kun tänne kouluun tulin etten tutustuisi oikein kehenkään, mutta turhaan pelkäsin. Kaikki ihmiset täällä on niin sosiaalisia ja mukavia, että ei voi olla tutustumatta.

Odotan opiskelultani tällä hetkellä eniten työssäoppimista ja uusia projekteja. Tällä hetkellä koulunkäynti on niin mukavaa, että oon mielummin koulussa kuin kotona. Mulla on suunnitelmissa jatkaa opiskelua täältä valmistuttuani Tampereella ja aion opiskella itseni sosionomiksi. Unelmaduuni tällä hetkellä olisi etsivä nuorisotyöntekijä.

20160925_125817366_ios

Hyvää syksyä ja innokasta koulunkäyntiä kaikille!
Terv. Julia


 

Jaa tää somes:

Porin päivän paremmat uutiset!

Porissa on kaikki aina vain paremmin. Katso Porin päivän paremmat uutiset!

Porissa onnellisuus on tutkitusti huippuluokkaa ja lisääntymässä edelleen. Kokemäenjoki on kuin Satakunnan Niili. Porissa on ensimmäisenä Suomessa käytössä aivan uudenlainen valmennuskokeilu, missä kulttuurin ja urheilun parhaita yksilövalmennuskeinoja käytetään ryhmävalmennuksessa.

Porin päivän paremmat uutiset tuovat hyviä uutisia kaikille porilaisille perjantaina 23.09.2016. Uutiset on toteutettu keväällä 2016 tehdyn Mikä on Porissa parasta? -kyselyn pohjalta ja lähteinä on käytetty myös muissa medioissa uutisoituja tutkimuksia. Porin päivän kunniaksi uutiskatsaus nostaa esille porilaisten parhausajatusten ohella myös medialukutaidon näkökulmia. Faktaa ja fiktiota iloisesti sekoittava Porin päivän paremmat uutiset kysyykin riemukkaalla otteellaan vakavan kysymyksen: Onko uutisissa kaikki aina totta?

Porin päivän paremmat uutiset tuottaa Porin lapaset -lastenkulttuuriverkosto.

-Riikka, nuorisotyöntekijä


 

Jaa tää somes:

Introducing Damien РDamien esittäytyy

Suomenkielinen versio alapuolella.

Hello everyone!

I am Damien Seillet, from France, starting my European Voluntary Service in Finland.

Thanks to Pori vapaa-aikavirasto youth department, I can spend the upcoming year working in youth houses, meet youngsters and youth workers.

damien_nuokka

I have discovered the Porkka and Sampola youth houses so far, I am eager to see all of them. Being from a woodwork background, I discover an entirely new working environment, which is really inspiring.

Working in a youth house is rather intimidating at first, the youngsters are a bit shy in presence of new faces, that don’t speak Finnish on top of that. But quickly things are loosening up and everyone is having a good time, and interacting with them is actually simpler than I thought, in the sense that communicating can go beyond the language barrier in many ways. I am impatient to teach the youngsters about France, about my passions and hobbies, as well as learn about their passions, their lifestyle and culture.

Being from France I know how to speak French of course, as well as English in a somehow decent level, which is a plus to communicate with people, I am happy to see that many Finnish people speak English as well. I am eager to learn Finnish, I impatiently wait for my Finnish classes.

I have been intrigued and fascinated by Finland for over 10 years now, and I always dreamed of living here, knowing as much as I can about the country, it’s culture and language. For a while now I have felt even more connected to this country and everyday little detail just makes me smile at how simple and charming the life here can be.

I am amazed at how much care and kindness our mentors and tutors have. They really do everything they can to make our experience here as easy and smooth as possible, I am extremely grateful for that and wish to be worthy of such care. I have no doubt that this experience will enrich me and I really feel like the luckiest person in the world right now.

– Damien

Read more about EVS here >>


Hei kaikki!

Täällä kirjoittelee Damien Seillet Ranskasta. Aloitin juuri Eurooppalaisen vapaaehtoispalvelu -vuoteni Porissa. Kiitos Porin vapaa-aikaviraston nuorisoyksikön, tulen viettämään vuoden tehden töitä nuorisotiloilla ja saan tilaisuuden tutustua nuoriin ja työntekijöihin. Tähän mennessä olen ollut töissä Porkan ja Sampolan nuorisotiloilla ja nyt olenkin utelias näkemään loputkin nuokkarit! Olen tehnyt aikaisemmin töitä puualalla, joten tämä kaikki on minulle hyvin uutta ja inspiroivaa.

Työskentely nuokkareilla on ensiksi hieman jännittävää, koska nuoret ovat vielä ujoja uusien naamojen edessä. Mutta alkukankeuden jälkeen on vuorovaikutus yllättävän helppoa, kielimuurista huolimatta. Haluaisin kertoa nuorille Ranskasta ja harrastuksistani sekä kuulla heidän elämäntyyleistään ja kiinnostuksen kohteistaan.

Puhun äidinkielenäni tietenkin ranskaa, mutta osaan englantiakin sujuvasti. Olen ilokseni huomannut että suomalaiset puhuvat yllättävän hyvää englantia. Olen kylläkin innokas oppimaan suomea ja odotan suomenkielentuntejani kärsimättömästi!

Olen ollut kiinnostunut Suomesta jo 10 vuotta. Olen haaveillut asuvani täällä. Joka päivä tunnen enemmän yhteyttä Suomeen. Arkipäiväiset yksityiskohdat saavat minut hymyilemään miten yksinkertaista ja viehättävää voi elämä täällä ollakaan.

Olen hämilläni siitä vieraanvaraisuuden ja ystävällisyyden määrästä mitä mentorimme ovat meitä kohtaan osoittaneet. He todellakin yrittävät tehdä kaikkensa että kokemuksemme Suomessa menisi mahdollisimman hyvin. Olen hyvin kiitollinen siitä ja toivon olevani huolenpidon ja auttamisen arvoinen. En epäile hetkeäkään etteikö tämä kokemus rikastuttaisi minua. Tunnen itseni nyt maailman onnekkaimmaksi ihmiseksi.

– Damien

Lue lisää EVS-vapaaehtoispalvelusta täältä >>

evs_palying_cards


 

Jaa tää somes:

Introducing Vanessa РVanessa esittäytyy

Suomenkielinen versio alapuolella.

Hello everybody ūüôā

vanessa_nuokka

My name is Vanessa, I’m 18 years old and I’m from Germany. I live in the northern City Bremen, which is the 10th biggest city in my country.

I am the other one of the new EVS-volunteers and I will volunteer in the youth houses of Pori for the next year.

I graduated from school in June 2016 and I didn’t want to start my studies directly after school. So I have decided to do an EVS, because I am really interested in learning a new language, improving my English skills and living in another country to learn something about their culture.

EVS is an acronym for European Voluntary Service. It is a long-term volunteer experience abroad. It enables young people aged 18 to 30 years to live up to 12 months in another country providing their service in a non-profit organization. You can take part in many different projects with many different kinds of activities in areas such as youth work, cultural activities, social care or environmental protection. If you have questions about the EVS, you can ask me definitely.

I hope I will meet some of you this year. Do not hesitate to talk to me, I am really friendly and open-minded. Because I can’t speak Finnish, it would be easier to talk in English, but I will try my best to learn this difficult language.

See you!
– Vanessa

Read more about EVS here >>


Hei kaikki! ūüôā

Nimeni on Vanessa, olen 18-vuotias ja kotoisin Saksasta. Asun Saksan pohjoisosassa kaupungissa nimeltä Bremen, joka on Saksan 10. isoin kaupunki. Olen toinen uusista EVS-vapaaehtoisista ja tulen tekemään vapaaehtoistyötä Porin nuorisotiloilla vuoden verran.

Valmistuin ylioppilaaksi kesäkuussa 2016 ja valmistumiseni jälkeen halusin pitää välivuoden. Päätin hakea mukaan EVS-ohjelmaan koska haluan oppia kokonaan uuden kielen sekä kehittää englannin kielen taitojani ja asua toisessa maassa ja uudessa kulttuurissa.

EVS on lyhenne sanoista European Voluntary Service (=Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu). Siin√§ 18‚Äď30-vuotiaat nuoret voivat asua jopa 12 kuukautta toisessa maassa, ty√∂skennellen esimerkiksi erilaisissa j√§rjest√∂iss√§ tai kunnissa. Valittavana on monia erilaisia EVS-projekteja esimerkiksi nuorisoty√∂n, kulttuurin, sosiaalialan ja ymp√§rist√∂n parissa. Voit ottaa yhteytt√§ minuun mik√§li haluat kuulla lis√§√§ EVS:st√§.

Toivon ett√§ tapaan monia teist√§ t√§m√§n vuoden aikana. √Ąlk√§√§ ep√§r√∂ik√∂ jutella minulle, olen todella yst√§v√§llinen ja avoin. En viel√§ puhu suomea, joten minulle on helpompi puhua englantia, mutta yrit√§n parhaani mukaan oppia t√§t√§ vaikeaa kielt√§.

Nähdään,
– Vanessa

Lue lisää EVS-vapaaehtoispalvelusta täältä >>

evs_palying_cards


 

Jaa tää somes:

Merikarvian uusi Nuortenneuvosto

Merikarvialla perustettiin ensimmäistä kertaa nuorisoneuvosto, johon kuuluu 13 nuorta, sekä liikunta-sihteeri ja nuoriso-ohjaaja. Ensimmäinen kokouksemme oli 17.8., jolloin kävimme läpi kokouskäytäntöjä, valitsimme puheenjohtajan ja vara puheenjohtajan, sekä kävimme ensimmäiset varsinaiset asiat läpi hyvin tuloksin. Nuorisoneuvostoon kuuluminen on tosi hienoa, saamme ajaa nuorten, eli itsemme ja kavereidemme asioita. Saamme päättää asioista ja vaikuttaa asioihin. Kaiken lisäksi tästä on hyötyä tulevaisuudessa: opimme kokouskäytäntöjä ja cv:ssä maininta siitä, että on kuulunut nuorisoneuvostoon, katsotaan todella hyväksi ja se voi vaikuttaa esim. kesätyöpaikan saantiin !

-Emilia ja Iida


 

Jaa tää somes:

Leffamaailmat avautuu nuorille!

“√Ą√§ni, kamera, K√ĄY! On aina yht√§ kutkuttavaa sanoa. Silloin j√§nnitys tiivistyy ja keskittyminen ryhm√§ss√§ on k√§sinkosketeltavaa. Yhdess√§ elokuvan tekeminen on hieno mahdollisuus, joka avautuu sinulle 13-17 vuotias nuori. Sit√§ tunnetta, kun yhdess√§ tehty elokuva n√§kyy valkokankaalla ei voi sanoin kuvailla. Kaikkien mieliss√§ on hauskat hetket, joita k√§vimme l√§pi ja ty√∂panos, jonka kaikki antoi ryhm√§n√§. Siin√§ se on ja me teimme sen!”
-Meidän Leffa- Nuorten ohjaaja ja hankekoordinaattori Elina Tiainen-

Vielä ehdit ilmoittautumaan 2.9 mennessä. Katso alta lisätietoja:

Meidän Leffa! -Projekti on nuorten 13-17 -vuotiaiden oma elokuvaprojekti Joutsenten Reitti kunnissa(Punkalaidun, Hämeenkyrö, Sastamala ja Huittinen)syyskuusta 2016-huhtikuuhun2017, missä nuoret itse, jokaisessa kunnassa, tekevät oman elokuvan(kesto max20min) Suomi 100 -vuotta kunniaksi, teemana Mun Suomi. Projekti kehittää Joutsenten Reitti kunnissa nuorten kulttuuri-ja harrastuspalveluja. Projektin yksi tavoite on myös yhteisöllisyyden kasvattaminen, joka tulee esille yhteisöllisenä käsikirjoittamisena, neljän kunnan välisenä verkostoitumisena, nuorten verkostoitumisena ja jokaisen kunnan yhteisöllisyyden vahvistamisena.

ILMOITTAUDU 2.9 MENNESS√Ą! KURSSI ON MAKSUTON! meidanleffa@gmail.com tai 0408271671

HANKKEEN OPETUS TAPAHTUU KUNNAN NUORILLE OMISSA KUNNISSA=)KURSSI JATKUU KEV√Ą√ĄLL√Ą!

meidanleffaflyer3_a6

-Elina Tiainen, ohjaaja ja hankekoordinaattori , Meidän Leffa


 

Jaa tää somes:

Matonpesupäivä!

Meillä oli Huittisten nuorisovaltuustossa 7.6.2016 jo perinteeksi tullut matonpesupäivä. Mattoja oli pestävänä noin 70 kappaletta ja niitä pestiin noin 6 tuntia. Mattojen pesu sujui hyvässä ja aurinkoisessa säässä ja mattojen pesijötä oli paikalla n.10 henkilöä. Mielestäni matonpesupäivä on nostanut meillä yhteishenkeä aika hyvin. Esim. Huittisten ikääntyvä väestö, joka ei enää itse jaksa pestä mattojaan on myös kiittänyt palveluamme sillä muuten he eivät oikein saisi mattojaan pestyä. Kaiken lisäksi mattojemme pesukin on edullista.

Jos muiden nuorisovaltuustojen mielenkiinto järjestää oma matonpesupäivä heräsi ja haluaisitte saada siihen neuvoja; niin Huittisten nuorisovaltuuston voi olla yhteydessä.

-Huittisten Nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja


Jaa tää somes:

Syksy saapuu

Vielä täällä on vähän hiljaista, mutta keskiviikosta lähtien jo menoa vilskettä piisaa.

Nyt on kiva kes√§loma taas takanap√§in ja koulut alkavat j√§lleen t√§ll√§ viikolla suurimmassa osassa Satakuntaa. Satoja uusia seiskoja aloittaa kolmen vuoden taipaleen yl√§asteella ja sadat taas jatkavat opiskeluja lukioissa ja ammattikouluissa. Paljon opitaan uutta ja muistellaan vanhoja. Monia varmasti j√§nnitt√§√§ ja v√§h√§n pelottaakin uuden aloittaminen. Vatsassa py√∂rii perhosia, mutta se kuuluu asiaan. Pieni j√§nnitys tekee vain nannaa.ūüėČ Moni saa koulun my√∂t√§ paljon uusia yst√§vi√§ ja harrastuksia. Pidet√§√§n siis rentomieli. Tsemppi√§ ja menestyst√§ eritoten uuden koulutien aloittaville nuorille. ūüôā

-Rintsi-


Jaa tää somes:

Innokas koodaaja

CWINFO‚ĄĘ-projekti sai alkunsa jo yl√§-asteella, kun sain idean tehd√§ palvelun, jossa nuoret saisivat √§√§nest√§√§ aamunavausmusiikkia. Ideani ei mennyt l√§pi koulun rehtorille, mutta en lannistunut vaan kiinnostuin enemm√§n ja enemm√§n ohjelmoinnista.

V√§hitellen aloin tehd√§ verkkosivuja ja opin uusia keinoja tehd√§ niist√§ parempia. Niin syntyi CWINFO‚ĄĘ. CWINFO‚ĄĘ-projektin yhten√§ tavoitteena on tehd√§ CWINFO‚ĄĘ-ohjelmistosta t√§m√§n hetken markkinoiden paras www-alusta.

Vahva kiinnostukseni IT-alaan näkyy myös siinä, että valmistuin datanomiksi ammattikoulusta kahdessa vuodessa. Opintojeni aikana sain tietoa yrityksen perustamisesta ja kiinnostukseni oman yrityksen perustamiseen kasvoi. CWINFO-projektin tavoitteena onkin tulla yritykseksi ja minun tavoitteeni on tulla yrittäjäksi.

Olen toiminut WinNovan opiskelijayhdistyksen sihteerinä. Opintojeni ohessa olen tehnyt julisteita, mainoksia, ulkoasuja verkkosivuille ja verkkosivuja pk-yrityksille sekä yhdistyksille. Olen oppinut opintojeni aikana käyttämään Linux-palvelimia ja koodaamaan verkkosivuja HTML:llä, PHP:llä ja ulkoasua varten CSS käyttäen.

Aloitan elokuussa SAMK:ssa tradenomi-opinnot. Erikoistun tieto- ja viestintätekniikkaan. Ota yhteyttä, jos kiinnostuit minun palkkaamisestani.

РChrister Warén
041 483 7052
cwinfo0@gmail.com
Instagram: @cwchristerw
Facebook: @cwchristerw
Twitter: @cwchristerw
Youtube: Christer Warén

bannernuokka

PS. Lataa Christerin tekemä Nuori Pori harrastaa -sovellus Play-kaupasta ilmaiseksi. Sovelluksella voit kerätä pisteitä päätapahtumassa, joilla saat pääsylipun jatkotapahtumaan ilmaiseksi. Lisätietoa Nuori Pori harrastaa -tapahtumasta ja sen jatkobileistä löydät täältä >>


 

Jaa tää somes:

Nuokkapakun toka kesä!

No niin taas on Nuokkapaku ollut liikenteessä ja on aika kirjotella vähän miten on menny. Ehkä aluksi on hyvä tiivistää että  kivasti on kesä alkanu ja pakua tilaillaan aina, kun se on liikenteessä. Välillä tulee snäppiä tai instagramii et olisko mahdollista pakun tulla tänne tänää. Mihin paku onkaan parkeerannu niin kivasti on siihen kyllä tullut sitten hetken päästä väkeä katsomaan mikäs tämä Nuokkapaku nyt onkaan.

NP2

Pakulla on aina välillä ollut sumopainipuvut, ja niitä on kyllä muuten käytetty ahkerasti. Se on aiheuttanut aika vauhdikkaita hetkiä ja naurun purskahduksia, kun nuo puvut heittää päälle.

Säät on ainakin suurimmalta osin suosinu pakua eikä ole tarvinnut kastua. No ehkä muutaman kerran on haettu paikka katoksesta tai toimiihan pakun takaluukkukin iha hyvänä sateensuojana muutamalla.

NP1

Pakulla on ollut kivasti väkeä pelaamassa, juttelemassa tai ihan muuten vain poikennut moikkaamassa. Lätyt on maistunu tosi paljon, ja niitä on myös tehty sen mukaan, mut onhan ne hyviä! Se täytyy myöntää.

NP4

Säät suosi ja hellettäkin Nuokkapakulle saatiin viimeisellä viikolla. Nyt paku siirtyy kesälaitumille. Nähdään jälleen ensi kesänä!

Matti Niemi, nuorisonohjaaja


 

Jaa tää somes:

Ilkivaltabuumi

Pitkin kesää olemme saaneet lukea kaupungeissa tapahtuvasta ilkivallasta. Harjavallan koulujen ikkunat, Porin maauimalan vahingot ja Ulvilan uimarannan tuhot sekä tenniskenttien vaurioittaminen. Mistä tämä hajottaminen kumpuaa? Tekemistä kyllä kesällä varmasti nuorille löytyy. On maksuttomia kenttiä pelailla tennistä, skeittailla, jalkapalloilla, vesistöjä onkia ja uiskennella, pyöräillä, vapaa-aikatoimien tapahtumia, maksuttomia kirjastoja… Silti yhä enemmän yhteisiä paikkoja hajotetaan.

Kuinkahan moni hajottajista tietää, että yhteinen ( kaupungin ylläpitämä ) tavara tai paikka on meidän kaikkien maksama. Myös hajottajan vanhempien maksama heidän verorahoistaan. Ajatus, että kaupungin paikka tai tavara on lähestulkoon lupa hajottaa on todellakin väärä. Me kaikki maksamme sen mitä hajotetaan yhteisillä verorahoillamme.
Raha, joka korjauksiin laitetaan, otetaan suoraan pois sen hallintokunnan budjetista, joka paikkaa tai tavaraa hallinnoi. Raha ei siis tule kaupungin pohjattomasta rahakaivosta vaan suoraan asianomaisen hallintokunnan budjetista. Kun liikunta- tai nuorisotoimen tavaroita tai liikuntapaikkoja hajotetaan niin korjausraha on suoraan pois nuorilta loppuvuoden palveluista. Mitä enemmän paikkoja hajotetaan sen vähemmän vapaa-aikatoimet voivat nuorille palveluja vuoden aikana järjestää.

Tavaran tai tilan hajottaminen on huomattavasti kalliimpaa, kuin se pelkkä hajotettu tavara tai paikka on maksanut.

Esimerkkin√§ 30 ‚ā¨ liikuntapaikan lamppu ja sen suojus, joka on maksanut 70 ‚ā¨. Todelliset kustannukset ovat yleens√§ 3-4 kertaiset:

  • Kaupungin henkil√∂st√∂ selvittelee asiaa ja valmistelee korjauksen. Menee n. 1-2¬† h aikaa. Henkil√∂st√∂kustannus ¬†50 ‚Äď 60 ‚ā¨.
  • Lampun ja suojuksen tilaus toimittajalta ja asennus. Lamppu ja suojus¬† 100 ‚ā¨. Asentajan palkka asennuksessa¬† 1- 2 h n. 100¬† ‚ā¨ riippuen siit√§ mist√§ asentaja tulee.
  • Henkil√∂nostin 75 ‚ā¨ / pv.
  • Matkakustannukset esim. Porista 20 – 40 ‚ā¨. Firmoilla on yleens√§ kiinte√§ matkalaskutus eik√§ kilometrim√§√§r√§n mukaan.

Lampun korjaus¬† siis yhteens√§ n.300 ‚ā¨ + mahdollinen alv. p√§√§lle.

Liikuntakenttien korjaukset¬† esim. pinnoitteen uusiminen tai vastaava ja silloin puhutaan pienimmill√§√§nkin¬† 1000 ‚ā¨¬† summista aina 3000 ‚ā¨ saakka.

Kaikkien meidän kuntalaisten kannattaa suhtautua kaupungin tiloihin tai tavaroihin kuten suhtautuisimme omaan tavaraamme. Omista tavaroista ja laitteistamme olemme todella tarkkoja. Samaa suhtautumista voisimme yrittää ylläpitää kaupunkimme palveluihin ja tavaroihinkin. Mitä paremmin pidämme paikat ja tavarat kunnossa sen enemmän voimme palveluja järjestää kuntalaisille. Varsin yksinkertainen sääntö, mutta niin osuva ja todellinen.

-Markku Nevala, vapaa-aikakoordinaattori


Jaa tää somes:

Kesäleiri here i come!

Tiesitkö että Porin vapaa-aikaviraston nuorisoyksikkö järjestää yhdessä opetus- ja kasvatusviraston kanssa vuosittain kesäleirejä 2-9 luokkalaisille lapsille ja nuorille. Leirit sijoittuvat kesäkuulle ja niitä on yhteensä viisi kesäkuun aikana. Leirit jakaantuvat ikäryhmien välille niin, että 2-3 luokkalaisille sekä 4-6 luokkalaisille on luvassa kaksi leiriä ja 7-9 luokkalaisille järjestetään yksi leiri.

Leirit pidet√§√§n perinteisesti Joutsij√§rven luonnonkauniissa ymp√§rist√∂ss√§ Tammen tilan leirikeskuksessa Kullaalla. Tammen tilalla on hyv√§t valmiudet leiriel√§m√§√§n. Sielt√§ l√∂ytyy oma keitti√∂, jossa keitt√§j√§t pit√§v√§t p√§ivisin huolen siit√§, ett√§ leiril√§iset saavat vatsansa t√§yteen hyv√§√§ kotiruokaa. Sadep√§ivien varalle on sis√§tila mahdollisuus, jossa p√§√§semme toteuttamaan p√§iv√§nohjelmaa ja k√§dentaitoja. Lis√§ksi Tammen tilalla on oma lentopallokentt√§, sauna, uimapaikka ja nimens√§ vakiinnuttanut rakennus ‚ÄĚMuumitalo‚ÄĚ, jossa leiril√§iset y√∂pyv√§t. Ohjaajina leirill√§ toimivat nuorisoyksik√∂n ty√∂ntekij√§t ja koulupuolelta kuraattoreita.

12

Mitä näihin kesäleireihin sitten oikein sisältyy? Pääasiassa hauskanpitoa ja yhdessä tekemistä! Perinteiset leikit ja pelit ovat aina varma ohjelmanumero kesäleirien toiminnassa. Ne edistävät ryhmähenkeä ja toisiin leiriläisiin tutustumista.  Leireille on helppo lähteä myös ilman tuttua kaveria, koska ohjaajat pitävät siitä huolen että kaikki pääsevät osalliseksi yhteiseen tekemiseen. Yhdessä vietetty leirielämä vahvistaa uusia ja vanhoja ystävyyssuhteita. Leiriltä löytyvät siis kaikki ainekset elinikäisiin ystävyyssuhteisiin.

Leireillä järjestetään myös monenmoisia kilpailuja ja ne ovat suosittuja leiriläisten keskuudessa. Tunnetuin niistä on Tammen tilalla järjestettävät leirikohtaiset MM-kisat, joissa leiriläiset joukkueineen ottavat mittaa toisistaan mitä kummallisimmissa lajeissa.  Vastapainoksi isoille kisoille leireillä on mahdollisuus pelata myös tuttuja piha- ja pallopelejä kavereiden kanssa. Leiriltä löytyy myös välineet niin nuijamiessählyn pelailuun kuin frisbeegolfiin. Leirin ohjelmaan on kuulunut tavallisesti myös aarteenetsintää ja ohjaajien kehittelemät kinkkiset kysymykset/tehtävät leiriläisille.

Tämän lisäksi leiriohjelmassa on luvassa myös kädentaitoja. Mikä olisikaan kivempaa, kuin saada muistoksi itse tehty esine leiriltä kotiin? Tänä vuonna laitoimme kädentaitomme peliin tehdessämme siirtokuvia, pinssejä, maalauksia, kransseja, hamahelmitöitä, leiripaitoja sekä loom- koruja. Tammen tilan leireihin kuuluvat myös päivittäinen uiminen ja saunominen Joutsijärven rannan tuntumassa. Se on ollutkin monen leiriläisen päivän kohokohta, kun on päässyt säässä kuin säässä pulahtamaan leirikaverien kanssa järveen ja siitä suoraan saunaan lämmittelemään.

3

Tammen tilan ympäristö tarjoaa leiriläisille myös ainutlaatuisen kokemuksen päästä porukalla kokeilemaan onkimista ja melontaa.  Melontaretki on ollutkin monen leirin odotetuimpia hetkiä lapsille. Tämän lisäksi leirikeskuksen tuntumassa on hyviä luontopolkuja ja esimerkillinen mallileiri. Leireillä on siis mahdollisuus päästä tutustumaan metsään.  Lapset ovatkin kokeneet metsän ympärillään hyväksi. Se luo rauhallisen ilmapiirin leirialueelle.

Perinteiseen kesäleiriin kuuluu myös makkaranpaisto iltanuotiolla. Mitä leiri olisikaan ilman sitä? Illan leirinuotiolla jaetaan ikimuistoiset hetket yhdessä ystävien kanssa leikkien ja jutustellen. Leireillä on ollut myös tapana järjestää disko ja elokuvailta. Diskossa on mahdollista päästä näyttämään kyntensä tanssilattialla lempibiisiensä tahdissa. Elokuvailta tarjoaa taas hetken hengähdyksen vauhdikkaan leiriohjelman keskellä. Elokuvaillassa on hieman elokuvateatterin tuntua, koska elokuvaa katsotaan isolta valkokankaalta pikkupurtavan kera.

Leirit ovat usein niin lapselle kuin nuorellekin tilanteita, joissa saadaan ensikokemuksen siitä, millaista on olla pois kotoa tai muuten tutusta ympäristöstä.  Siksi ei ole ihme, että ensimmäinen yö uusien tuttavuuksien keskellä saattaa olla jännittävä kokemus. Kesäleireillä luodaan elinikäisiä muistoja ja kokemuksia joita muistellaan vielä vanhemmalla iällä. Siksi uskonkin, että leirille kannattaa ehdottomasti lähteä epäröimättä!

РHenna Kuusisto, kesänuorisotyöntekijä

Kuvat: Porin kaupunki


 

Jaa tää somes:

Nuakkakarhu mee seinämaalaukses!

Merikarvian nuakkarin seinälle on tämän kevään aikana ilmestynyt uusi seinämaalaus.
Maalausta on ollut maalaamassa neljä nuorta ja nuoriso-ohjaaja.
Idea maalauksesta saatiin viime syksynä Nuokan ja Jeesarin esittelystä merikarvialaisille seiskoille. Siellä yksi seiskaluokkalainen ehdotti, että Nuokkakarhu maalattaisiin nuakkarin seinälle.
Lopulta maalaaminen oli niin hauskaa,ett√§ innostuttiin maalaamaan koko sein√§ ja sein√§lle ilmestyi my√∂s muutama muukin karhu ūüôā

Nuokkakarhu_seinässä

-Nuakkarin maalarit


 

Jaa tää somes:

Tiäksää oli aika huikeet bileet!

Viime lauantain Tiäksää ohi o! -koulujen päättäribileissä Porin keskustan nuokkarilla aloitettiin kesäloma Asteen verran kovemmalla meiningillä!  ✨??


 

Jaa tää somes:

Porin nuorisovaltuuston kannanotto nuorisotakuun tilanteeseen Porissa

Porin nuorisovaltuusto on huolissaan nuorisotakuun toteutumisesta Porissa, sillä sen toteutuminen on ollut varsin kyseenalaista viime vuosina. Nuorisotakuun ajatus on valtuutetuista kaunis ja kannatettava, mutta sen vähäiset resurssit ja suunnittelu epäilyttävät.  Ennen kaikkea valtuuston jäsenet kantavat huolta työ- tai opiskelupaikan saannin venymisestä, tiedotuksen vähäisyydestä ja oman Ohjaamo-hankkeen etenemisestä.

Jo nuorisotakuun m√§√§ritelm√§ss√§ (www.nuorisotakuu.fi) todetaan nuorisotakuun tarkoittavan ‚ÄĚsit√§, ett√§ jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan ty√∂-, ty√∂kokeilu- opiskelu, ty√∂paja- tai kuntoutuspaikka viimeist√§√§n kolmen kuukauden kuluessa ty√∂tt√∂m√§ksi ilmoittautumisesta‚ÄĚ. Satakunnan Kansan uutisartikkelista ‚ÄĚ Kuka viel√§ muistaa nuorisotakuun?‚ÄĚ (1.2.2016) k√§y kuitenkin ilmi, ett√§ v√§h√§isten palkkatukirahojen takia vastavalmistuneita nuoria pystyt√§√§n tukeman vasta puolen vuoden ty√∂tt√∂myyden j√§lkeen. Artikkelissa todetaan lis√§ksi, ett√§ vain reilut 60 prosenttia Satakunnan nuorista ty√∂tt√∂mist√§ saa t√∂it√§ luvatun kolmen kuukauden aikana ja valtaosa puolen vuoden sis√§ll√§. Her√§√§kin kysymys, onko takuussa luvattu liikoja ja valtion budjettiin varattu liian v√§h√§n varoja takuuta varten.

Taloustilanne on kieltämättä vaikea, mutta nuorten työnsaannin pidentyminen lisää sosiaalisia kustannuksia entisestään. Nuoren ongelmat ehtivät nimittäin tällöin kasautua ja kasvaa suuremmiksi, jolloin niitä on vaikeampi ratkaista.  Syrjäytymisen kustannukset vaihtelevat jonkin verran laskentatavasta riippuen, mutta valtiontalouden tarkastusvirasto (Edilex.fi, 2014) on arvioinut nuoren ajautumisen sosiaalisesti huono-osaiselle elämänuralle ja pysyvän syrjäytymisen aiheuttavan yhteiskunnalle noin miljoonan euron kustannukset ennen 60 ikävuotta. Laskelman mukaan vuotuinen kustannus yhteiskunnalle olisi siis noin 25 000 euroa. Lisäksi viraston arviossa syrjäytymisen kokonaiskustannusten on todettu olevan arviointitavasta riippumatta miljardiluokkaa. Tarvetta nuorisotakuulle siis olisi, mutta vain osittain toteutettuna siitä ei ole kovin paljon iloa.

Nuorisovaltuustossa on myös käynyt ilmi, etteivät kaikki nykyiset oppilaat ja opiskelijat ole enää tietoisia nuorisotakuun olemassaolosta. Vielä Kataisen ja Stubbin hallituskaudella takuu oli laajasti esillä julkisessa keskustelussa, mutta nykyään siitä kuulee melko harvakseltaan. Nuorisovaltuutetuista viimeistään peruskoulun päättöluokilla olisikin mainittava esimerkiksi oppilaanohjauksessa nuorisotakuun mahdollisuudesta ja sen hakemisesta, jotta nuoret osaisivat itse tarvittaessa turvautua siihen. Myös toisen asteen opiskelijoille takuusta muistuttaminen olisi tärkeää, kun seuraavan opiskelupaikan hakeminen tai työelämään siirtyminen tulee uudelleen ajankohtaiseksi. Näin porilaisnuorten syrjäytymisriski voisi pienentyä edes hieman, kun tietoisuus takuusta kasvaisi.

Lisäksi Porin nuorisovaltuusto ihmettelee, miksi Porissa kenelläkään ei ole kunnolla tietoa omasta Ohjaamosta.  Tällaisia matalan kynnyksen palvelupisteitä on perustettu vuodesta 2015 lähtien eri puolille Suomea nuorisotakuun tavoitteiden toteuttamiseksi, ja lähin näistä on tällä hetkellä Raumalla. Vapaa-aikaviraston työntekijöiltä olemme saaneet tietää, että jotain tämäntapaista on Poriinkin suunnitteilla, mutta siihen tiedot sitten päättyvät. Porin nuorisovaltuusto vaatiikin tähän Ohjaamo- hankkeeseen, kuten koko nuorisotakuujärjestelmään Porissa, lisää läpinäkyvyyttä. Oleellista olisi tietää ainakin hankkeen aikataulu ja toteutussuunnitelma. Tähän asti mitään konkreettista tietoa oman Ohjaamon perustamisesta ei ole nimittäin saatu. Olisikin kummallista, mikäli tällaista palvelua ei toteutettaisi, sillä Pori on maakunnan väkirikkain kunta myös nuorison osalta. Samalla muidenkin pohjoissatakuntalaisten nuorten olisi helpompi saada tarvittaessa Ohjaamosta apua, kun välimatka olisi Raumaan verrattuna pienempi. Nuorisovaltuutetut toivovatkin mitä pikimmin omaa Ohjaamoa ja sen yhteystietoja.

‚Äď Porin nuorisovaltuusto


 

Jaa tää somes:

Tylsyys voi iskeä myös lomalla

Mitä tehdä, jos tylsyys iskee kesälomalla? Kaikki kaverit ovat mökillä, matkoilla tai muuten vaan poissa kuvioista. Tässä sinulle oiva haaste kesälomaksi. Nämä hauskat jutut on pakko kokeilla ja suoritettuasi tehtävän laita rasti ruutuun.

  • K√§y Flowparkissa
  • Osallistu kes√§tapahtumaan (festari, ulkoilmakonsertti tai muu vastaava)
  • K√§y m√∂kill√§ (oma, kaverin, sukulaisen tai tuttavan)
  • K√§y uimassa ainakin kerran viikossa
  • Rentoudu/ole tekem√§tt√§ mit√§√§n ainakin yhden p√§iv√§n ajan
  • K√§y sukuloimassa
  • Tutustu v√§hint√§√§n 3 uuteen ihmiseen
  • Opettele uutta kielt√§ v√§hint√§√§n lauseen verran
  • Ole turisti kotikaupungissasi (kierr√§ museot, n√§ht√§vyydet jne.)
  • J√§rjest√§ yst√§villesi illanistujaiset
  • Kokeile uusia urheilulajeja
  • K√§y tutustumassa sinulle uuteen kaupunkiin ja viet√§ siell√§ p√§iv√§
  • Viet√§ p√§iv√§ ilman kenki√§
  • Viet√§ p√§iv√§ ilman elektroniikkaa
  • Valvo 1 vrk
  • L√§het√§ pullopostia
  • K√§y naku-uinnilla
  • Py√∂r√§ile aamuy√∂ll√§ klo 3
  • Tarjoa kaverillesi t√∂tter√∂j√§√§tel√∂
  • Vie √§idille/is√§lle kukkia
  • Tee extempore reissu (v√§hint√§√§n 1vrk)
  • Pid√§ leffamaratooni
  • K√§y mato-ongella
  • K√§y kes√§teatterissa
  • Leivo jotain (kakku, s√§mpyl√∂it√§ tms.)
  • Pelaa frisbeegolfia
  • Tee mansikkamaitoa

blogi_harjavalta2

Ei muuta kun kes√§st√§ nauttimaan! ūüôā

– Rintsi


 

Jaa tää somes:

Elämä edessä, tukka takana.

Kaikilta meilt√§ on lapsena kysytty toiveammattia. ‚ÄĚMik√§¬† sinusta tulee isona‚ÄĚ. Silloin se tuntui kaukaiselta eik√§ pienen lapsen mieli viel√§ kyennyt hahmottamaan, kuinka paljon t√∂it√§ se vaatisi. Nyt teist√§ nuorista moni on joko p√§√§tt√§nyt peruskoulun tai lukion ja osa on valmistunut ammattiin.

Olette kaikki valinnan edess√§. Moni teist√§ joutuu nyt toden teolla miettim√§√§n mik√§ teist√§ isona tulee. Se on iso p√§√§t√∂s. Kuunnelkaa siis syd√§nt√§nne. Te olette ensimm√§ist√§ kertaa itsen√§isen el√§m√§n kynnyksell√§. √Ąlk√§√§ kuunnelko muiden neuvoja tai tehk√∂ p√§√§t√∂st√§nne muiden unelmien mukaan siit√§ mit√§ he haluavat teid√§n olevan. Jos sin√§, valmistunut opiskelija tai ylioppilas, olet tyytyv√§inen itseesi, sill√§ on merkityst√§.

Muistakaa, että työn tai opiskelun ei kuulu olla kaikki kaikessa. Sen ei pidä olla elämää määrittävä tekijä. Se on täydentävä osa elämää. Sen pitää olla persoonasi ilmentymä ja sinun näköisesi tuotos. Tärkeintä on kuitenkin, että tunnet tekeväsi jotain merkityksellistä. Tunnet olevasi tärkeä osa yhteiskuntaa. Tunnet tekeväsi jotain tärkeää ja nautit siitä mitä teet. Työ ei saa olla vain väline jolla hankkia rahaa.

Peruskoulun päättäneet, ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet, olkaa ylpeitä saavutuksestanne. Vain te olette sen saaneet aikaan. Perhe, opettajat ja ystävät ovat teitä tukeneet, mutta te olette viime kädessä sen toteuttaneet. Te olette istuneet koulun penkillä päivästä toiseen. Joku on saattanut tehdä töitä opiskelun lomassa. Joku on palauttanut päättötyön viime tingassa ja joku on nostanut numeroitaan peruskoulun viimeisellä luokalla. Olkaa siis itsestänne ylpeitä. Yksittäisillä numeroilla ei ole merkitystä vain sillä, että te olette suoritukseenne tyytyväisiä. Yksi tärkeä osa elämää on teillä kaikilla ohi ja te olette siitä selvinneet. Jokaisella alkaa uusi kappale elämää uusilla haasteilla, mutta nyt, kun te olette aikaisemmista haasteista selvinneet, nämä tulevat haasteet eivät teitä nujerra. Onnittelut teille kaikille. Te teitte sen.

-Etsivä Nuorisotyöntekijä Petteri Salonen


 

Jaa tää somes:

The Amazing Race Pori!

Porissa järjestettiin 21.5.2016 Nuorten The Amazing Race Pori -pyöräilykilpailu. Kilpailuun osallistui yhteensä 18 joukkuetta kahdessa eri ikäryhmässä 13 Р17v ja 18 Р29v. Sää suosi kilpailupäivänä ja tunnelma olikin innostunut ja hyväntuulinen. Päivä sisälsi kovaa kilpailua, hauskoja tilanteita ja vauhdikasta menoa pitkin Poria!

Kilpailu oli tasainen, mutta kärkiajat yllättivät järjestäjät täysin. Junnujen voittajajoukkue selvitti noin 22 kilometrin lenkin ja 27 pistettä ajassa 3h 18min! Sennujen voittajajoukkue ei jäänyt paljoa jälkeen vaikka draamaakin nähtiin, kun joukkueen yhdestä pyörästä puhkesi rengas. Sennujen voittajajoukkue juoksi maaliin ajassa 3h 35min!

– Amazingi


 

Jaa tää somes:

Luottamusta ja vastuuta nuorille

Nuorten vaikuttajaryhmäläisiä osallistetaan Kokemäen nuorten nettikahvilan toimintaan. 3 nuorta tyttöä ovat olleet vuoden alusta mukana nuokkarin kahvilatoiminnassa. Tytöt ovat mukana myös Kokemäen nuorten vaikuttajaryhmässä.

Idea l√§hti siit√§ kun me nuorisoty√∂ntekij√§t mietimme yhdess√§ miten nuoria voisi osallistaa nuorisotilojen toimintaan. Esiin nousi idea siit√§, ett√§ vaikuttajaryhm√§l√§isi√§ voisi kysy√§ mukaan, ja vaikuttajaryhm√§st√§ 3 nuokkarin ‚ÄĚvakiok√§vij√§√§‚ÄĚ olivatkin asiasta heti kiinnostuneita. Sovimme yhdess√§, ett√§ tyt√∂t saavat olla tiskin takana, hoitaa kioskin toimintaa ja siihen liittyvi√§ muita t√∂it√§ sek√§ toimia tiskijukkina. Tavoitteena oli osoittaa, ett√§ nuoriin luotetaan ja annetaan tarvittaessa vastuuta, ja tyt√∂t ovat ahkerasti py√∂ritt√§neet toimintaa.

Tyttöjen ajatuksia:

‚ÄĚOon tyk√§nnyt ty√∂skennell√§ t√§√§ll√§, koska saan olla kavereiden kanssa yhteyksiss√§ samalla kun ty√∂skentelen. Mun mielest√§ on tosi kiva, ett√§ meihin luotetaan ja annetaan vastuuta. ¬†Se, ett√§ meihin nuoriin luotetaan on todella t√§rkeet√§. ¬†T√§m√§ Kokem√§en nuorisotila on mukavan kokoinen ja ei ole ikin√§ liian ahdasta. Mun mielest√§ t√§√§ll√§ on kaikki tarvittava eik√§ mit√§√§n liikaa tai liian v√§h√§n. ¬†Koska t√§st√§ ei palkkaa saada niin on tosi kiva, ett√§ meid√§n ty√∂skentely otetaan huomioon kuitenkin muulla tavoin. ‚ÄĚ ‚Äď Sofia

‚ÄĚT√§√§ll√§ ty√∂skentely on aivan mahtavaa. Oon saanut sen verran vastuuta miten paljon 16- vuotiaalle voi vaan antaa t√§llaisessa paikassa. T√§n ty√∂n takia m√§ sain selvyyden siihen mihin haen yhteishaussa ja Ida ja Mikko osaavat auttaa kaikessa tarvittavassa. On ollut kiva p√§√§st√§ osallistumaan kaikkiin tapahtumiin ja oon saanut my√∂s uusia kavereita. Enk√§ m√§ t√§t√§ palkan takia edes tee, vaan siksi, ett√§ haluan. Mutta onhan t√§√§ ihan sairaan kivaa, ett√§ meid√§n ty√∂skentelyst√§ saa kiitosta ja pieni√§ etuuksia!¬† ‚ÄĚ ‚Äď Julia

blogi_kokemäki2

Tyttöjen osallistuminen on lisännyt yhteishenkeä ja täten me nuorisotyöntekijätkin olemme päässeet lähemmäs nuorisoa. Tytöt ovat olleet myös tarkkoja siitä, että nuorisotilojen säännöistä pidetään kiinni, mikä on vaikuttanut positiivisesti nuokkarin toimintaan. Olemme kaiken kaikkiaan olleet molemmin puolin tyytyväisiä yhteistyöhön. Tästä on hyvä jatkaa syksyllä!

РNuorisotyöntekijä Ida Vigren


 

Jaa tää somes:

Virtuaalisesta todellisuudesta totta

Olin t√§ll√§ viikolla mukana SomeCamp-tapahtumassa, joka on tarkoitettu kaikille digitaalisesta nuorisoty√∂st√§ kiinnostuneille ja ty√∂t√§ tekeville. Osallistuin siell√§ Heikki Marjomaan pit√§m√§√§n ty√∂pajaan, jossa k√§ytiin l√§pi AR ja VR ‚Äďteknologiaan ja hei pikkusen ne on siistej√§!

Ar eli lisätty todellisuus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että näet jonkin virtuaalisen elementin vaikka oman huoneesi lattialla. Tässä esimerkki Hatsune Miku -hahmon keikasta, jossa yleisö oli fyysisesti paikalla, mutta artisti oli vain virtuaalinen elementti:

VR-lasien avulla voi kokea helposti virtuaalista todellisuutta. Laseja löytyy Clas Ohlsonin alle kympin pahvisista ihan tonnin maksaviin proversioihin. Pahvisten versioiden lisäksi pääsin kokeilemaan näitä:

No mit√§s t√§llaisilla olis tekemist√§ nuorisoty√∂n kanssa? Ty√∂pajassa mietittiin, jos VR-lasien avulla voisi n√§hd√§ milt√§ maailma n√§ytt√§isi punaviherv√§risokean silmin. Voisiko virtuaalisessa nuorisotilassa jutella eri kasvoilla tai √§√§nell√§ kuin omalla ja n√§in olisi helpompi kertoa aroistakin asioista. Milt√§ tuntuisi el√§√§ hetken erilaisissa oloissa el√§v√§n ‚ÄĚsaappaissa‚ÄĚ. T√§ss√§ yksi 360-video, jossa on v√§h√§n t√§t√§ ideaa:

РAnniina Korpi, verkkonuorisotyöntekijä


 

Jaa tää somes:

Mitä on 4H-kerhon ohjaaminen

Moikka! Olemme kaksi lukiolaistyttöä Merikarvialta. Olemme pitäneet 4H-kerhoa 2 vuotta ja se on todella mukava harrastus ja työ meille. Aloitimme 4H-kerhon pitämisen, koska tykkäämme puuhailla lasten kanssa ja mahdollisesti ammatinvalintammekin suuntautuu lastenhoitoalalle. Olemme pitäneet Merikarvian keskustan 4H-kerhoa vapaa-aikakeskuksen tiloissa. Kerholaisia on ollut vaihtelevasti 5-12, määrä on vaihdellut vuoden mittaan. Ikäjakauma on ollut 6-11 vuotta, sekä tyttöjä että poikia on ollut aika tasaisesti.

Olemme askarrelleet, leikkineet, pelanneet, leiponeet ja pit√§neet v√§lill√§ teemakerhoja esimerkiksi eri maiden ruoista ja kulttuureista. 4H-yhdistys on antanut jotain materiaalia kerhojen suunnitteluun, mutta suurimman osan kerhoaiheista olemme keksineet itse. Aina kaikille sopivan aiheen keksiminen ei ole ollut kovin helppoa, koska kerhossamme on niin eri-ik√§isi√§ lapsia. Tyt√∂t ja pojatkaan eiv√§t aina innostu samoista asioista. Mutta on ollut mielenkiintoista suunnitella kerhoja ja n√§hd√§ niiden toteutuvan. Kaikki kerhot on saatu pidetty√§, vaikka meill√§ on todella temperamenttisiakin lapsia kerhossa. 4H-kerhon pit√§minen ei oo meille mik√§√§n ‚ÄĚ√§kki√§ alta pois‚ÄĚ tilanne, vaan on t√§rke√§ suunnitella etuk√§teen mit√§ tehd√§√§n ja miten toimitaan eri tilanteissa. Mietti√§ my√∂s mm. miten saa jokaisen motivoitua nopeasti mukaan. Pit√§√§ varautua my√∂s ongelmiin.

Kävimme viime syksynä 4H-ohjaajien kurssin, joka oli suunnattu nuorille 4H-ohjaajille. Kurssi järjestettiin Sastamalassa, se kesti pari päivää ja yövyimme siellä.  Siellä meille kerrottiin vinkkejä 4H-kerhon pitämiseen ja miten toimia erilaisissa tilanteissa lasten kanssa. Siellä sai myös vertaistukea muilta kerhonohjaajilta ja siellä myös tutustui uusiin ihmisiin ja sai uusia kavereita. Se oli antoisa ja mukava kokemus.

Ollaan saatu huomata, että työskentely lasten kanssa on haastavaa ja vaikeaakin välillä, mutta myös tosi antoisaa. Olemme oppineet soveltamaan ja näkemään, miten eri-ikäiset lapset toimivat ja käyttäytyvät. 4H-kerhon pitämisessä parasta on saada niinkin erilaisista lapsista koostuva kerho viihtymään kerhossa ja oppimaan uusia asioita. On tärkeää ottaa jokainen lapsi omalla tavalla huomioon ja kohdella kaikkia samanarvoisesti ja tasapuolisesti.

IMG_3414

Sekä toisilla nuorilla että aikuisilla on ennakkoluuloja, jos on nuori ja pitää kerhoa sekä viihtyy lasten kanssa. Nuorien mielestä se on tylsää ajanvietettä ja ajanhukkausta. Aikuiset taas miettivät, että miten nuo voivat pärjätä lasten kanssa. Helposti voi. Me ollaan tykätty kuitenkin paljon ja on ihana nähdä lastenkin ilo kerhossa ja kerhon jälkeen, kun on onnistunut jossain. Jos sä vähääkään haluat alkaa ohjaamaan kerhoa, mutta sua mietityttää muiden mielipiteet tms. niin etsi tietoa onko esimerkiksi sun paikkakunnalla mahdollista alkaa ohjaamaan jotain kerhoa ja hae sitä. Jos ei, niin kehittele sellainen vaikka itse!

-Linda ja Matilda


 

Jaa tää somes:

Mikä on Porin kaupungin nuorisopäivystys?

Meitä on yhteensä 7. Sari, Mira, Petra, Aino, Marko, Vesku sekä Kalle, joka on tuttu myös erityisnuorisotyöntekijänä. Kaikki me muutkin olemme töissä erinäisissä paikoissa Porin kaupungilla, ja päätyömme lisäksi teemme siis tätä päivystystyötä.

Olemme kovasti kiinnostuneita siit√§, mit√§ nuorille kuuluu. Sen takia py√∂rimmekin paikoissa ja tapahtumissa, joissa on my√∂s nuoria. Emme ole siell√§ kytt√§√§m√§ss√§ nuorten tekemisi√§, vaan aikuisina paikalla jos tarvetta tulee. Meille saa aina tulla juttelemaan, ja usein my√∂s itse ‚ÄĚtungemme‚ÄĚ itsemme nuorten seuraan. Meilt√§ saa my√∂s pyyt√§√§ apua, jos yht√§√§n silt√§ tuntuu. Moni pyyt√§√§ meilt√§ apua esimerkiksi jonkun kaverinsa puolesta, esimerkiksi liian kovan humalan vuoksi. Yhdess√§ yritet√§√§n sitten keksi√§ paras keino auttaa.

Aika usein me saamme kuulla olevamme sossuja, poliiseja tai saappaita. Mutta ei me olla niistä mitään. Yhteistyötä teemme esimerkiksi sosiaalipäivystyksen ja poliisin kanssa tarpeen vaatiessa, mutta me ei  esimerkiksi kaadeta kenenkään juomia maahan tai kirjoiteta sakkoja. Ei me nuorten juomista silti tietenkään hyväksytä, mutta oikeuksia puuttumiseen meillä ei ole. Muuta kuin keskustelemalla. Myöskään seurakunnan työntekijöitä me emme ole, emmekä vapaaehtoisia. Isoimmissa tapahtumissa meillä kyllä saattaa olla vahvistuksena vapaaehtoisia, esimerkiksi nuorten vanhempia.

Päivystämme keskimäärin joka toinen perjantai/lauantai. Myös joinakin arki-iltoina päivystetään. Ja yleensä jos jotain isompaa tapahtuu, niin me olemme siellä. Vappu, koulujenpäätös, juhannus, venetsialaiset, festarit jne.

Ai mistä meidät tunnistaa? Meillä on päällämme musta liivi, jonka selässä lukee punaisella tekstillä Nuorisopäivystys, Porin kaupunki. Usein meillä on vielä kaulassa musta lätkä, jossa on kuva ja nimi.

Käykäähän pyytämässä kaveriksi Facebookissa >> ja kysykää jos jokin askarruttaa mieltä.

РVesku, nuorisopäivystäjä


 

Jaa tää somes:

Heippa vaan kaikille!

Mun nimeni on Emma ja oon 17-vuotias tytt√∂ Ulvilasta. Harrastelen valokuvaamista, pelailua ja uintia. Varsinaista “harrastusta” mulla ei ole, mutta noi on asioita joita tykk√§√§n mielell√§ni tehd√§. Opiskelen toista vuotta nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi Kankaanp√§√§n opistossa.

Emma

Toinen työssäoppimiseni loppui juuri perjantaina, ja siitä aioin teille nyt kertoa.

29.3.2016 alkoi mun opiskelujeni toinen työssäoppiminen ja työssäoppimaan pääsin Ulvilan vapaa-aikatoimelle, nuokkarille Kaskelottiin. Työssäoppimiseni kesti vajaan kuukauden. Työssäoppimisessani parasta varmaankin olivat ihmiset.

Työpaikkaohjaajani ja muut työkaverit olivat hyvää seuraa ja pitivät huolen siitä, että työssäoppimisessa ei ollut tylsää hiljaisempinakaan iltoina ja mikään päivä ei ole samanlainen.

kangas

Työssäoppimiseni aikana olin töissä pääasiassa Kaskelotin yläkerrassa sijaitsevalla nuokkarilla, mutta parina tiistaina olin myös Harjunpään nuokkarilla, jossa sitten toteutin tämän jakson ammattiosaamisen näyttöni. Näytökseni tein Harjunpään nuokkarista esittelyvideon.


Työssäoppimisen aikana kirjoitin joka päivältä päiväkirjaa koululle tehdyistä töistä ja opituista asioista. Kuukauden aikana kerkesi tapahtua kaikenlaista, milloin biljardipallot lentelivät missä sattuu ja milloin sohvat kääntyilivät mitä oudoimpiin asentoihin. Joka tapauksessa oli hauskaa, erilaista, odotuksistani täysin poikkeavaa, raskasta ja välillä täyttä hullunmyllyä.

Harmikseni sairastuin toiseksiviimeisen√§ ty√∂p√§iv√§n√§ni ja viimeinen p√§iv√§ meni s√§ngynpohjalla kuumetta¬†lasketellessa, tai no mites se nyt muuten, kun viimeisen√§ viikonloppuna ennen kouluarkeen palaamista…

karhu-ulvila

Kiitos kaikille työkavereilleni ja nuorille ja kaikille, jotka tekivät harjoittelustani ikimuistoisen JA kiitos myös Reetta, joka tarjosi mahdollisuuden kirjoittaa tänne blogiin.

Nuokkarilla nuorten kanssa oleminen on sitä, mitä haluan jatkossakin tehdä ja toteuttaa.

Adios! -Emma

Niiin ja hei, jos haluat seurata menoani tästä eteenpäinkin niin instagramista löydyn nimellä @kemma_ ja snapchatista löydyn nimellä kemmaaa ! 


 

Jaa tää somes:

KUU KIURUSTA KES√Ą√ĄN, VIPIN√Ą√Ą VARPAISIIN -LEIRIST√Ą EI VIIKKOAKAAN!

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna linja-autolastillinen lapsia ja nuoria valtavat Kustavin Lomavalkaman ja Vipinää Varpaisiin -leiri voi alkaa! Koko viikonloppu on täynnä tiukkaa toimintaa ja toivottavasti myös ikimuistoisia hetkiä Рniin leiriläisille kuin ohjaajillekin! Mutta paljon on tehtävää ennen kuin tuohon vaiheeseen päästään. Esimerkiksi apuohjaajien kouluttaminen.

Ensimmäinen koulutuspäivä on jo pidetty ja jatkoa seuraa kevään aikana. Koulutus starttasi kunnon teoriapläjäyksellä ja kalvosulkeisilla, aiheena leirien järjestäminen sekä apuohjaajan roolit ja tehtävät. Teoria voi olla vähän tylsää mutta kun perusasiat on kunnossa, siitä on hyvä siirtyä itse asiaan eli suunnittelemaan leiriä! Kuten kuvasta näkyy, kovin on suunnitelmat vielä alkuvaiheessa mutta tilanne varmasti korjaantuu lauantaina.

Leiriohjelmalla on leirill√§ monta t√§rke√§√§ teht√§v√§√§, joten siihen panostetaan useampi koulutuskerta. Ohjelman suunnittelu k√§ynnistyy perinteisest√§ aivoriihest√§, jonka j√§lkeen l√§hdet√§√§n ty√∂st√§m√§√§n ohjelmaa toteutettavaan muotoon. Jossain vaiheessa mukaan hypp√§√§ aikaisempina vuonna koulutuksen k√§yneet ‚ÄĚvanhat‚ÄĚ ohjaajat, joten leiriohjelma p√§ivittyy edelleen. Oikeastaan leiriohjelma voi muuttua viel√§ leirill√§kin, jos vaikka kova kaatosade yll√§tt√§√§ kesken leiripaidan painamisen.

Koulutuksessa tehdään myös ohjausharjoituksia leikkien avulla ja harjoitellaan leiriensiapua. Koulutus huipentuu siis varsinaiseen leiriin, jossa nuoret pääsevät toteuttamaan suunnittelemaansa ohjelmaa ja ohjaamaan lapsia eli tarjoamaan ikimuistoisia hetkiä!

Leirin jälkeen pidetään vielä palautepalaveri, nautitaan kakkukaffit ja jaetaan todistukset vastavalmistuneille apuohjaajille.

Aurinkoista leirikesää!

-Reija Kankilampi, nuorisoasiainhoitaja


 

Jaa tää somes:

Uudet tuulet

 


Moi. Klikkasin tuossa perjantaina 1.4. yllä olevan kuvan Nuokkakarhun Instagramiin. Ja se ei ollut siis aprillipilaa, vaan aloitin työkokeilun Harjavallan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajana samaisena päivänä.

Valotan tässä hieman taustaa. Eli olen siis 31v mies Harjavallasta. Aikoinaan minua ei koulut kiinnostanut ja kaikki opinnot jäivät valitettavasti kesken. Siitä pääsin kuitenkin hyvällä tuurilla metallifirmaan töihin, jossa työskentelin lähes 10v. Työ kävi kuitenkin fyysisesti liian raskaaksi ja alan vaihdon oli tapahduttava. No, minulla ei tietenkään siis ollut mitään koulutusta ja huonot mahdollisuudet päästä mihinkään töihin.

Nuorisotyö on jo vuosia kiinnostanut ja nyt sain mahdollisuuden päästä työkokeiluun (3kk) vakuutusyhtiön kustantamana, jotta nähdään sopiiko työ ja ala minulle. Jos kaikki menee hyvin, niin aloitan nuoriso-ohjaajan opinnot kesän jälkeen vakuutusyhtiön kustantamana. Eli kaikilla on mahdollisuuksia kouluttautua, ja uudelleenkouluttautua, oli sitten syynä mikä tahansa.

Hyvää kevättä kaikille!!!

-Rintsi, Nuoriso-ohjaaja


 

Jaa tää somes:

ARANTILAN L√ĄHILIIKUNTAPAIKKA

Nakkilan liikuntatoimi sai viime vuonna lähiliikuntapaikka-avustusta valtiolta.

Avustuksen tuella Nakkilan liikuntakeskuksen ympäristöön rakennetaan kevään aikana 9-väyläinen frisbeegolfrata

sekä pystytetään Panna-areena ja 5D-yhdistelmäkuntolaite. Lisäksi  liikuntakeskuksen kaukaloa hyödynnetään kesäaikana tenniskenttänä eli
asennetaan tennisverkko ja maalataan  tenniskentän rajat kaukalon  asfalttiin.

Frisbeegolfradan väylät tulevat kaikki olemaan par3 väyliä ja radan pituus on yhteensä  1500 metriä.
Radan on suunnitellut frisbeegolfin Euroopan mestari Seppo Paju.

Frisbeegolf on melko  edullinen harrastus ja  sopii kaikenikäisille sukupuoleen katsomatta vaikkakin  harrastajissa enemmistö tällä hetkellä on miespuolisia.

Frisbeegolfin suosio on kasvanut nopeasti ja se on lajina helppo aloittaa ja oppia, mutta vaikea hallita täysin. Ehkä juuri siinä piilee lajin vetovoima.

Toivottavasti  Nakkilan  nuoret  saavat frisbeegolfista uuden harrastuksen tämän  Nakkilaan tulevan uuden  kentän  avulla ja ehkä innostuvat kiertämään  lähikuntienkin kenttiä, joita tällä hetkellä taitaakin olla lähes kaikissa  karhukuntien kunnissa.

-Tiina Palomäki, vapaa-aikasihteeri


 

Jaa tää somes:

Pääsiäistunnelmissa Kokemäellä!

Keskiviikkona 23.3 Kokem√§en Nuorten Nettikahvilassa vietettiin nuokkari-iltaa p√§√§si√§istunnelmissa. Menossa oli mukana nuorisoty√∂ntekij√§ Idan lis√§ksi my√∂s Kokem√§en etsiv√§ nuorisoty√∂ntekij√§ Tiia.¬† Nuorisoty√∂ntekij√§t olivat my√∂s laittaneet itsens√§ teemaan sopiviksi. ūüôā

Pääsiäisblogi1

Ohjelmassa oli pääsiäismunajahtia ja arvontaa, jossa voittona oli kaksi isoa suklaapupua. Arvontaan voi osallistua klo 18 asti, jonka jälkeen arvonta suoritettiin.

Nuokkarilla oli piilossa 24kpl Kinder suklaamunaa ja noin 30kpl pientä suklaamunaa. Suklaamunia etsittiin ahkerasti heti koulun jälkeen ja monta siinä heti alkuun löytyikin. Iltaan asti niitä sai kuitenkin etsiä, koska muutama oli piilotettu niin hyvin, ettei niitä meinattu millään löytää. Ohjaajat joutuivat jo vähän vinkkiä antamaan, mistä päin ja miltä korkeudelta suklaamunat voisivat löytyä.

Nuoret olivat kiitollisia, että moinen oli järjestetty ja parhaita suklaamunia oli hankittu! Tästä voisikin alkaa jokavuotinen ohjelma, ja ensi kerralla nuoret ovat halukkaita osallistua myös suklaamunien piilotukseen!

Nuokkarin v√§ki toivottaa kaikille oikein mahtavaa ja suklaista p√§√§si√§ist√§! ūüôā

Pääsiäisblogi2


 

Jaa tää somes:

Kansainvälisyyttä ilmassa!

Harjavallassa on ollut kansainv√§lisi√§ tunnelmia kev√§√§n aikana. Pari viikkoa sitten yl√§koululaiset saivat k√§yd√§ tutustumassa mongolialaiseen jurttaan Harjavallan seurakuntakeskuksella. Jurttaan tutustumisen yhteydess√§ saatiin my√∂s kuulla tarinoita mongolialaisten paimentolaisuudesta ja heid√§n el√§m√§st√§√§n. Kuvassa nuoriso-ohjaaja on saanut ylleen mongolialaisen asun, hymy√§ riitt√§√§. ūüôā

Kuva0070 Kuva0069

Viime viikolla koululla vietettiin kansainvälisyysviikkoa. Viikon ajan ruokalassa oli tarjolla eksoottisempia ruokia eri ruokakulttuureista, lisäksi viikolla oli luentoa nuorisovaihdosta, elokuvaa maailmanmatkailusta sekä kansainvälisyys-päivä, jossa päästiin kiertämään erilaisia kulttuureja käsitteleviä rasteja. Tekemistä siis riitti ja varmasti uutta asiaakin!

Kv-päivän rastirataan sisältyi mm. syömäpuikkohaaste, inkeriläisen isoäidin tarinoita, turvapaikanhakijoiden kertomuksia omista kulttuureistaan, tietovisaa, videoita kehitysmaiden elämästä, Epäreilu-pelin pelaamista ja paljon muuta. Tohinaa riitti! Allekirjoittanut ei valitettavasti päässyt omalta rastilta liikkumaan mihinkään päivän aikana, olisi ollut siistiä päästä itsekin osallistumaan.

kahoot04 kahoot03

Ainakin omaa knoppitietoa tuli päivän aikana hiottua, kun toisti tietokilpailun 20 kysymystä kolmeentoista kertaan päivän aikana!

-Merja Mäntylä, nuoriso-ohjaaja


 

Jaa tää somes:

‚ÄĚAi pelaatko s√§ ihan oikeitakin pelej√§?‚ÄĚ

Tällaisen kysymyksen olen pari kertaa kuullut, kun olen kertonut mitä digitaalisia pelejä tykkään pelata. Kysymys on ehkä hieman huvittava, mutta hyvin pientä verrattuna siihen millaisia kommentteja muut naispelaajat kuulevat.

Vaikka naispelaajat kokevatkin välillä syrjintää tai haukkumista sukupuolensa vuoksi, ei tyttöjen ja naisten pidä antaa niille valtaa. Naispelaajien tulisi lähteä rohkeasti vaan peleihin mukaan. Ei kannata antaa Gamergate-skandaalien tai Kim Shee-Yoonin Twitter-tilin poistamisen kaltaisten tapausten vaikuttaa peliharrastukseen. Pelimaailmassa joutuu sukupuolesta riippumattakin välillä kohtaamaan urpoja, jotka keskittyvät haukkumiseen enemmän kuin pelissä kehittymiseen. Paras tapa suhtautua ikäviin kommentteihin on ignoorata ne ja ilmoittaa tapauksesta ylläpidolle.

Pelikentällä kukaan ei voi tietää oletko tyttö vai poika. Vaikka pelihahmo olisikin nainen, sen takana voi olla miespelaaja. Joskus tytöt saattavat valehdella olevansa poikia, jotta säästyisivät loan heitolta. Julkisesti pelattaessa (esim. streamauksissa ja liveturnauksissa) on vähän vaikeampaa esiintyä eri sukupuolen edustajana. Muistan miten mua jännitti ensimmäisen streamin tekeminen, mutta jännitys oli turhaa. Katsojat olivat mukavia, enkä saanut yhtään ikävää kommenttia liittyen sukupuoleeni.

Vaikka tyttö- ja poikapelaajien määrällinen ero onkin jo tasaantunut, vielä on matkaa siihen, että kaikkia pelaajia voitaisiin kutsua vain pelaajiksi ja kohdella tasa-arvoisesti tekemättä eroa heidän sukupuolensa perusteella. Lyhennettäisiinkö sitä matkaa? Jos nyt ei teleporttia saada niin ainakin nopeampi lentävä mountti voisi olla paikallaan?

РGG-terveisin:  Porin Netari-ohjaaja, Syaanisilli
(Battle.net: Netarisilli#2806)

Kuva: Rasmus Forssell. Taustalla näkyvä näyttely: TOYGIANTS by Daniel and Geo Fuchs.

PS. Tiesitkö, että Netarissakin pelataan ja streamataan Twitchissä?
Kanavan löydät osoitteesta: twitch.tv/netarifi 
Voit seurata lähetystä myös täältä Nuokasta: nuokka.fi/netari-twitchissa 


 

Jaa tää somes:

Harjavallan nuokkarin uudet välineet

Kyllä, luit oikein! Harjavallan nuokkarille saatiin maanantaina 14.3. kauan kaivattuja uusia välineitä nuorten käyttöön. Välineet saatiin lahjoituksena hyväntekeväisyysjärjestö Lions Club Harjavalta / Huovi Ladyilta. Ladyt ovat järjestäneet leivontamyyjäisiä, joiden tuottoja lahjoitetaan eri kohteisiin. Nyt kohteeksi oli valikoitunut Harjavallan nuorisotyö. Ladyt haluavat omalta osaltaan kiittää asiakkaitaan, joiden ansiosta he ovat voineet tehdä lahjoituksia.

Harjavalta_blogi1

Harjavallan nuokkari taas haluaa kiitt√§√§ Ladyja ihanasta lahjoituksesta, joka oli vastaus eritt√§in kovaan tarpeeseen. Lahjakorista l√∂ytyy pingismailoja ja ‚Äďpalloja, erilaisia lautapelej√§ sek√§ HDMI-piuha nuokkarin pleikkariin, nyt kelpaa siis pelailla jos vaikka mit√§!

Harjavalta_blogi2

Nuokkakarhukin oli uusista välineistä aika tyytyväinen ja halusi mukaan potretteihin välineiden kanssa. Kyllä nyt kelpaa! Kaikki uudet välineet tulivat käyttöön saman tien maanantai-iltana nuokkarilla ja tyytyväisyys oli ilmeinen. Näistä välineistä riittää iloa vielä pitkään J

-Nuoriso-ohjaaja Merja


 

Jaa tää somes:

Pihlavan nuoret uusiin tiloihin

Pihlavan nuorisotila avasi ovensa uudessa paikassa tiistaina 2.2.2016. Nuorisotila sai uudet ja isommat tilat Pihlavan vanhalta alakoululta. Osoitteessa Vanha Maantie 2 on paremmat ja monipuolisemmat mahdollisuudet toimia nuorten kanssa.

Käytettävissä on nyt myös iso piha-alue, jota voidaan hyödyntää erilaisiin peleihin ja leikkeihin.

Kansi_pihlava

Nuoret ovat tyytyväisiä uusiin tiloihin. Heidän mielipiteitä kuunneltiin jo suunnitteluvaiheessa ja he pääsivät pohjapiirrustuksen avulla suunnittelemaan huoneita.

Tässä nuorten kommentteja uudesta tilasta:
‚ÄĚViihtyis√§‚ÄĚ, ‚ÄĚIsompi ja parempi‚ÄĚ, ‚ÄĚEi niin bunkkerimainen‚ÄĚ, ‚ÄĚAvarampi‚ÄĚ, ‚ÄĚPaljon kivemmat kalusteet‚ÄĚ, ‚ÄĚIhanan tilava ja mukava ja upeat kalusteet‚ÄĚ, ‚ÄĚT√§√§ on kodikkaampi‚ÄĚ, ‚ÄĚHieno ja tyylik√§s‚ÄĚ, ‚ÄĚT√§√§l on se vaihtoehto, et jos haluu istuu hetken yksin, ni se onnistuu‚ÄĚ, ‚ÄĚTuntui aluksi oudolta palata ala-asteen tiloihin‚ÄĚ, ‚ÄĚT√§√§ on parempi ku edellinen‚ÄĚ, ‚ÄĚT√§√§ on paljon parempi paikka ja on enemm√§n tekemist√§‚ÄĚ, ‚ÄĚT√§√§l on enemm√§n tilaa, mahtuu enemm√§n porukkaa‚ÄĚ, ‚ÄĚT√§√§ on tosi hieno‚ÄĚ.

71bc2a40-3420-4224-a748-f8cff8a5c2ed

Nuorisotila on todella tärkeä alueen nuorille, mikä näkyy kävijämäärissä. Tilalla käy illan aikana 30 -50 nuorta.

Nuorisotilan nimi oli ennen Putki, ja nuorten toiveesta se myös Putkena jatkuu. Tila on avoinna iltaisin tiistaista lauantaihin. Tila on turvallinen paikka nuorille, koska siellä on aina nuorisonohjaajia paikalla. Tilalta löytyy mm. biljardi, pingis, pöytäfutis, x-box ja pleikka. Nuorten kanssa yhdessä suunnitellaan mm. erilaisia teemapäiviä, askartelua, kisoja ja visoja sekä bingoa.

Nuokkakarhu Youtuben kautta pääset tutustumaan uuteen nuorisotilaan:

– Nuoriso-ohjaajat Niina Lindblad ja Matti Niemi


 

Jaa tää somes:

Nakkilan Nuokkari Naksu 3V!

Nakkilan Nuokkari Naksu t√§ytti 3 ‚Äďvuotta torstaina 3.3.¬†Nakkilan R-kioskilta Sirpa l√§hetti nuokkarille onnittelut√§ytekakun. Kiitos h√§nelle suunnattomasti !

Naksu1

Lisäksi nautittiin mokkapaloista ja pippareista kahvin ja mehun kera.
Tässä vielä jaloista tehty  ystävyyspuu!

Naksu3

РTiina Palomäki ,  vapaa-aikasihteeri


 

Jaa tää somes:

Lasten ja nuorten kuoro Laulupaja esiintyi Porin Puuvillassa

Merikarvialainen lasten ja nuorten kuoro Laulupaja esiintyi viime Ystävänpäivänä Porin Puuvillassa. Kuorolla oli päivän aikana kaksi 45 min. esiintymissettiä. Kuoron ohjaajana toimiva Maria Lindgren perusti Laulupajan vuonna 2000 aluksi koulun kerhoksi ja kuorossa lauloi silloin 8 lasta. Nykyisin kuoro toimii kansalaisopiston piirinä ja kuorossa laulaa 50 lasta ja nuorta.

Ystävänpäivän esiintyminen sujui kuorolaisilta hyvin sillä heillä onkin jo jonkin verran esiintymiskokemusta.Mm.viime joulukuussa kuoro esiintyi yhdessä Lauri Tähkän kanssa Merikarvian kirkossa. Viime keväänä kuoro järjesti hyväntekeväisyyskonsertin,jonka lipputulot lahjoitettiin Uusi lastensairaala 2017 hankkeelle. Keväisin kuoro osallistuu myös Vaasassa järjestettäville kuorofestivaaleille. Ja onhan Laulupajalla jo yksi voittokin laulukilpailuista nimittäin kuoro voitti Satakunnan kansan viime jouluna internetissä järjestämän joululaulukilpailun ylivoimaisesti saamalla 45% annetuista äänistä.

Hyvä Merikarvian Laulupaja!

-Tuija Hirvikoski, nuoriso-ohjaaja


 

Jaa tää somes:

Tulossa: Porin nuvan youtube video

Tällä viikolla Porin nuorisovaltuustolaiset kokoontuivat yhteen ja kuvasivat nuorisovaltuustolle mainosvideon. Joukossa oli sekä vastavalittuja nuorisovaltuustolaisia että vanhoja konkareita. Videon teko oli älyttömän hauskaa! Siihen tarvittiin vain puhelin ja kasa hulluja nuvalaisia. Video saatiin pakettiin ja editointi alkoi. Nuorisovaltuusto jakaa tuotoksen kaikkien nähtäville heti kun se on valmis!  Stay tuned! Video on katseltavissa muun muassa Nuokkakarhun youtubesta!

Seuraa nuorisovaltuustoa:

Instagram: porinnuorisovaltuusto

Snapchat: porinnuva

Käy tsekkaamassa Nuokan sivuilta infoa Porin nuorisovaltuustosta ja kun kiinnostuit toiminnasta ota yhteyttä Riikka Katajaan riikka.kataja@pori.fi


 

Jaa tää somes:

Harjunpään nuokkarin avajaiset!

Ulvilan Harjunpään koulun remontti valmistui vihdoin, mikä osaltaan päätti myös kyläläisten nuorten odotuksen ja saimme vihdoin puolentoista vuoden tauon jälkeen nuokkarin ovet auki helmikuun alussa! Tilat ovat upeat ja uudet ja tavarat hakevat vielä paikkaansa, mutta olemme saaneet siellä jo viettää mukavat pari viikkoa! Nuoret ovat hienosti löytäneet takaisin nuokkarille ja tunnelma on ollut hyvä!

Uutuutena tilalla on ilmakiekko-peli, joka tuli biljardipöydän tilalle. Sen lisäksi nuokkarilla voi pelata pingistä, katselle tv:tä, pelata pleikkarilla ja vaan olla ja hengailla mukavassa porukassa. Tulemme tässä toiminnan aikana järjestämään kaikenlaista muutakin ekstraa ja mukavaa puuhaa, joten tervetuloa joukolla mukaan toimintaan! =D

Mari Kotolahti, Vapaa-aikaohjaaja


 

Jaa tää somes:

Nuokkakarhun laskiainen

001

002

003

004

005

006

007

008

009

010

-Vampulan nuokkari


 

Jaa tää somes:

Ystävänpäivä

Ystävänpäivää vietetään 14. helmikuuta ympäri maailmaa ja sillä on paljon erilaisia merkityksiä. Suomessa sitä vietetään muistamalla ystäviä ja kumppaneita. Ulkomailla kuten Amerikassa ystävänpäivää juhlitaan yleensä kumppanin kanssa, mutta suomessa ennemminkin ystävien kesken.

Ystäviä voidaan muistaa monellakin erilaisella tavalla, kuten kortilla, lahjalla tai vaikkapa halilla. Ystävänpäivään liitetään usein rakkaus, punainen ja vaaleanpunainen väri, sekä sydämet ja kukat. Juhlan perinteinen herkku on kaikille maistuva suklaa. Osalle ystävänpäivä ei merkitse juuri mitään, mutta joillain on paljonkin suunnitelmia päivän päämenoksi. Ystävän tai kaverin voi viedä esimerkiksi elokuviin, syömään tai shoppailemaan.

ystavanpaivakuva11

Kysyimme muutamalta nuorisovaltuuston jäseneltä, mitä he aikovat tehdä ystävänpäivänä.

Emilia: ‚ÄĚAion menn√§ serkkuni syntym√§p√§iville ja illemmalla viett√§√§ aikaa kavereideni kanssa sy√∂den suklaata.‚ÄĚ

Juuso: ‚ÄĚMenen k√§ym√§√§n isovanhempieni luona ja pelailen kavereideni kanssa lautapelej√§.‚ÄĚ

Sanni: ‚ÄĚViet√§n aikaa poikayst√§v√§ni kanssa sy√∂m√§ll√§ herkkuja ja antamalla h√§nelle ison yst√§v√§np√§iv√§halin! Taidan halailla v√§h√§n my√∂s √§iti√§ni.‚ÄĚ

Mukavaa ystävänpäivän odotusta kaikille!

-Harjavallan nuorisovaltuusto


 

Jaa tää somes:

NAKKILAN NUOKKARI NAKSU KIITT√Ą√Ą

Marraskuun alkupuolella  nuokkari  Naksu Nakkilassa sai  oivan lahjan Nakkilan Lions Clubilta . Joulupukki kävi siis piipahtamassa nuokkarilla jo hieman etuajassa . Ilmeisestikin  Nakkilan nuoret olivat  olleet   erittäin kilttejä , mikä tietenkään ei  ole yllättävää,  sillä   Nakkilan leijonat  toivat nuorille  toisen näytön ja  suuremman kuin nuokkarissa jo oleva  on . Eli leijonat lahjoittivat  55  -tuumaisen näytön , Ps3-konsolin ohjaimineen ja mikrofoneineen sekä muutaman pelin  .  Suurkiitokset  tästä Lions Club Nakkilalle.

Nakkilan_uus_naytto

Loppuvuonna sitten pidettiinkin vielä pleikkariskabat ja  voittaja palkittiin lahjakortilla Hima-Kebabiin ja varmasti pitsa maistui voittajalle.
Laitteet  ovat olleet kovassa käytössä ja nyt on nuokkarilla pari pelipistettä  yhden sijaan. Mahtavaa.

Minä kiitän ja kumarran !

РTiina Palomäki , vapaa-aikasihteeri


 

Jaa tää somes:

Kesätyöt haussa nyt!

Joka vuosi se hämmästyttää Рkesätyöpaikkojen hakuajat sen kuin aikaistuvat. Ensimmäiset kesätyöt ovat tulleet avoimeen hakuun jo ennen joululomien alkua. Mikäli haluat saada itsellesi töitä kesäksi 2016 on sinun toimittava nyt. Satakunnan alueella on kesätöitä tarjolla jo useassa eri paikassa. Kesätöitä voi etsiä erilaisten nettisivujen kautta, mutta töitä voi saada myös ottamalla suoraan yhteyttä sellaiseen yritykseen, jossa haluaisi työskennellä. Monet kaupat julkaisevat avoimet työpaikat omilla sivuillaan ja omien kanaviensa kautta.

Kes√§ty√∂nhaussa on t√§rke√§√§ muistaa se, ett√§ valtaosa yrityksist√§ kaipaa hakijoiltaan ty√∂hakemuksen lis√§ksi CV:t√§ eli ansioluetteloa. Ansioluettelo vaaditaan nuoriltakin ty√∂nhakijoilta. CV pit√§√§ sis√§ll√§√§n listauksen mm. ty√∂kokemuksestasi sek√§ erityistaidoista. √Ąl√§ murehdi, jos sinulla ei ole viel√§ ty√∂kokemusta, voit silti tehd√§ CV:n! Hakemusta tehdess√§ on hyv√§ muistaa vastata ty√∂paikkailmoituksessa annettuihin kriteereihin. Ty√∂hakemuksessa tulee aina olla rehellinen etenkin omasta taitotasosta, jos et osaa viel√§ joitain vaadituista asioista, voit aina kertoa olevasi halukas oppimaan uutta. Hakemukseen on hyv√§ kertoa itsest√§√§n kattavasti, mutta ei kuitenkaan liian pitk√§sti. Hyv√§ pituus hakemukselle on noin 0,5-1 sivun verran. CV:n tulisi olla noin sivun mittainen.

Kun lähetät hakemuksia on hyvä pitää mielessä, että työnantajat puhuvat keskenään. Tämän takia hakemusten massapostitusta tulee välttää. Muista siis aina kirjoittaa hakemus henkilökohtaisesti jokaiseen paikkaan johon haet. Ja kun olet lähettänyt hakemuksen, muista että haastattelukutsut esitetään pääsääntöisesti puhelimitse, joten tuntemattomiinkin numeroihin tulee vastata.

Voit etsiä kesätöitä muun muassa seuraavilta sivuilta:
www.te-palvelut.fi
www.uranus.fi
www.monster.fi
facebook.com/kesatyotsatakunnassa

Vinkkej√§ ty√∂hakemuksen ja CV:n tekoon l√∂yd√§t esimerkiksi Googlen avulla. Hakusanat ‚ÄĚHyv√§ ty√∂hakemus‚ÄĚ ja ‚ÄĚKuinka tehd√§ CV‚ÄĚ tuottavat jo monia tutustumisenarvoisia hakutuloksia.

Torstaina 28.1 sinulla on mahdollisuus lähteä tutustumaan alueemme työnantajiin SataRekry messuille Porin Puuvillaan. Käytä tämä mahdollisuus hyväksi. Uusia kesätyöpaikkoja ilmestyy hakuun koko ajan lisää, muista siis tutkia erilaisia sivustoja viikoittain.

Ja muista, mikäli työnhaussa ei tärppää nyt, olet ainakin kokemusta rikkaampi. Kaikki työnhaku- ja haastattelukokemus on askel kohti työpaikan saamista.

-Tiia Laine, Etsivä nuorisotyöntekijä/Kokemäki


Jaa tää somes:

Hyvää Syntymäpäivää!

Karhukuntien nuorten oma nettisivu Nuokka.fi ja palveluopas Jeesari.nuokka.fi täyttävät tänään vuoden! Nuokan tarkoitus on auttaa nuoria löytämään oman kunnan ja naapurikuntienkin tapahtumat ja erilaiset kulttuurin ja vapaa-ajan palvelut helposti yhdestä paikasta. Jeesarista nuoret saavat taas apua koulutukseen, työllisyyteen ja terveyteen liittyvissä asioissa.

Kuntien nuorisotyön yhteinen maskotti Nuokkakarhu on kerännyt synttärionnitteluita viime viikot. Kuvien lähettäneiden joukosta onni potkaisi porilaista. Alla pieni kollaasi synttärifiiliksistä!

Synttärikuva

 

Vuoden aikana Nuokassa ja Jeesarissa onkin käynyt yli 20 000 vierailijaa. Myös Nuokkakarhu on saanut karhukuntien nuorten yhteiselle Instagramtilille jo pian 600 seuraajaa: @nuokkakarhu

 

-Nuokka/Jeesari/Nuokkakarhu


 

Jaa tää somes:

HAMPAIDEN HARJAUS ON COOL !

Huolehdi Hampaistasi!

Harjaa hampaat aamuin illoin ja k√§yt√§ fluorihammastahnaa. Ota Ksylitolipurukumi tai Ksylitolipastilli aterian ja v√§lipalan j√§lkeen. S√§√§nn√∂llinen ateriarytmi sek√§ monipuoliset ja tasapainoiset ateriat antavat suunkin lev√§t√§. Mit√§ enemm√§n ja erityisesti mit√§ useammin suussa on hampaiden pintaan takertuvaa sokerista ruokaa ja juomaa, sit√§ enemm√§n kova kiille p√§√§see vaurioitumaan ja reiki√§ p√§√§see syntym√§√§n. Juo janoosi VETT√Ą! K√§y s√§√§nn√∂llisesti hammastarkastuksissa. Ysiluokan j√§lkeen sinua ei en√§√§ kutsuta hammashoitolaan, eli SINUN pit√§√§ itse muistaa TILATA AIKA hammashoitolaan.

Ohessa hampaiden harjaus video ‚ÄĚTerve suu on cool‚ÄĚ!

-Kirsi Vonk, Suun terveyden edist√§j√§ ‚Äď Hammashoitaja


 

Jaa tää somes:

Joulutörsääminen

Itämaan tietäjät aikoinaan toivat Jeesus-lapselle kallisarvoisia lahjoja ensimmäisenä Jouluna. Niinpä me 2000-luvun ihmiset jatkamme tätä kaunista perinnettä ja hukutamme lapsemme ja lapsen-lapsemme ym. läheisemme lahjamereen. On mentävä virran mukana ja törsättävä, vaikka Joulun jälkeen joutuisi kituuttamaan ja, jos oikein huonosti käy, ottamaan pikavippejä elämiseen.

Kauppiaat hykertelev√§t ja tekev√§t toinen toistaan parempia tarjouksia p√§√§mme menoksi. ‚ÄĚOsta nyt – maksa huomenna‚ÄĚ. Teknologian kehittyminen tekee uusia tarpeita. Ollakseen ‚ÄĚin‚ÄĚ on oltava uudet √§lyk√§nnyk√§t, tabletit, liittym√§t jne.. Vain harva uskaltaa olla erilainen ja tyytyy v√§hemp√§√§n. Sama p√§tee my√∂s lahjatoiveisiin. Nyt olisi mahdollisuus palata pula-ajan Jouluihin ja antaa lahjaksi jotain itse tehty√§. Joululahjan ei tarvitse my√∂sk√§√§n olla mit√§√§n konkreettista, vaan voi sis√§lt√§√§ lupauksen ty√∂st√§ esim. imurointi, tiskaus X 5, oman huoneen siivous ym. Mahdollisuuksia on monia‚Ķ Oman ajan uhraaminen Joululahjaksi l√§mmitt√§√§ kuten itse kudotut villasukat tai lapaset.

Mitä käyttöä Jeesus-lapsella oli itämaan tietäjien viemillä  lahjoilla  kallisarvoisilla voiteilla ja suitsukkeilla ? Olisiko Marian ja Joosefin mieltä lämmittänyt enemmän tietäjien tarjoama työpalvelu tallin siivous, aasin harjaus tai vaikkapa itse tehty kehto seimen sijalle.

Reijo Peltomaa


 

Jaa tää somes:

Taasko tylsää ja yksinäistä joulua? Ei tänä vuonna!

Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella! Joulu on juhla, johon liittyy monenmoisia odotuksia, iloisia ylläreitä ja itkettäviä pettymyksiä. Joulun voi viettää perheen ja kavereiden kanssa tai omassa rauhassa telkkaria katsellen kynttilän valossa. Millainen on sinun joulusi? Mikä oli kivoin lahjasi vai jäitkö kokonaan ilman lahjoja? Mukavin joulumuistosi?

Tule JouluManteliin kertomaan omasta joulustasi sellaisena kuin sinä sen koet juuri tänä jouluna. Juttukavereina ovat Pelastakaa Lasten vapaaehtoiset ja kaikki ne, jotka myös haluavat tuuletella tuntojaan ja tietää miten toisten joulu on sujunut.

JouluManteli on avoinna 24.12 monessa eri paikassa:
Habbo Hotellissa klo 15‚Äď21,
www.mantelichat.fi :ssä klo 21-03
ja lisäksi järjestämme lapsille ja nuorille mahdollisuuden kahdenkeskiseen chattiin klo 21-03 osoitteessa www.netari.fi Chattiin pääsee myös Nuokan ja Jeesarin alareunasta löytyvästä chat-ikkunasta, Netarin Facebook-sivuilta sekä IRC-galleriasta.

√Ąl√§ nyhj√§√§ yksin kotona, vaan liity kivaan seuraan nauttimaan jouluisesta meiningist√§, sy√∂m√§√§n virtuaalikonvehteja ja odottamaan joulupukkia!

Nähdään JouluMantelissa!

– Raija Ollikainen ja Niina Hakkarainen, Pelastakaa Lapset ry:n verkkovapaaehtoiset


 

Jaa tää somes:

Heiluta sun joulukinkkua!

Kokemäen Nuorten nettikahvilassa vieteltiin 10.12 pikkujouluja, etsivä nuorisotyöntekijä Tiia Laine oli myös paikalla.

Tarjolla oli glögiä, joulukonvehteja sekä pipareita, joita oli mahdollisuus koristella.
Nuorten työpaja oli lahjoittanut jouluruokailusta jääneet ruuanloput syötäväksi, mitkä menivät kuin kuumille kiville!

Pikkujoulut nuokkaPikkujoulut

Ohjelmassa oli jouluinen tietovisa ja arvonta palkintoineen sekä nuoret saivat laittaa joulubiisitoiveitaan listalle!
Näistä joulubiisitoiveista on koottu Nuokkakarhun omalle Youtube-tilille soittolista, jonka voit kuunnella alta!

Kokemäen nuorisotyöntekijä Ida Vigren, etsivä nuorisotyöntekijä Tiia Laine ja nuokkarin väki toivottavat kaikille oikein makoisaa joulua ja mahtavaa uutta vuotta 2016!

Ps. muistutuksena vielä, että Kokemäen nuorisotilat lomailee 22.1.2015-3.1.2016!

Ida & Tiina


 

Jaa tää somes:

Nuorten Puurojuhla

Nuorten Puurojuhlaa vietettiin  Huittisten Nuorisoklubilla 4.joulukuuta.

Tarjolla oli riisipuuroa, glögiä ja kahvia. Yhdessä leivottiin torttuja ja koristeltiin pipareita.
Tässä tunnelmakuvia illasta.

KUVA4

KUVA1

KUVA2

KUVA3

-Nuorisoklubin puurojuhla


 

Jaa tää somes:

Joulun lähestyessä

Joulu on perheiden ja ystävien aikaa. Jouluna tärkeintä on hiljentyä hetkeksi arjen kiireestä ja tavata vaikka läheisiään, joita ei ole arjen keskellä ehtinyt tavata. Hyvä on muistaa kysyä, mitä kuuluu ja kuunnella oikeasti, mitä toinen kertoo. Kovin paljon on yksinäisiä ihmisiä ihan jokaisen lähipiirissäkin ja pieni hetki ja läsnäolo toisen kanssa voi pelastaa jonkun ihmisen päivän.

Jouluna voisikin kaiken kuluttamisen ja tavaroilla muistamisen sijaan muistaa toisia yhdessäololla, käymällä katsomassa sukulaisiaan tai ystäviään taikka soittamalla jollekin kauempana asuvalle. Muistamisen lämpöä voi levittää ilman suurta rahankulutusta. Puhuminen ja kuunteleminen ei maksa mitään muuta kuin hetken aikaamme. Lisäksi jaettu huoli on puolta pienempi huoli. Kantakaamme huolta toisistamme, myös jouluna!

Rauhallista joulun aikaa toivottaen

-Kirsi Mäkinen, Harjavallan etsivä nuorisotyö


 

Jaa tää somes:

Sarjakuva Lumiukosta

Lumiukko1 Lumiukko2 Lumiukko3 Lumiukko4

-Harjavallasta


 

Jaa tää somes:

Harjavallassa aloittaa nuoriso-ohjaaja 7.1.2016

Harjavallassa aloittaa nuoriso-ohjaaja tammikuun alussa ja yhteisöpedagogi Merja Mäntylä on valittu tehtävään. Harjavaltalaiset nuoret olivat aktiivisia edellisen nuoriso-ohjaajan lähdettyä muihin tehtäviin ja paikan jäädessä auki. Nuoret miettivät keinoja vaikuttaa asiaan ja Sanni Taipalmaa ja Emilia Marjamäki pistivät pystyyn tempauksen, jossa keräsivät nimiä nuoriso-ohjaajan paikan täyttämiseksi.

Harjavalta2

Hanke onnistui hyvin ja sai näkyvyyttä paikallisissa lehdissä. Asia otettiin käsittelyyn ja nyt ollaan edetty niin pitkälle, että voidaan kohta toivottaa Merja tervetulleeksi töihin Harjavaltaan. Harjavallassa on mukavaa ja aktiivista nuorisoa, jonka kanssa uuden nuoriso-ohjaajan on varmasti ilo työskennellä.

Harjavalta3

-Harjavallasta


 

Jaa tää somes:

Nuokkakarhu Merikarvialla

Nuokkakrhu kävi moikkaamassa Merikarvian yhteiskoululla.
Siitä tulikin aikamoinen matka loppujen lopuksi.
Tarkoitus oli esitellä Nuokkaa ja Jeesaria seiskoille, mutta lopussa päädyttiinkin seikkailemaan pitkin koulua!

-Merikarvian seiskat


 

Jaa tää somes:

Kaikki pelasi kansallisella peliviikolla

Kuva: Rasmus Forssell

Kansallista peliviikkoa vietettiin Porissa 18.-22.11.2015 Porin taidemuseossa. Tapahtuman järjesti Porin taidemuseo yhteistyössä Porin vapaa-aikaviraston nuorisoyksikön ja Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin / PANA ry:n kanssa. Peliviikko päädyttiin pitämään pelaamiseen ja leikkimiseen liittyvän TOYGIANTS -näyttelyn yhteydessä.

Viiteen päivään mahtui monta eri työpajaa ja toimintaa eri ikäisille. Tässä kuvia jokaiselta päivältä:

KESKIVIIKKO 18.11. SENIORIT JA NUORET

Seniorit muistelivat vanhoja leikkejä ja loivat uusia niiden pohjalta. Nuoret ja nuoret aikuiset pelasivat mobiilipelejä ja retropelejä. Piirrustustuokioissa piirrettiin cosplay-hahmoja ja leluja.

 

TORSTAI 19.11. OPETTAJAT

Opettajille suunnatussa peli-infossa Mari Ahvenjärvi ja Kimmo Kulmala kertoivat lasten ja nuorten pelaamisesta sekä opetuksen pelillistämisestä.

 

PERJANTAI 20.11. PERHEET

Perheet ja muut ryhmät suunnittelivat itse pelejä pöytäliinoja hyödyntäen. Mobiilipelit tulivat tutuksi Nuokkakarhulle, lapsille, nuorille, vanhemmille ja isovanhemmille. Yhdessä pelaaminen on hauskempaa kuin yksin.

 

LAUANTAI 21.11. AIKUISET

PANA ry tarjosi retropelejä ja peliprofessorit vastasivat kävijöiden kysymyksiin. Peliprofessorit koostuivat pelaavista nuorista ja nuorista-aikuisista. He saivat itse valita ja tuoda pelin, jota he pelasivat ja josta he kertoivat aikuisille. Pääpäivän tarkoitus oli tuoda pelimaailma tutuksi aikuisille ja lisätä ymmärrystä lasten ja vanhempien välille peleihin liittyen.

 

SUNNUNTAI 22.11. KAIKEN IK√ĄISET

Sunnuntaina lapset saivat kertoa omasta lempparipelistä. Pelikioskista sai lainata pelejä. Pelifaktakiskalla jaettiin tietoa lasten ja nuorten pelaamisesta sekä keskusteltiin pelien hyödyistä ja haitoista. Pelifaktakiskan taustalla pyörineen esityksen voi katsoa täältä >>
TaK Kasper Peltonen ja kuva-artesaani Henri Suhonen pitivät Hahmosuunnittelun työpajan. Pajassa käytiin läpi hahmon luonnostelua, työtapoja ja tekniikoita sekä anatomiaa.

 

Suomessa Pelipäivää koordinoi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Lue lisää Kansallisesta pelipäivästä: pelipaiva.fi >>

‚Äď Anniina Korpi, verkkonuoritoty√∂ntekij√§


 

Jaa tää somes:

Huittisten Nuorisovaltuusto: Kehitysvammaisten disco 6.11.2015 Huittinen Huhkolinna ‚Äď behind the scenes

Kuva nro 1
Joo! Järjestetään! Disko kehitysvammaisille
Kuva nro 2
Poliisilta pyydetään lupa diskon järjestämiseen.
Lupa tulee vasta diskopäivänä, mutta eiköhän se heltiä.
Siis riskillä järjestelytehtäviin!
Kuva nro 3
Ja sitten tehdään mainos jakoon!
Kuva nro 4
Soittolistaa diskoon. Onneksi nuoret hoitaa tämän!
Kuva nro 5
Kamat kasaan! √Ą√§nentoisto, valot, tietokone, j√§rjestyksenvalvojaliivit, mit√§s viel√§‚Ķ
Kuva nro 6
Huh! Leima! Lupa tuli!
Kuva nro 7
Diskopaikalla. Ankeelta näyttää vielä.
Kuva nro 8
Diskossa myydään kahvia ja pullaa, ulkona grillattua makkaraa.
Miiasta tulee varsinainen myyntitykki.
Kuva nro 9
Tiskijukat vauhdissa. Tunnelma nousee!
Kuva nro 10
No nyt rupee näyttämään hyvältä!
Kuva nro 11
Tanssikilpailun voittajat.
Kuva nro 12
Ja lopuksi tilitetään rahat. Mahtavat kemut ja jäätiin vielä plussan puolelle!

Reija Kankilampi / Huittisten Nuorisovaltuusto


 

Jaa tää somes:

Hanki harrastus!

Merikarvialaisilla nuorilla on monenlaisia harrastusmahdollisuuksia. Merikarvialla voi urheilla, laulaa, soittaa erilaisia instrumentteja, harrastaa taiteita ja ilmaisutaitoa. Valinnat ovat laajat.

Harrastuksien olemassa oleminen on tärkeää. Joillekin harrastukset ovat päivän kohokohta, toiselle se tuo lohtua elämään. Harrastuksen voi aloittaa helposti: aloita vaikka piirtämään tai lukemaan.

Minun ystävillä on harrastuksia esim. kirjoittaminen ja lenkkeily. Itse koen harrastukset tärkeiksi minulle ja ilman niitä elämäni olisi aika tylsä! Mistä sitä koskaan tietää jos vaikka löytäisi harrastuksesta tulevaisuuden ammatin! Mielestäni merikarvialaisten pitäisi hankkia uusia harrastuksia ja harrastuksia jotka kiinnostavat edes vähänkin. Ei kannata ajatella että joku kuulostaa liian hankalalta.

Eli minun sanoma on, että harrastukset ovat tärkeitä ja kaikilla niitä pitäisi olla, edes yksi!


– Harrastaja


 

Jaa tää somes:

Karhu kävi Megazonessa

Kuva: Nuokka.fi

Nuokan oma maskotti, Nuokkakarhu pääsi tänään tutusumaan Poriin vasta avattuun Megazoneen. Megazone on lasertaistelupeli, jossa pelaajat keräävät pisteitä ampumalla lasersäteellä vastustajien liiveihin ja tukikohtiin. Peli sopii lähes kaikenikäisille ja kokoisille. Nuokkakarhu kävi testaamassa pelin ja hikihän siinä tuli.

(Kuvat: Nuokka.fi ja Porin Megazone, Sami Meisalmi)

Megazone järjestää kaikille avoimia pelejä (joihin pelaaja voi hypätä mukaan yksin tai kavereiden kanssa), ryhmien omia pelikertoja ja harrastustoimintaa alkeiskurseista SM-tason peleihin. Lue lisää: pori.megazone.fi >>

– Nuokkakarhun joukkue


 

Jaa tää somes:

Nuokkakarhulle kaveri?

Manga-ja animetapahtuma Nippori järjestettiin Porissa lauantaina 3.10. Tapahtuman aamupäivä vietettiin Porin kaupungin kirjastolla ja iltapäivä hilluttiin keskustan nuorisotalolla. Myös Nuokkakarhu pääsi osaksi Nipporia. Se oliko se maskotille mieluinen keikka on sitten toinen juttu.

Nuokkakarhu sai vallata itselleen nuokkarilla olleen piirustushuoneen. Sen mit√§ siell√§ odotti olikin sitten ihan jotain muuta mit√§ oltiin ajateltu. Huoneesta l√∂ytyi piirustuskilpailu aiheella “Piirr√§ Nuokkakarhulle kaveri!”. Mik√§ rasittavinta karhulle pyydettiin innokasta ja postiivista kamua.

Nuokkakarhun yrmyilyistä huolimatta kaveriseinälle ilmestyi monen monta hienoa ehdotusta Karhulle kaveriksi.

Piirustuskilpailu_kaveriseinä

EVS-ty√∂ntekij√∂ist√§ koottu raati valitsi¬†kilpailun p√§√§tteksi voittajakuvan. Kuvaa luonnehdittiin seuraavasti: “I like the way Hattaranalle is bigger than Nuokkakarhu. It means the positive things are always bigger than negative.” /”Pid√§n siit√§, ett√§ Hattaranalle on suurempi kuin Nuokkakarhu. Se tarkoittaa, ett√§ positiiviset asiat ovat aina isompia kuin negatiiviset.”

Piirustuskilpailu_Hattaranalle

Piirustuskilpailu_söpönen Piirustuskilpailu_yksisarvinen Piirustuskilpailu_Ruskee-karhu Piirustuskilpailu_pinkkinalle Piirustuskilpailu_Pekka-karhu Piirustuskilpailu_Lari-the-positive Piirustuskilpailu_Kawai-karhu Piirustuskilpailu_Jaska-karhu Piirustuskilpailu_Hattaranalle Piirustuskilpailu_Enkku-karhu Piirustuskilpailu_DR-Who-Bear

Pakko myöntää, että saatiin monta hienoa kaveriehdotusta. Päädyttiinkin lopuksi

ripustamaan kaikki kuvat keskustan Mediapajan eli Nuokkahankkeen ty√∂ntekij√§n oveen. ūüôā

Piirustuskilpailu_ovessa

-Konohan kasvatti


 

Jaa tää somes:

Onnellistuttaako?

Vaikuttaisi siltä, että hyvinvointi ja onnellisuus on ollut ainakin mediassa yksi trendikkäimmistä puheenaiheista jo jonkin aikaa. Eihän tämä mikään uusi ihmettelyn aihe ihmiskunnan historiassa ole, sillä meille yksittäisille tallaajille se voi olla ehkä yksi tärkeimmistä. Suurin osa meistä tavoittelee onnea ja onnellisuutta, kuka mitenkin.

Aiheesta l√∂ytyy kursseja, kirjoja, musiikkia, lifestyleblogeja, tutkimuksia, ohjeita ja oppaita. ‚ÄúMit√§ on onnellisuus, kenell√§ sit√§ on ja miten sen voi saavuttaa?‚ÄĚ Some-feedeiss√§ vilisee mietelauseita, joissa kehotetaan pys√§htym√§√§n, kohtaamaan omat ajatukset ja n√§kem√§√§n pientenkin hetkien t√§rkeys. Eiv√§th√§n ne toisaalta ihan huonoja asioita ole pohdittavaksi.

Eik√∂ onnellisuus tosiaan kuitenkin ole aika henkil√∂kohtainen ja subjektiivinen kokemus? Voiko joku muu kertoa minulle mik√§ juuri minut tekee onnelliseksi? Tunnenko min√§ onnea niist√§ asioista joita pidet√§√§n yleisesti tavoiteltavina? Jos meilt√§ kysyt√§√§n, ‚Äúmik√§ sinut tekee onnelliseksi?‚ÄĚ, veikkaisin vastauksia olevan l√§hes yht√§ monta erilaista kuin meit√§ on t√§ll√§ pallolla. Puhumattakaan siit√§, ett√§ huomenna tai ensi vuonna vastaukset voivat olla taas erilaiset.

Itselle tulee äkkiä mieleen, että olen ainakin silloin onnellinen kun olen saanut tanssia, syönyt hyvää ruokaa ja päässyt ulkoilemaan hienossa säässä ja kaikesta on muutama valokuvakin muistona! Näistä asioista voin tuntea hyvää oloa, vaikka jotkut perusasiatkaan eivät olisi ihan kunnossa. Joskus täytyy taas keskittyä siihen, että olen sentään yhä terve tai jos en sitä, niin ainakin yhä olemassa.

Tuntuuko jostakusta muustakin siltä, että asian vatvominen tulee korvista ulos? Eihän meidän kuitenkaan tarvitse kokoajan olla onnellisia? Elämässä on hyviä ja huonoja aikoja, onnellisuuden tunne varmasti vaihtelee merkittävästi hetkestä ja vuodesta toiseen.

Voin pikkuhiljaa opetella tuntemaan omat ajatukseni ja tunteeni onnellisuudesta. Samalla yritän pitää mielessä, että onnellisuus on myös yhteisöllistä, se on tarttuvaa ja sitä tuntuu hyvältä jakaa ympärilleen.

– Bolgerina


 

Jaa tää somes:

Yhteisöllisyydestä voimaa jatkaa

Ulvilan Nuorten työpajalla käy monenlaisia nuoria. Olet voinut lopettaa opiskelun kesken tai muuten tippua elämästä opiskeluiden jälkeen. Ehkä et ole löytänyt omaa alaasi, työpaikkaa tai olet tipahtanut yhteiskunnan kovatahtisesta menosta.

Ty√∂pajan tarkoitus on¬† l√∂yt√§√§ ja tarjota paikka juuri teille. Pajalla tuetaan nuorten el√§m√§√§, sosiaalisia taitoja ja tekem√§ll√§ oppimista. Ty√∂valmennuksen ja yksil√∂valmennuksen avulla pyrit√§√§n saamaan nuoria¬†eteenp√§in el√§m√§ss√§√§n. Yksi Ulvian nuorten ty√∂pajan¬†kantavimmista ja t√§rkeimmist√§ voimavaroista onkin YHTEIS√ĖLLISYYS.

PAJA 2

Ulvilan nuorten työpaja sijaitsee Yrjö Uusitalon talona tunnetussa keltaisessa vanhassa omakotitalossa Yrjön ympyrän tuntumassa osoitteessa Siltatie 2, 28400 Ulvila.

PAJA 4

Nuorten työpajan henkilöstö koostuu kahdesta työntekijästä. Työvalmennuksesta vastaa Satu Pörsti ja yksilövalmennuksesta Helena Kivi. Ulvilan Kaupungin Etsivällä nuorisotyöntekijällä Janne Eräpurolla on myös toimisto pajalla. Näin yhteistyö on parhaimmillaan etsivän työn ja pajatyön kesken!

Nuorten työpaja on fyysisiltä tiloiltaan kodinomainen vanha puutalo. Työpajaa remontoitiin alkusyksystä 2014 ja paja otti vastaan ensimmäiset asiakkaat lokakuussa 2014. Pajalla pyörii asiakkaina nuoria päivittäin 8-10.
Nuorten ty√∂paja on suunnattu 16-29 ‚Äďvuotiaille¬† Ulvilalaisille nuorille.

paja PAJA 3

-Ulvilan Nuorten työpaja


 

Jaa tää somes:

Elämä on yhtä sarjakuvaa

Kuva: Sarjakuvakurssilla syntyi uusi Star Wars- hahmo, Musta-aukko

Sarjakuvien piirtäminen ja lukeminen voi olla terapeuttista. Niiden kautta voi käsitellä omaa elämäänsä, pohtia yhteiskunnallisia asioita tai vain viihdyttää itseään. Haluan nyt jakaa teille muutaman muiston, joissa sarjakuvilla on ollut merkittävä rooli minun elämässäni:

Aku Ankka kuului mun lapsuuteen. Ostimme kirppareilta vinot pinot vanhoja Aku Ankkoja, joita luin veljeni kanssa leikkimökissä. Veljeni luki niitä mulle ääneen, kun en osannut vielä itse lukea.

Nuorena tykkäsin pukeutua gootiksi. Silloin tykästyin Lise Myhren piirtämiin Nemi-sarjakuviin, joissa seikkaili norjalainen goottityttö. Nemi ymmärsi millaista oli olla erilainen kuin muut.

Kävin yhdellä sarjakuvakurssilla, jossa sain hyviä vinkkejä sarjakuvapiirtämiseen. Piirsin sarjakuvia omasta elämästäni kuten karkkilakkotaisteluistani ja silloisesta kotikaupungistani, Kokkolasta.

Hain opiskelemaan viestintää ammattikorkeakouluun. Ennakkotehtävänä oli piirtää sarjakuva, jossa piti kertoa mitä hyötyä tutkinnosta on tulevaisuudessa. Sarjakuvan kautta tuli pohdittua, mikä minusta tulee isona.

Kun tuskailin opiskelujeni ja opinnäytetyöni tekemisen kanssa, luin JP Ahosen Villimpi Pohjola -sarjakuvaa. Siinä yliopisto-opiskelijat taistelevat opiskelun, valmistumisen ja aikuistumisen kanssa. Sain sarjakuvan kautta eräänlaista vertaistukea.

Tällä hetkellä minulla on kaksi piirroshahmoa työkavereina. Toinen on Netarin oma Hemmohahmo ja toinen on Karhukuntien nuorisotyön maskotti, Nuokkakarhu. Molemmat löytyvät Instagramista nimillä: @hemmohahmo ja @nuokkakarhu.

 

Elämä tuntuu välillä yhtä koomiselta ja lyhyeltä kuin sarjakuvastrippi, joten luetaan sitä nauttien joka ruudusta.

РAnniina Korpi, verkkonuoritotyöntekijä

PS. Tämän jutun voit lukea myös Netarin IRC-galleriablogista >>. Jutun jälkeen pääset vastaamaan sarjisgallupiin!


 

Jaa tää somes:

Pori – Riga Summercamp 2015

It was a cool and cloudy afternoon ¬†when our guests came. All of us were a bit unsure what was going to happen. Could this ever work after all this planning?¬† Fortunately our dinner room was already filled with happy laughter already in the first evening.. The ice was broken. Although we weren’t allowed to stay up very late, silent whispers were heard in our sleeping rooms even after the dead of the night. Consequently we suffered from the terrible exhaust in the morning but we didn’t come to the camp in order to get a sleep.

We were surrounded by the fresh Finnish forests and we took advantage of enjoying it; we hiked, paddled and swam. The door of the sauna was open to everyone, too. But we weren’t still cut off from the rest of humanity for we visited also the centre of Pori. First we celebrated the 15th birthday of Pori Youth Council with the local authorities and the last day of the camp was owned for shopping and sightseeing in Pori.

But the main aim of the camp wasn’t just having fun and making new friends although it was an integral part of it. We discussed inter alia about developing our cooperation, the differences between the Finnish and the Latvian systems and how to improve ourselves. We got new ideas and perspectives and we want to share them also in the future.

So, let’s keep in touch! We’re glad you Latvians came here. We’ll never forget our common experiences and memories.

 

Oli kolea ja pilvinen iltapäivä, kun vieraamme saapuivat. Me kaikki olimme hieman epävarmoja, miten tässä tulisi käymään. Voisiko tämä toimia kaiken suunnittelun ja vaivannäön jälkeen? Onneksi ruokasalimme oli  jo heti ensimmäisenä iltana iloisen naurun täyttämä. Jää oli murtunut. Vaikka emme olisi saaneet valvoa kovin myöhään, makuuhuoneistamme kantautui hiljaisia kuiskauksia vielä keskiyönkin jälkeen. Sen seurauksena kärsimme ankarasta aamuväsymyksestä mutta emmehän me tulleetkaan leirille nukkumaan.

Olimme raikkaan suomalaisen luonnon ympäröimiä ja otimme siitä kaiken irti; vaelsimme, meloimme ja uimme. Myös saunan ovi oli avoinna kaikille. Mutta emme silti olleet kaukana sivistyksestä, sillä vierailimme myös Porin keskustassa. Ensin juhlimme Porin nuorisovaltuuston 15-vuotista taivalta paikallisten päättäjien kanssa, ja viimeinen päivä oli kokonaan omistettu porilaisille nähtävyyksille ja ostoksille.

Mutta leirin päätavoitteena ei ollut pelkästään pitää hauskaa ja saada uusia ystäviä, vaikka se olikin kiinteä osa sitä. Keskustelimme muun muassa yhteistyömme kehittämisestä, suomalaisen ja latvialaisen järjestelmän eroista sekä itsemme kehittämisestä. Saimme uusia ideoita ja näkökulmia ja haluaisimmekin jakaa niitä myös tulevaisuudessa.

Pysytään siis yhteyksissä! Olemme iloisia, että te latvialaiset tulitte tänne. Emme koskaan unohda yhteisiä muistojamme ja kokemuksiamme.

 

Porin nuorisovaltuusto & Riga Student Council


 

Jaa tää somes:

Netarin mukana Assemblyilla

Kuva: Martti Härmä

Pelaajien ja tietokoneharrastajien Assembly Summer 2015 -tapahtumaa vietettiin 30.7-2.8. Messukeskuksessa Helsingissä. Pelastakaa Lapset ry:n Netari oli mukana tapahtumassa omalla ständillään. Ständillä pystyi haastamaan meitä Netari-ohjaajia Aapeli-peleissä ja tutustumaan Netarin toimintaan. Tässä kuvia ständiltä:

 

Ständin lisäksi Pelastakaa Lapset ry:n Suunta-palvelu järjesti paneelikeskustelun pelialasta kiinnostuneille. Paneelin voit katsoa tästä:

 

Olin itse ensimmäistä kertaa tapahtumassa mukana ja olihan se ihan huikeeta. Tietokoneita vieri vieressä silmänkantamattomiin, ammattitaitoisia tyyppejä esittelemässä osaamistaan ja hyvä meininki. Jos sua kiinostaa pelaaminen, e-urheilu, demoskenet tai muu tietokoneella värkkääminen, suosittelen käymään Assyilla!

РAnniina Korpi, verkkonuorisotyöntekijä

Ps. Tsekkaa mun superhieno duunipaita:


 

Jaa tää somes:

“Nuori Pori -lehdest√§ hei!”

Hei, me olemme Tiina ja Vilja, tämän vuoden Nuori Pori -lehden tekijät. Lehden tekeminen oli hurjan hauskaa ja yhteinen työaikamme meni tosi nopeasti. Tekemistä oli paljon joten tylsää ei ehtinyt tulemaan. Tekemisten välissä koetimme aina keksiä erilaisia päivityskuvia Instagramiin ja Facebookkiin, kuvaushetket olivat hauskoja kevennyksiä työpäivän keskellä.

paivityskuvia

Useimmiten uppouduimme työntekoon niin, että emme juurikaan pitäneet tiukkaa kuria siisteyden suhteen. Siksi kansiot, paperit ja erilaiset maalaustarvikkeet pääsivät valtaamaan pöytämme. Koimme kuitenkin, että huoneemme oli ennemmin hallitun kaoottinen kuin sekainen.

sekainentyopoyta

Yhteinen työaikamme päättyi, kun Tiina jäi kesälomalle Viljan jäädessä vielä organisoimaan Nuori Pori Harrastaa -tapahtumaa (jonne kaikkien kannattaa ehdottomasti osallistua). Vaikka olimme molemmat kovin haikeina erostamme, kehitimme erilaisia selviytymismekanismeja.

pahvitiina

Nauttikaa kesän lämpimistä päivistä ja koettakaa löytää itsellenne Nuori Pori -lehdestä jokin mieleinen harrastus syksyksi.

– Iloisin terveisin Tiina Miettinen ja Vilja Tuohino


 

Jaa tää somes:

Junalla Kirjurinluotoon ja takas!

Nuokkakarhu k√§vi katsastamassa Porin kaupunkijuna Poritaren ja pit√§√§h√§n blogiin saada v√§h√§n junatunnelmia! Annetaan siis puheenvuoro meid√§n karhulle. ūüôā

Joo tota m√§√§ l√§hin kattoo et mik√§ juttu t√§√§ o et “junalla p√§√§see Poris torilt maauimalaa, Kirvatsii, Puuvilla kauppakeskuksee ja sielt takas toril” kuulostaa iha utopistiselt. Eih√§ t√§√§l oo ku yks rautatie ja seki vie vissii Tampereel ja takas.

1_1
No täs sitä ny sit ollaa. Pori toril ja juna kyydis. Saas nähä mitä täst oikee tulee. Tos taustal o Poritare kioski jost voi ostaa junalipu ja vaiks karkkii. Junalipu saa kyl juna kuljettajaltaki jos muualta tulee kyytii.

3_1
Siis tää juna o ollu liikentees vuadest -97! Kauheen vanha kaakki ja silti hyvä kyyti.

4_1
Sitä mä kyl miätei välil et pysyyks sitä ees kyydis ku vauhti kiihty tollasii lukemii. No on mul korvat ainaki pääs viä. Tukast en tiä.

5_1
Täs o mee kuski! Juteltii ja oliha se mukava heppu. Ajotaidoist en men sanoo mitää ku ajeli välil pyäräteil.

2_1
Reissul oli sellane selostus kans ku tuli kaijuttimest. Siel kerrottii vaiks mitä kummaa. Mä en ainakaa tiänny et Poris o nii mont linnaa saati luatoo! Sit sain tiätää et keskustaa pykätää Pori ekaa pilvepiirtäjää ja miks Pori o rakennettu ruuduko mallisesti. Nii ja en kyl tiänny miks Taavin silla nimi o Taavin silta. Ny tiiän! Ajettii  me sit portaalitunneli läpi ja taidettii sellane ympyräki kiertää kerra jos toinenki.

6_1
Ja näi se vaa oli et koko kierrokse olin kyydis ja ihmisii lappas kyytii ja poies. Pysäkit oli siis kauppatori, maauimala, Kirjurinluoto ja Puuvillan kauppakeskus. Kaikist pääs kyytii ja pysty jäämää poies. Ei tartte kysyy mil mä mee seuraavaks Kirjurii ottaa aurinkoo!

 

Kaupunkijunal o muute oma Facebook ja Instagram kantsii käyd kattoo. Se kotisivuilt löytyy linjakarttaa ja aikataului ainaki.

– Nuokkakarhu


 

Jaa tää somes:

Nuokkapakun eka kesä!

Nuokkapaku starttasi ensimäistä kertaa tänä kesänä. Porin kaupungin Vapaa-aikaviraston uusi liikkuva nuorisotila parkkeerasi kesän aikana nuorison keskuuteen muun muassa Kirjuriin, Länsi-Porin koulun pihalle sekä Kalaholman koululle.

 

20150706_180012 20150706_185101

20150707_152252 20150707_164702

20150709_143047 20150707_173441

Joka viikko maanantaista tortaihin kaksi nuorisotyöntekijää pakkasi Pakuun tuolit, pöydän, pelit, musat ja vermeet. Kesän aikana ehtikin olla kaikenlaista ohjelmaa kilpailuista vesipyssyrataan ja makkaran paistoon.
20150706_142034 20150709_161521

Edes sade ei haitannut Pakun meininkiä (ja sadettahan riitti), kovemmalla ropinalla siirryttiinkin  Pormestariluodon- tai Länsi-Porin nuorisotiloille.

20150709_161530 20150709_151530

Toivottavasti Nuokkapaku pääsee starttaamaan ensi kesänäkin! 

Kannattaa k√§yd√§ tykk√§√§m√§ss√§ Nuokkapakusta nuortenideat.fi sivustolla ja kertoa siell√§ my√∂s omia ehdotuksia pakutoiminnan kehitt√§miseksi! ūüôā

Nuokkapakua voi myös seurata Instagramissa ja Facebookissa!

-Nuokkapakulaiset

ps. Viimeisen kerran tänä kesänä Nuokkapaku nähdään Porisperessä sunnuntain Perhepäivässä!


Jaa tää somes:

Halolla päähän!

Teltalle alkaa saapua järjestäjiä. Yhdellä on mukana koivuhalko, toisella televisio, kolmas kantaa vanhaa matkalaukkua, josta pursuilee sifonkihuiveja. Mitä ihmettä on tekeillä?

Allianssi toteutti SuomiAreenan kansalaistorilla p√§iv√§n mittaisen PopUp ‚Äďnuortentilan, jossa esill√§ olivat moninaiset nuorisotoiminnan muodot.¬† Nuorisoty√∂ ei ole yht√§ kuin biljardip√∂yt√§ ja joukko nuokkuvia teinej√§. ¬†Ei, vaan se on kaikkea muuta. Juuri t√§m√§n moninaisuuden halusimme tuoda esille. Nuorisotaloilla tehd√§√§n ja osallistutaan, ollaan yhdess√§, pelataan, tehd√§√§n teatteria, retkeill√§√§n. Toiminta on juuri sit√§, mist√§ alueen nuoret ovat innostuneita.

SA5

SA1

Teltalla mukana olivat 4H, Anti-flame League, Vihre√§ teatteri, Satasirkus ¬†sek√§ Nuortenideat.fi. Kaikki esitteliv√§t omaa toimintaansa ja kohtasivat paikallisia nuoria. Uskon, ett√§ muutama innostui kenties jostain itselle t√§ysin uudesta ‚Äď sen verran iloisia ilmeit√§ esimerkiksi 4H:n jakamat onnenamuletit aiheuttivat. Ja ket√§√§n ei ly√∂ty halolla p√§√§h√§n. Koivua ja muita puulajeja sai hypistell√§ ja kokeilla tunnistaa kotimaiset puulajit. Kuvat kertovat enemm√§n kuin sanat.

SA3

SA4

– Kirsi Uusitalo
asiantuntija, osallisuus
Suomen Nuorisoyhteisty√∂ ‚Äď Allianssi ry

Kirjoittaja työskentelee Allianssissa nuorten osallisuuden asiantuntijana. Allianssi on yli 120 nuorisojärjestön muodostama valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Allianssi on ollut mukana SuomiAreenassa alusta saakka, eli tänä vuonna 10. kertaa.


 

Jaa tää somes:

Työttömyydestä mahdollisuuksien maailmaan РPajalaisen kasvutarina

Kesä 2013. Istuin puisella penkillä kerrostalon sisäpihalla. Pitelin kädessäni polkupyörän puhjennutta sisäkumia ja pohdin miten se kuuluisi lajitella; seka Рvai energiajätteisiin.

Kumi muistutti minua vanhasta kuluneesta nahasta. Sain idean. Mielessäni kävi taas, kuinka olin jo kauan vaatetusalan  opiskeluajoista lähtien haaveillut ekomuotinäytöksestä. Tiesin, että tavoittelisin jonain päivänä haavettani siitä. Päätin, että puhjennut sisäkumi olisi yksi materiaaleista joita käytän.

 

Hein√§kuu 2013. Oman menneisyyden ja nuorisoty√∂tt√∂myyden pohtimista Suomi-Areenan 45min – ohjelmassa toimittaja Kari Lumikeron, peruspalveluministeri Susanna Huovisen ja Rovio ‚Äď yhti√∂n toimitusjohtajan¬† ¬†kanssa.

Ennen suoraa lähetystä istuin meikattavana. Koko tilanne tuntui niin epätodelliselta. Jännitin enemmän kuin koskaan. Pelkäsin jähmettyväni sanattomaksi ohjelman aikana. En kuitenkaan pelännyt olla avoin menneisyydestäni, koska olin jo siihen mennessä päättänyt,  ettei sitä tarvitse hävetä. Olin muuttunut rohkeammaksi kuin ennen. Työpajalle pääseminen muutti elämäni.

Alun perin olin yksi nuorista kuntouttavassa työtoiminnassa,  kahden vuoden työttömyyden jälkeen. Siitä on pitkälle päästy; vaatusompelijaksi  valmistuttu ja töissä oltu.

Minulta kysyttiin, mitä aion tehdä syksyllä. Työsopimus pajalle oli juuri päättynyt. Olin hieman hukassa, mutten sitä tietenkään voinut sanoa ääneen. Sanoin, että aion hakeutua opiskelemaan. En tosin vielä tiennyt saisinko opiskelupaikan. Kaikki näytti niin epävarmalta,  ja pelotti pääsisinkö haluamaani koulutukseen.

 

Syksy 2013. Kävin haastattelussa. Pääsin haluamaani koulutukseen. Ilta- ja monimuoto -opinnot sivutoimisena opiskelijana. Olin innoissani, että pääsisin takaisin pajallekin jossain vaiheessa suorittamaan työharjoittelua.

 

Talvi 2013 – 2014 kev√§t. Ty√∂pajalla tekem√§ss√§ n√§ytt√∂tutkinto-osioita. Suunnittelemassa toista n√§ytt√∂osiota. P√§√§tin j√§rjest√§√§ ekomuotin√§yt√∂ksen parin muun ompelijan ¬†kanssa. Sain idean tehd√§ puhjenneista py√∂r√§nsis√§kumeista takin, “kulunut nahkatakki” efekti. N√§yt√∂kseen tein muitakin mittatilaust√∂it√§. Mukana kotelomekko, johon oli ommeltu k√§sin keskelle noin 200 t√∂lkinnipsuja “niiteiksi” . T√∂lkinnipsulaukkuja sek√§ koruja olin n√§hnyt, mutten mekkoa. Haluan luoda jotain, mit√§ ei ole viel√§ paljoa n√§hty.

karkkipaperilaukku10256897_10203831673260075_8498068396996391998_n

Haluan erottua joukosta, koska nykyään porukasta erottuminen on minulle ylpeyden aihe. Nuorempana osin häpesin puoliksi ulkomaalaisuuttani, kun pienellä paikkakunnalla jotkut ihmiset katsoivat minua kuin kummajaista,  miettien mikä sekoitus kansalaisuuksia olenkaan. Kesti kauan ennen kuin tajusin, ettei sillä ole niinkään merkitystä mitä muut ajattelevat, vaan sillä mitä itse ajattelen. Ja minä itse tiedän, mitä olen. On rikkautta olla kahden kulttuurin väliltä. On rikkautta olla oma itsensä, virheine kaikkineen. Kukaan ei ole täydellinen. Pajalla olo vain vahvisti tunnetta; erilaisia ihmisiä erilaisista lähtökohdista yhteisönä. Paikka, missä erilaisuus rikkautta. Siellä minua kannustettiin tavoittelemaan tavoitteitani ja haaveitani.

 

Kesä 2014. Ympäristöpäivän aamu alkoi sillä, kun olimme kaverini kanssa RadioPorin tiloissa haastattelussa kertomassa iltapäivän muotinäytöksestämme ja keskustelemassa ekovaatteista Julle Kallion kanssa. Se tuntui niin epätodelliselta. Saatikka se, että juuri ennen muotinäytöstä YleRadiosta meitä tultiin haastattelemaan paikan päälle Eetunaukion lavan viereen.

Keli ei ollut mitä parhain vesisateen takia, mutta se ei haitannut. Muotinäytös, jonka jälkeen bändipaja esiintyi. Se oli mahtavaa.

Pientä sählinkiä järjestelyissämme oli, mutta kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen siihen mitä saimme aikaan kaikki yhdessä.

muotinäytöksestä satakunnanviikkolehdessä1537880_10207298341644618_1836698937908494349_o

 

Heinäkuu 2014. Marttojen toimitilojen edessä myyjäisiä ja elävää  musiikkia Suomi РAreenan aikana työpajalaisilta. Saimme viedä muutamat ekomuotinäytösvaatteet näyttelyyn heidän tiloihinsa. Yksi pajalaisista sanoi, että kolmen päivän sisään noin parikymmentä ihmistä oli kysellyt pyöränsisäkumitakista. Jotkut olivat kyselleet, onko se ostettavissa. En ollut osannut kuvitella kuinka paljon kiinnostusta se voisi herättää.

Näyttelyn jälkeen luulin, että se olisi meidän viimeinen kohokohtamme muotinäytöksen suhteen. Kiitimme marttoja yhteistyöstä.

 

Joulukuu 2014. Valmistuin lasten ja nuorten erityisohjaajaksi Sataedusta.

Helmikuun lopulla 2015. Satakunnan Marttojen kokoushuoneessa palaverissa. Nappasin itselleni kahvikupin ja istuuduin muiden seuraan. Jännitti yli kaiken, koska en ollut oikein valmistautunut siihen mitenkään ja työtkään eivät vielä olleet alkaneet.

Olin juuri saanut tiedon, että pääsisin Nuorten työpajalle töihin. Minua oli pyydetty mukaan palaveriin, jossa keskusteltiin tulevasta vaihtoehtomuotinäytöksestä. Olin innoissani, että saisimme mahdollisuuden taas tehdä nuorten kanssa ekovaatteita näytökseen.

poriareena

 

Maaliskuu 2015. Työvalmentajan tehtäviin Kädentaidot Рosastolle. Paljon tuttua tutussa paikassa, mutta niin paljon uuttakin opittavaa.  Muotinäytöksen suunnittelua yhdessä nuorten kanssa.

 

Kesäkuu 2015. Palaverissa marttojen kanssa työpajalla. Intoa täynnä, koska kuulin meidän pääsevän kovien nimien joukkoon lavalle. Outi Pyy, johtava trashionista, joka teki  kahvikapseleista luodun mekon Linnanjuhliin. GlopeHope ja monia muita yrityksiä.  Juontajina Saimi Hoyer ja Jani Toivola.

Innostuksella ei ole ollut rajaa sen palaverin jälkeen. Tuntuu niin uskomattomalta mahdollisuudelta, että vieläkin epäilen näkeväni unta. Minä ja nuoret, tekemässä vaatteita muotinäytökseen. Jännittää todella paljon, mutta toisaalta en malttaisi odottaa muotinäytöstä tapahtuvaksi. Mahtavaa, että martat näkivät meissä nuorissa paljon potentiaalia ja ottivat meidät mukaan näytökseen.

– Liisa M√§ntynen, Porin kaupungin Nuorten ty√∂paja, k√§dentaidot ‚Äď osaston ty√∂valmentaja


 

Jaa tää somes:

5 SuomiAreena-tärppiä nuorille

SuomiAreenaa vietetään Porissa 11.-17.7.2015 teemalla opetus ja kulttuuri. Keräsin 5 tilaisuutta, jotka voisivat kiinnostaa erityisesti nuoria. Kaikki tapahtumat ovat ilmaisia.

 

SuomiAreena Raumalla: Ilmaiskonsertti, esiintyjänä Diandra

MAANANTAI 13.7. klo 16:00-17:00

Paikka: Rauman kaupunginteatterin edusta

Miksi mennä: Diandra on niin ihana!

 

Garderobi РHarkitse, korjaa ja kierrätä

TIISTAI 14.7. klo 10.30-11.45

Järjestäjät: Marttaliitto

Paikka: Satakunnan Martat Valtakatu 7, Pori

Miksi mennä: Porin nuorten työpaja on myös täällä mukana

 

Pop up ‚Äďnuortentila

KESKIVIIKKO 15.7. klo 10:00-17:00

Järjestäjät: Suomen Nuorisoyhteistyö-Allianssi ry

Paikka: Kansalaistorin paikka nro 10 (Porin Kauppatorilla)

Miksi mennä: Nuokkakarhukin menee

 

Hupparikansan puolella

KESKIVIIKKO 15.7. klo 15:45-17:00

Järjestäjät: Suomen Nuorisoyhteistyö-Allianssi ry

Paikka: Kauppakeskus BePop, Pori

Miksi mennä: Täällä puhutaan nuorista

 

Olet voittaja ‚Äď Veikkaus 75-vuotta

PERJANTAINA 17.7. klo 10:30‚Äď11:45

Järjestäjät: Veikkaus Oy

Paikka: Eetunaukion lava, Pori

Miksi mennä: Apulantaaa!!

 

Tässä vain pienen pieni osa siitä, mitä kaikkea SuomiAreenassa on tarjolla. Koko ohjelman ja lisätietoa tilaisuuksista pääset lukemaan täältä >>  

15.-17.7. ke-pe Kävikselle ja Kauppatorille nousee Kansalaistori, jonka ohjelmaa ei löydy muun SuomiAreena-ohjelman joukosta eli parasta tulla paikan päälle katsomaan mitä sieltä löytyy. Ainakin keskiviikon Pop up -nuortentila kannattaa tsekata: nuokka.fi/pop-up-nuortentila-suomiareenassa/ Myös Nuokkapaku ja Nuokkakarhu ovat silloin liikkeellä. Porin omat EVS-vapaaehtoistyöntekijät, Nata ja Dany löytyvät myös Kansalaistorilta: to klo13-15 CIMOn teltalla (nro 45) ja pe klo 11:15-11:30 Torilavalla.

 

РAnniina Korpi, Porin kaupungin verkkonuorisotyöntekijä

Ps. Mua voi tulla moikkaamaan Eetunaukion SuomiAreenan infotelttaan ja kysym√§√§n lis√§√§ SuomiAreenasta. ūüėÄ


 

Jaa tää somes:

Tammen kesäleirit 2015

Tykk√§√§n, tykk√§√§n, tykk√§√§n, tykk√§√§n!!! Tammen tilalla j√§rjestettiin j√§lleen yhdet kes√§n hauskimmista leireist√§. Kes√§kuun aikana Tammessa leireili nelj√§n viikon aikana monta porilaista lasta ja nuorta ja noihin nelj√§√§n viikkoon mahtui jos jonkin n√§k√∂ist√§ ohjelmaa.. Oli leirikassin, kutistemuovin ja kaarnaveneen tekoa, oli tarkkuusk√§vely√§ ja pallon heittoa, oli hamahelmi√§, tietovisaa, pelej√§, leikkej√§ ja paljon muuta. Muutamaan kertaan kes√§kuun aikana n√§htiin my√∂s upeita muuveja kuumimpien hittien ja rauhallisten hitaiden soidessa discossa, limbo ‚Äďkisaa unohtamatta. Uimaankin p√§√§stiin kaikilla leireill√§ saunan kera, viile√§st√§ s√§√§st√§ huolimatta ja hyttysetk√§√§n eiv√§t haitanneet makkaran grillausta iltanuotiolla. Uinti taisikin olla leiriohjelmista se ykk√∂nen.

Tammen tila sijaitsee luonnon helmassa Kullaalla Joutsijärven rannalla ja järvi tarjosikin hyvät mahdollisuudet melonta- ja souturetkille. Luonnon läheisyys ja sen tuoma kiireettömyys näkyivät leirien toiminnassa ja loi hyvää yhteishenkeä. Hyvän yhteishengen myötä kaikki olivat mukana yhteisessä tekemisessä eikä kukaan jäänyt ryhmän ulkopuolelle. Myös monia uusia kaverisuhteita luotiin.

Pieni alkujännitys kuuluu leireilyyn, mikä näkyi myös tämän kesän leireillä. On aina jännittävää lähteä kodin ulkopuolelle yöksi uusien ihmisten kanssa, oli kyseessä sitten ensimmäinen leirikokemus tai jo useampi leirikokemus koettuna. Tänäkin vuonna moni tuli Tammeen ensimmäistä leirikokemusta hakemaan, mutta joukossa oli myös vanhoja konkareita. Pientä lisäjännitystä toivat ukrainaksi, ranskaksi, norjaksi ja höpönlöpö kielellä kirjoitetut päiväohjelmat sekä niiden tuomat yllätykselliset ohjelmat.

Leirejä järjestettiin yhteensä viisi, jotka oli suunnattu 2.-7.-luokkalaisille siten, että 2. -3. luokkalaisille järjestettiin kaksi leiriä, 4. -6. luokkalaisille kaksi leiriä ja 7. luokkalaisille yksi leiri. Ohjaajina leireillä toimi Porin nuorisotilojen nuoriso-ohjaajat ja kesätyöntekijät sekä Porin koulujen koulukuraattoreita.

Leirilt√§ l√§htiess√§ laukkuun pakattiin monet hienot askartelut ja taskuihin taputeltiin mukavat ja kallisarvoiset leirimuistot. Bussista poistuttua kuului monet iloiset moikkaukset ja lausahdukset ‚ÄĚn√§hd√§√§n taas‚ÄĚ. Se on siis totta, leireilt√§ saa uusia kavereita!

Tammi2015

РNina Fisk, kesänuorisotyöntekijä


 

Jaa tää somes:

Sano joku hyvä kirja!

Talven pakkolukemiset on ohi. Nyt ei ole ope hengittämässä niskaan, ei tarvi kirjoittaa lukupäiväkirjaa vaan saa harrastaa lukemista. Siis lukea, mitä itse haluaa, valita ihan itse. Mutta siinä se ongelma piileekin, mitä sitten lukisi. Tässä viisi vinkkiä kesäksi. Jos nämä ei nappaa, kysy lisää kirjastosta, sillä Arja-tätihän lukee vain hyviä kirjoja.

Anu Holopainen: Ihon alaiset

Tatuoinnit ja lävistykset ovat todella pientä. Tämän kirjan luettuani katsoin vastaantulevia ihmisiä täysin eri silmin.

Tulevaisuuden Suomessa ulkonäkömuokkaus on yleisempää kuin luomukeho. Jaran vanhemmat eivät anna lupaa muokkauksiin, sillä Jara on vielä alaikäinen. Isän ja äidin eron myötä Jara pääsee Helsinkiin ja koko maailma aukeaa.
Matiaksen äiti on kauneusalalla, mutta Matias ei voi hyväksyä muokkauksia.  Matias on valmis tekemään mitä tahansa, jotta tekeillä oleva laki ei menisi läpi.
Plastikprincess bloggaa omasta elämästään ja muokkauksistaan. Myös siitä, miten hän rahoittaa muokkauksensa.

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Eletään vuotta 1950. Flavia de Luce elää kahden siskonsa ja isänsä kanssa. Siskot kiusaavat Flaviaa minkä ehtivät, saattavat lukita hänet ahtaaseen komeroon ja jättää ilman ruokaa. Flavia on valmis kostamaan. Hän on kiinnostunut kemiasta ja saanut käyttöönsä sukulaisen vanhan laboratorion. Kun Flavian kodin pihasta löytyy kuollut mies, Flavia päättää aloittaa omat tutkimukset.

Tässä dekkarissa jännitys ei ole ehkä kaikkein piinaavin, mutta tunnelma aivan ihastuttava. Jos tykkäät Hercule Poirotista, lue tämä.

Anna Hallava: Sammakkoprinsessa

Ofelia täyttää neljätoista ja harjoittelee kielareita mangolla. Ofelia ei ole ehkä koulun suosituin tyttö, mutta päättänyt, että suutelee jotakin poikaa. Kunnes vanhemmat kertovat Ofelialle jotain järkyttävää: Ofelia on keiju! Ja pahinta on se, että hänellä on rakkauden lahja. Mikäli hän suutelee poikaa, joka ei ole tarkoitettu hänelle, poika muuttuu sammakoksi. Kaiken lisäksi Ofealialle kasvaa keijun korvat!

Juuri sopivaa rakkaushömppää kesäksi!

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuna

Novelleja alkoholista, kännäämisestä, juomisesta.

Jessica Schiefauer: Pojat

Luin kirjan, mutta en vieläkään tiedä, pidinkö siitä. Lue siis itse. Kirja on outo, kummallinen ja jää mieleen pitkäksi aikaa.

Kolme neljätoistavuotiasta tyttöä kasvattaa kasvia, joista eivät tiedä mitään. Tytöt vihaavat murrosikää ja sitä, miten pojat heitä kohtelevat. Kun he maistavat kasvia, he huomaavat muuttuneensa.

РArja-täti


 

Jaa tää somes:

Nuori Yrittäjyys

Harjavallan yläasteella on mahdollisuus valita yrittäjyys valinnaisaineeksi, jonka itsekin valitsin. Yrittäjyydessä kasiluokkalaiset perustavat nuorisoyrityksen, jossa myyvät haluamaansa tuotetta tai palvelua. Yrittäjyys kurssin aikana opin mm. yhteistyötä, kirjanpitoa ja yleisesti yrityksen pyörittämistä. Suosittelen kurssia kaikille, joilla on mahdollisuus se valita.

Perustimme Saipojat NY- yrityksen, joka valmistaa käsintehtyä palasaippuaa. Yritys alkoi neljän pojan voimin, mutta yksi jäsen jätti yrityksen harrastuksensa ja muiden kiireiden takia.

Yrityksemme tuotteita ovat mango-, omena-, kirsikka- ja vaniljasaippuat, joita kaikkia saa pöllön sekä neliön muotoisina. Talvivalikoimassamme ovat myös itsetehdyt sytykeruusut.

Pääsimme Satakunnan aluekilpailusta jatkoon Helsinkiin, jonne nuoria yrittäjiä kerääntyi ympäri Suomea. Finaali oli kaksi päiväinen. Ensimmäisenä päivänä myimme saippuaa Kampissa ja toisena päivänä pidimme muille yrittäjille yritysesittelyn, jonka jälkeen vuorossa oli tuomarien haastattelu. Tuomarit valitsivat parhaan yrityksen, joka lähti Berliiniin kilpailemaan Euroopan mestaruudesta. Finaalissa voitimme Messuyleisön suosikki -palkinnon, ja pääsimmekin muutamiin lehtiin.

Nuori_yrittäjyys_harjavalta_2015_2

Harjavallan Nuva


 

Jaa tää somes:

Vierailu Harjavallan kaupungintalolla

Kävimme toukokuussa nuorisovaltuuston kanssa tutustumassa Harjavallan kaupungintaloon. Reissua oli suunniteltu pitkään ja vihdoin saatiin se toteutettua.

Kierros alkoi kolmelta suoraan koulun jälkeen kokoontumisella kaupungintalon edessä. Siitä jatkoimme hallituksen kokoustilaan syömään karjalan piirakoita ja munavoita. Sen jälkeen Jaana Karrimaa (kaupunginjohtaja) ja Hannele Tähtisen (sivistystoimen johtajan) kanssa puhuimme Harjavallan kaupungista yleistietoa ja tietoa kuinka kaupunkia johdetaan ja sen taloudesta. Saimme tietoa siitä, kuinka nuorisovaltuustoaloitteemme otetaan vastaan ja kuinka sitä viedään eteenpäin. Lopuksi kiersimme kaupungintalon läpi Jaanan esittelemänä.

Vierailu Harjavallan kaupungintalolla_2015_1

Vierailu Harjavallan kaupungintalolla_2015_2

Kuvassa vasemmalta Juuso Varho, kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa, Teemu Porola, Sanni Taipalmaa.

Harjavallan Nuva


 

Jaa tää somes:

Tuulikarin talkoot

Oltiin Tuulikarissa tekemässä talkootyötä ja täytyy sanoa, että se on mahtava paikka. Se sijaitsee Eurajoen Kuivalahdella ja toimii kesäisin Harjavallan seurakunnan leiripaikkana. Sieltä löytyy hienot ja vanhat neljän hengen mökit. Myös sauna ja meri ovat käden ulottuvissa, kuten myös grillauspaikka.

Tuulikaari_Harjavalta_2015_1

Uusi laituri tehtiin Tuulikariin tänä keväänä viime talven jäiden viedessä vanhan laiturin ihan jonnekin muualle. Vastarannalla on Eurajoen ydinvoimala.

Tuulikaari_Harjavalta_2015_3

Tuulikari = nimens√§ veroinen – l√∂ytyy tuuli ja kari ūüėČ

Tuulikaari_Harjavalta_2015_4

Harjavallan Nuva


 

Jaa tää somes:

Picknick 2015

Harjavaltaan tulee kolmatta kertaa jo picknick tapahtuma, joka on suunnattu koko perheelle. Tapahtuma on 27.6.2015 Harjavallan tapahtuma- aukiolla. Tapahtumassa on mm. paljon eri aikakauden harrasteautoja, moottoripyöriä, elävää musiikkia, hyvää ruokaa, tivoli ja paljon muuta.

Viime vuonna tapahtumassa nähtiin yllätyksenä Knight rider auto, joka on vuodelta 1982 alkaneesta suositusta tv-sarjasta. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy, joten kaikki ovat tervetulleita.

Picknick_Harjavalta_2015_2

Harjavallan Nuva


 

Jaa tää somes:

Nakkila panostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin

Nakkilassa on valtuusto hyväksynyt huhtikuun kokouksessaan Nakkilan kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman. Suunnitelman tavoitteena on tukea lasten, nuorten ja heidän perheidensä hyvinvointia Nakkilan kunnassa. Nakkila panostaa erityisesti eri toimijoiden ja hallintokuntien yhteistyöhön sekä varhaiseen tukeen silloin kun lapsi, nuori tai perhe sitä tarvitsee.

Suunnitelmassa kuvataan lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja palveluiden nykytilanne ja luodaan strategiset linjaukset tulevaisuuden palveluiden laadun ja saatavuuden turvaamiseksi.

Nakkilassa noin 38 % kaikista perheist√§ on lapsiperheit√§ ja 0 -18 ‚Äďvuotiaita on noin 23 % v√§est√∂st√§.

Kouluterveyskyselyyn vastanneiden 8. ja 9. lk oppilaista 15 % kertoo, että heillä ei ole yhtään läheistä ystävää ja tämä on valtakunnallisella tasolla tarkasteltuna erittäin korkea tulos, Suomessa keskiarvo kyseisessä vastauksessa oli 8,4 %. Muita huolestuttavia tuloksia saatiin tupakanpoltosta sekä nuorten kokemasta yleisestä terveydentilastaan eli nuorista 25,1 % kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi, kun muualla Satakunnassa tulos oli 17,3 %. Postiivinen asia kouluterveyskyselyn perusteella oli, että koulukiusattuna kokee olevansa 2,8 % oppilaista kun koko maan tulos oli 8,8 % ja Satakunnan 8,3 %.

Eri tahoilta saatujen tietojen pohjalta voidaan todeta, että lasten ja nuorten ja perheiden hyvinvointiin panostaminen tulee olemaan seuraavinakin vuosina yksi tärkeimmistä tehtävistä Nakkilan kunnassa.

Olennaista nuorilla on sosiaalisen ymp√§rist√∂n kannustavuus ja tunne el√§m√§ss√§ eteenp√§in p√§√§semisest√§, jossa olennaisena osana on koulun ja opiskelun sujuminen. Lasten ja nuorten ‚ÄĚpahoinvoinnin‚ÄĚ purkamiseksi tarvitaan moniammatillista ja ylisektorista tiivist√§ yhteisty√∂t√§.

‚ÄstTiina Palom√§ki, vapaa-aikasihteeri

Photo: Maria Morri  CC-BY-SA


 

Jaa tää somes:

Harjavallan vapputunnelmia

Vapputunnelmia harjavallan kuppilasta. Munkkien paistoa ja syöntiä ja olihan tietty simaakin mukana.

-Harjavalta


 

Jaa tää somes:

Sontaa vai muuta: nuorten ajatuksia eduskuntavaaleista

Eduskuntavaaleissa ääni oikeus on jokaisella 18 vuotta täyttäneellä Suomen kansalaisella. Kokoajan käydään keskustelua äänioikeuden laskemisesta 16 vuoteen. Uskomme, että suomessa olisi monia nuoria, jotka haluaisivat vaikuttaa yhteisiin asioihin. Eduskuntavaalien rinnalla järjestetään nuorisovaalit, joissa tänä vuonna pääsi koulun kautta äänestämään lähes 60 000 nuorta. Tuloksista voidaan päätellä, että nuoret kaipaavat eduskuntaan omaa edustajistoaan, sillä nuorisovaaleissa äänestetyn eduskunnan keski-ikä olisi ollut 40 vuotta, kun oikean tulevan eduskunnan keski-ikä huitelee lähempänä viittäkymppiä.

Halusimme kuitenkin itse selvitt√§√§, mit√§ ‚ÄĚperus-nuori‚ÄĚ ajattelee eduskuntavaaleista. Jotenka p√§√§timme tehd√§ julkisen kyselyn kaikille alle 18-vuotiaille nuorille liittyen eduskuntavaaleihin. Kyselyyn vastasi yhteens√§ 26 9-17-vuotiasta nuorta. Osa vastauksista oli hyvin monipuolisia, mutta oli my√∂s niit√§, joihin oltiin vastattu vain muutamalla sanalla. Mielipiteetkin vaihtelivat ja joissain kohdissa voidaan huomata miten esim. sosiaalinen media saattaa vaikuttaa mielipiteisiin, mutta katsoppa itse..

Seuraavassa esiin tulleita vastauksia kysymyksiimme:

Mitä mieltä olet eduskuntavaaleista? Perustele.

‚ÄúMinusta eduskuntavaalit ovat hy√∂dyllinen keino valita tasa-arvon nimiss√§ edustajat eduskuntaan. Toki jokaisessa systeemist√§ l√∂ytyy niit√§ vikojakin.‚ÄĚ Saga 15v, Helsinki

‚ÄúEduskuntavaalit ovat hyv√§ kohde vaikuttaa Suomen hallintopolitiikkaan, mutta olisi hienoa jos nuoretkin saisivat antaa sanansa.‚ÄĚ Nimet√∂n 9v, Lahti

Onko vaaleista mielestäsi mitään hyötyä? Perustele.

‚ÄúKyll√§h√§n niist√§ on. On hyv√§ ett√§ v√§lill√§ tulee uusia kansanedustajia niin samat vanhat ihmiset ei py√∂ri tekem√§ss√§ niit√§ samoja vanhoja p√§√§t√∂ksi√§.‚ÄĚ Nimet√∂n 12v, Helsinki

‚ÄúKaipa niist√§ on, tosin ilmeisesti nyky√§√§n kansa ei taida √§√§nest√§√§ paljoa. Nuorten olisi hyv√§ p√§√§st√§ √§√§nest√§m√§√§n my√∂s.‚ÄĚ Nimet√∂n 13v, Jyv√§skyl√§

‚ÄúK√§yt√§nn√∂ss√§ ei. Vaaleissa puhutaan vain sontaa ja vaikka ideat ja motiivit olisi hyvi√§, eiv√§t ne toteudu.‚ÄĚ Nimet√∂n 17v, Vantaa

Haluaisitko sinä äänestää vaaleissa kun tulet täysi-ikäiseksi? Minkä vuoksi?

“Kyllä, sillä haluan vaikuttaa asioihin, haluan vaikuttaa siihen ketä päättäjiksi valitaan, enkä jättää äänestämättä ja sitten myöhemmin narista siitä kun päätökset eivät miellytä. “ Nimetön 17v, Rovaniemi

Kuinka monta puoluetta tiedät?

Enemmistössä oli Vihreä liitto (14), Perussuomalaiset (12) sekä Vasemmistoliitto (11) ja Kristillisdemokraatit (11). Vähemmistössä oli Suomen työväenpuolue (1), Piraattipuolue (4) sekä Muutos 2011 (5).

22/26 vastaajien sukulaisista tai perheenjäsenistä äänestää.

 

Kokemäen nuorten vaikuttajaryhmä

(Photo: FutUndBeidl CC-SA)


Jaa tää somes:

Lauantai on lautapelipäivä!

Lauantaina 11.4. vietetään kansainvälistä lautapelipäivää (= International TableTop Day). On siis aika kaivaa esiin Kimblet ja Monopolit. Tässä on mun Top 3 lautapelit:

1. Jungle Speed

Jos tykkäät hitaasta ja rauhallisesta pelistä, älä kokeile tätä. Pelaajilla on oma korttipakka, joista käännetään vuorollaan yksi kortti näkyviin oman pakan eteen. Kun näkyvillä on kaksi samanlaista korttia, näiden pelaajien on napattava pöydällä oleva puinen toteemi. Se joka ei saa toteemia joutuu keräämään oman ja nopeamman pelaajan pakan pinoonsa. Jos nappaa toteemin väärään aikaan, joutuu keräämään kaikkien käännetyt pakat. Ekana korteistaan eroon päässyt voittaa.

2. Ubongo

Jokainen pelaaja saa erimuotoisia paloja, jotka pitää saada mahtumaan pelilaudalle. Nopein saa valita ensimmäisenä itselleen palkintotimantit ja sen jälkeen muut tehtävän suorittaneet. Pelin loputtua eniten samanvärisiä timantteja kerännyt voittaa. Jos tykkäät Tetriksestä tai tekotimanteista, tää on sun peli. PS. tästä löytyy myös 3D-versio haastetta kaipaaville.

3. Escape

Ole oma elämäsi Indiana Jones ja etsi tie nopeasti ulos temppelistä ennen kuin se sortuu. Noppayhdistelmillä saa timantteja temppelilaatoille ja pääsee eteenpäin. Yhteistyö on valttia tässä pelissä. Pelin taustalla soi tunnelmamusiikki. Kun kuulet gongin äänen, pakene aloituslaatalle. Temppelistä on päästävä ulos ennen kolmatta gongin kumahdusta.

Hyv√§√§ lautapelip√§iv√§√§ kaikille! √Ąlk√§√§k√§ suuttuko pahasti, jos h√§vi√§tte.

РAfrikan tähti


 

Jaa tää somes:

My EVS in Finland

Suomenkielinen versio lopussa.

European Voluntary Service is a possibility for young people (for 18 to 30 years old) to go abroad for a long time and work in a local organization, which organizes work, hosting, and learning for the volunteers.

I come from France (more exactly from Toulouse, in the South, near to the Pyrénées mountains) and I am volunteering for a one year period (this is the maximum period, and I have been here for about four months now) in Pori vapaa-aikavirasto, youth department. I work with youth workers in youth houses (I worked at Porkka the first month, and now I work in the center) and our work is to take part in the life of these places, speak with youngsters, participate in some workshops, etc.

I don’t speak Finnish, so it can be sometimes a bit difficult to communicate with youngsters, but I try to learn (there are courses in Multicultural center) and almost all Finns speak a bit English (even if they are sometimes too shy to speak). The Finnish language is a quite difficult, but more importantly, it is very far from French and from other Latin based languages (especially grammar, and endings). But with a regular work I hope I could speak a bit at the end of the year (and anyway I really improved my English here).

A good point with this form of volunteering is that your hosting organization has to help you for a lot of things which can be difficult for foreigners. For example they help us for administrative things, language lessons, and all the little things of daily’s life (such understand the recycling Finnish system). When you go abroad, you can be frightened to be alone in a foreign country, with strange habits. With EVS you are not lost, and you have mentors, tutors, responsible, etc. who take care of you.

Finally, the Finnish way of life is quiet and slow, and live like this is very relaxing for me who just leave a stressful work in a big French city to take a one-year break in this environment. It is a very good experience to be here and work with Finnish youngsters and youth-workers. This project permits me to learn a lot of things (in foreign languages and about youth-work of course, but also about internationality, cultural differences, etc.) and helps to open my mind on different lifestyle.

– Dany Mizrahi

 

EVS -kokemukseni Suomessa

EVS eli Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu (European Voluntary Service) antaa nuorille (18-30 -vuotiaille) mahdollisuuden lähteä ulkomaille pitkäksi aikaa työskentelemään paikalliseen työpaikkaan, joka järjestää nuoren työn, majoituksen, oppimisen ja vapaaehtoistyön käytännön järjestelyt.

Tulen Ranskasta (tarkemmin sanoen Toulousesta, joka sijaitsee Ranskan eteläosassa lähellä Pyreneiden vuoristoa), ja olen vapaa-ehtoisena työntekijänä vuoden pituisen jakson (, joka on pisin mahdollinen aika, tosin olen ollut täällä jo kaksi kuukautta) Porin vapaa-aikaviraston nuorisoyksikössä. Työskentelen nuoriso-ohjaajien kanssa nuorisotaloilla (ensimmäisen kuukauden olin Porkan nuokkarilla, nyt olen keskustan nuorisotalolla), ja tehtävänäni on olla osa tilan elämää, jutella nuorten kanssa, osallistua työpajoihin ja muuta vastaavaa.

En puhu suomea, joten nuorten kanssa kommunikoiminen on joskus vaikeaa, mutta yritän oppia (monikulttuurikeskuksella järjestettävillä kursseilla) ja lähes kaikki suomalaiset puhuvat vähän englantia (vaikka he ovat joskus turhan ujoja puhumaan). Suomenkieli on melko vaikeaa, ja se on, mikä tärkeintä, hyvin erilainen kuin ranskan kieli tai muut romaaniset kielet (erityisesti kielioppi ja päätteet). Säännöllisellä työskentelyllä toivon osaavani puhua hieman suomea vuoden lopussa (ja joka tapauksessa englanninkielen taitoni on kehittynyt).

Tämän kaltaisessa vapaaehtoistyössä on se hyvä puoli, että isännöivän organisaation on autettava monessa asioissa, jotka voivat olla vaikeita ulkomaalaiselle. He esimerkiksi auttavat hallinnollisissa asioissa, kielikurssien ja kaikenlaisten jokapäiväisten asioiden kanssa (esimerkiksi selittämällä miten suomalainen kierrätys-systeemi toimii). Kun lähdet ulkomaille, yksin oleminen ja vieraisiin tapoihin tottuminen saattaa jännittää. EVS:n kautta maahan tullessasi et joudu jäämään yksin, ja mentorit, tutorit ja vastuutyöntekijät pitävät sinusta huolta.

Lopuksi, suomalainen elämäntapa on hidas ja rauhallinen, ja tämänlainen elämä ja vuoden tauko tuntuu hyvin rentouttavalta sen jälkeen, kun on ollut stressaavassa työssä suuressa ranskalaisessa kaupungissa. Täällä oleminen ja työskentely suomalaisten nuorten ja nuorisotyöntekijöiden kanssa on todella hyvä kokemus. Projekti mahdollistaa monen asioiden (vieraiden kielten ja toki nuorisotyön, mutta myös yleisesti kansainvälisyyteen, kulttuurieroihin ja muihin vastaaviin liittyvien asioiden) oppimisen ja auttaa minua olemaan avoin erilaiselle elämäntavalle.

Dany Mizrahi


 

Jaa tää somes:

Mikä on Nuokka.fi

Karhukuntien nuorten (Pori, Ulvila, Huittinen, Harjavalta, Kokemäki, Nakkila, Luvia, Pomarkku ja Merikarvia) omat sivut nuokka.fi ja jeesari.nuokka.fi avattiin tänään tiistaina 20.1.

Nuokka.fi-sivuilta löytyy kaikenlaista nuorten elämään liittyvää tietoa sekä esimerkiksi ohjeita, blogikirjoituksia ja vapaa-aikaan liittyviä juttuja. Sivujen toinen osa, jeesari.nuokka.fi, esittelee nuorille suunnattuja tuki- ja neuvontapalveluja. Sivujen tarkoitus on helpottaa löytämään apua liittyen esimerkiksi opiskeluun, terveyteen ja työllisyyteen.

NUORI! Sulla on mahdollisuus päästä mukaan molempien sivujen sisällön tuottamiseen. Voit kirjoittaa omista kokemuksistasi ja ajatuksistasi tai vaikka ehdottaa mitä Nuokka-karhu voisi sanoa. Lähetä teksti osoitteeseen nuoriso@pori.fi tai sivuilta löytyvän lomakkeen kautta.

AIKUINEN! Jotta nuoret voivat saada mahdollisimman oikeata ja ajantasaista tietoa, tarkista onko edustamasi tahon palvelujen tiedot oikein. Ilmoita mahdollisista muutoksista osoitteeseen nuoriso@pori.fi tai täytä sivuilla oleva lomake. Koordinoivana tahona toimii Porin kaupungin nuorisopalvelut.

Käy tykkäämäässä meistä Facebookissa: facebook.com/nuokka ja seuraa sivujen yrmeä maskottia, Nuokka-karhua, Twitterissä: twitter.com/NuokkaKarhu ja Instagramissa: instagram.com/nuokkakarhu/

– Anniina Korpi


 

Jaa tää somes:

Moi! Tää o Nuokan ja Jeesarin yhteinen blogi. Tän päivittelee juttui Karhukuntie nuoret ja nuorte kans työskentelevät. Mä oon Nuokkakarhu ja mä vaa kattelen näit.


Lähet juttus Nuokan blogiin!

Näin se tapahtuu:

1. Mitä mä postaisin?

Mitä vaan! Ootko löytänyt söpön kissavideon? Ootko katsonut jonkun hyvän leffan? Onko sulla joku harrastus josta tykkäät? Muista, että vain asialliset jutut, jotka eivät loukkaa ketään, julkaistaan.

2. Pitääkö olla jonkun tietyn ikäinen?

Blogi on tarkoitettu 13-29-vuotiaille. Kirjoittajan toivotaan olevan tämän ikäinen, mutta myös aikuiset saavat kirjoittaa blogiin (kunhan ei kirjoita mitään pitkiä käpytekstejä).

3. Onko väliä mis asun?

Blogi on kaikille Karhukuntien nuorille (=Pori, Ulvila, Huittinen, Harjavalta, Kokemäki, Nakkila, Pomarkku ja Merikarvia).

4. Mitä siin pitää olla?

‚Äď otsikko
‚Äď teksti/kuva/youtube-linkki
‚Äď sun nimi (tai nimimerkki)

Kerro meille myös sun puhelinnumero tai sähköposti, jolla me saadaan suhun yhteys jos tulee jotain kysyttävää. Yhteystietoja ei julkaista eikä käytetä muuhun tarkoitukseen.

5. Minne mä lähetän tään?

Lähetä se osoitteeseen : nuoriso@pori.fi

Jos sulla ei ole liitetiedostoja (esim. kuvia), niin voit pistää sen myös tämän kautta:

Help Text



Jaa tää somes: