Menu Close

Terveydenhoitaja Sinin terveysvinkit

Kuvassa on henkilö, joka makaa syksyn lehtien päällä.

TERVEYS

T= Tuki

Jokaiselle saattaa tulla elämässä hetkiä, ettei pärjää omin voimin. Tällöin on tärkeä osata hakea apua. Useasti asian kertominen jo helpottaa oloa. Kouluilla terveydenhoitaja ja kuraattori ovat sinua varten.

E= Ei aina ruutua

Liiallinen ruudulla oleminen aiheuttaa terveydellisiä ongelmia. Tällaisia ovat esimerkiksi päänsärky ja niska-hartiakivut. Muista ruutua kohtuudella, hyvä ergonomia ja riittävät tauot.

R= Ravitsemus

On tärkeää muistaa syödä päivittäin säännöllisesti ja monipuolisesti. Kasviksia, hedelmiä tai marjoja tulisi syödä vähintään puoli kiloa päivässä. Herkuilla ei tulisi korvata lämpimiä ruokia. Hyvin ravittu keho jaksaa ja mieli on virkeä.

V= Vähintään tunti liikuntaa päivässä

Nuorten liikuntasuositus on 1 ½ tuntia päivässä, josta puolet reippaasti liikkumalla. Suositusta noudattamalla parannat jaksamista ja unta, tehostat oppimista, pidät painon kurissa sekä vähennät monien sairauksien riskiä.

E= Ei päihteille

Päihteiden käyttö on erityisen haitallista nuorille, sillä kehon kehitys on vielä kesken. Päihteet aiheuttavat myös monia terveydellisiä ongelmia, riippuvuutta sekä koulunkäynti kärsii. Sano EI päihteille.

Y= Ystävät

Ystävät ylläpitävät terveyttä. Ei ole merkityksellistä, että onko yksi vai kymmenen ystävää. Tärkeää on, että ystävään pystyy luottamaan niin hyvässä kuin pahassakin hetkessä.

S= Seksuaalisuus

Seksuaalisuus antaa mahdollisuuden kehon ja mielen yhteiseen nautintoon. Seksi on todettu monissa eri tutkimuksissa terveelliseksi. Tärkeää on muistaa huolehtia oikeanlaisesta ehkäisystä- Näin vältytään ikäviltä sukupuolitaudeilta sekä ei toivotuilta raskauksilta.

– Sini Ahlgren, Harjavallan terveydenhoitaja


Jaa tää somessa: