Menu Close

Keskustele kumppanisi kanssa ehkäisystä

Kuvassa on eri ehkäisyvälineitä.

Uuden seurustelusuhteen alussa on usein jännittävää keskustella avoimesti kumppanin kanssa asioista. Saattaa olla, että ei uskalleta ottaa eri aiheita puheeksi, koska ei tunneta toisia vielä kovin hyvin ja mietityttää miten toinen osapuoli reagoi aiheeseen. On kuitenkin tärkeää luoda avoin keskustelusuhde sellaisista aiheista, jotka koskettavat kumpaakin osapuolta.

Seurustelusuhteen edetessä seksuaalisiin kanssakäymisiin, onkin tärkeää, että esimerkiksi ehkäisystä on keskusteltu aiemmin. Ehkäisystä huolehtiminen kuuluu molemmille osapuolille ja kumpikaan ei voi olettaa, että varmasti toinen on hoitanut ehkäisyn. Kannattaa tutustua yhdessä kumppanin kanssa erilaisiin ehkäisymenetelmiin ja miettiä mikä ehkäisy voisi olla paras vaihtoehto omaan suhteeseen. Kannattaa muistaa, että esimerkiksi minipillerit estävät raskautta, mutta ei sukupuolitaudeilta.

Nuorten on hyvä myös käydä juttelemassa esimerkiksi kunnan ehkäisyneuvolassa tai kouluterveydenhuollossa ennen seksin aloittamista ja pohtia ammattilaisen kanssa eri ehkäisyvaihtoehtoja.

– Enni Aaltonen, Merikarvian liikunta- ja nuoriso-ohjaaja


Jaa tää somessa: